Suojaudu talven pakkasilta – avaa tili Unibetille ja nappaa pipo!
Jalkapallosarjat kautta maailman ovat ylivertaisia monissa asioissa, joista yksi on kuitenkin ylitse muiden: yksittäisistä pelaajista luodut sankaritarinat. Jalkapalloseuratkin ovat kerta toisensa perään tehneet itsestään kuolemattomia legendoja, mutta pelaajiin henkilöityvät kultit muistetaan pitkään niiden moniulotteisuuden ansiosta.
Yksi pelaaja, joka nousi henkilökultiksi ja suoranaisen palvonnan kohteeksi, on entinen La liga -tähti Raúl González Blanco. Raúl on monellakin tapaa juuri otollinen henkilö palvonnan kohteeksi. Hyökkääjä teki ensiksikin mielettömän uran Real Madridissa, mutta on myös persoonaltaan syleiltävä.
Legendan synty
Raúl syntyi Madridissa 27. kesäkuuta vuonna 1977. Hän aloitti jalkapallouran San Cristóbalin juniorijoukkueessa, josta siirtyi Atlético Madridiin. Realissa ura alkoi ”vasta” 15-vuotiaana. Raúlista puhuttaessa kahden vuoden Tico-aika jää usein taka-alalle, joka on täysin ymmärrettävää. Kun esiintyy yhden seuran paidassa 741 ottelun ajan ja iskee 228 pääsarjaosumaa, ei kenellekään tule mieleen mikään muu kuin ikuinen kunnioitus. Oli Real Madridin kannattaja tai sitä yli kaiken vihaava.
Atlético menneisyydestä on turha heittää tikareita Raúlin suuntaan, koska hänen pelatessaan joukkueen junnuissa päätti silloinen seurapresidentti Jesús Gil lopettaa Patjantekijöiden junioriakatemian säästösyistä. On siis suuren sattumuksen kauppaa, että Raúl muistetaan juuri Real Madrid -legendana.
Hyökkäyspäässä viihtynyt Raúl oli tärkeä Realissa maaliensa, syöttöjensä, mutta myös vahvan henkisen kantin ansiosta. Pelaaja toimi lukuisia kausia Blancosin kapteenina ja oli totta kai osa kuuluisaa Los Galácticos-nippua.
Espanjan pääkaupungin kasvatti niitti mainetta pelipaikkakeskeisellä tekemisellä. Ei ole varmaan ainuttakaan ottelua, jossa Raúlia ei olisi nähty yltä päältä hiessä kertyneiden kilometrien ansiosta. Hän loisti hyökkääjänä, mutta tärkein anti urallaan oli vedetyn hyökkääjän ominaisuuksien nostaminen jälleen uudelle tasolle.
Raúl tippui kentällä kohti omaa puolustuskolmannestaan, jotta pääsi jatkamaan palloja joukkuetovereilleen positiiviseen peliasentoon, luoden samalla myös tiloja. Hänen vedetyn hyökkääjän rooli vahvistui entisestään, kun ikää alkoi tulla ja liike koki luonnollisen eroosion.
Ero nykyiseen vale-ysiin on Raúlin liikkeiden laajuudessa. Vaikka hyökkääjälegenda vetikin munaravia otteluiden aikana, käytti hän suuntanaan pääsääntöisesti ylös-alas -liikettä, eikä laidalle tukevia juoksuja. Moderni vale-ysi on monessa tapauksessa lähes pelipaikaton.
Hän jäljelle jää
Miljoonamiesten ja niin sanottujen ”pepsihankintojen” tullessa ja mennessä, vaatimaton Raúl oli ja sementoitui joukkueessa. Ja vaikka ikää tuli, hän pysyi tärkeänä ja arvostettuna pelaajana Realin pukukopissa.
Johtajuus ja työmoraali olivat Raúlille teknisen, taktisen ja maalinteon ohella tärkeimmät elementit. Hän oli ylväs pelaaja, joka oli espanjalaiseen tapaan temperamenttinen tarpeen tullen, mutta kykeni keskittämään voimanvaransa sinne, minne niitä tarvittiin. Kova työnteko oli Raúlin toinen nimi ja luovuttaminen ei kuulunut sanavarastoon. Tästä kertoo upeaa kieltää se, että Raúl ei saanut urallaan yhtä ainutta punaista korttia.
Raúl jää historian kirjoihin tärkeänä Espanjan maajoukkueen pelaajana, varmana suorittajana, eleganttina pelaajana ja Real Madridin todellisena omana poikana. Raúlin kaltainen lojaalius on nykypäivänä hyvin, hyvin harvinaista. Lojaaliuden rintamerkkiä ei vähennä hänen siirtyminen Saksaan Schalke 04:n riveihin tai sen jälkeiset seurat.
Missä ikinä hän pelasikaan, oli mustahiuksinen kikkarapää pelaaja, johon kaikki seurassa – fanit, valmentajat, seurajohto ja pelaajat – pystyivät takertumaan ja turvautumaan.
Raúl jätti La Liga -viheriöt sydäntä pakahduttavalla tavalla. Real Madrid kohtasi huhtikuun 24. päivänä vuonna 2010 Real Zaragozan vieraskentällä. Raúl iski ottelussa maalin sillä samaisella stadionilla, jossa hän oli debytoinut 1994.
Kuva: Gonzalo Arroyo Moreno/Getty Images