Suomen jalkapallon U21-maajoukkue pääsi sunnuntaina päättyneessä Commonwealth Cupissa Pietarissa hienosti finaaliin asti, jonka se tosin hävisi Etelä-Afrikalle maalein 1-2.
Taso ei päätä huimannut, sillä osallistujamaat olivat Etelä-Afrikan ja Suomen lisäksi jalkapallon pikkutekijöitä entisistä Neuvostotasavalloista. Menestystäkin pitää tulla, mutta Pikkuhuuhkajien ensisijainen tehtävä on kuitenkin kasvattaa ja valmistaa pelaajia A-maajoukkueeseen, joten ei takerruta turnauksen tasoon sen enempää.
Valmistautumisineen 11 päivää kestänyt ja kuusi peliä sisältänyt reissu tuleekin nähdä mahdollisuutena totuttaa tulevia mahdollisia A-maajoukkuepelaajia Huuhkajien pelitapaan. U21-päävalmentajan vaihduttua Mika Laurikaisesta Tommi Kautoseen vuoden 2014 alussa pelaajien valmistaminen Huuhkajiin on toteutunut puheiden lisäksi myös käytännön tasolla.
Nyt joukkue pelaa samalla pelitavalla ja ryhmityksellä kuin Mixu Paatelaisen valmentama A-maajoukkue. Laurikaisen aikana taululle piirretty ryhmitys oli sama 1-4-3-2-1, mutta pelitapa eri. Pelien lisäksi Pietarissa on toivottavasti pidetty lukuisia taktisia videopalavereja. Toivoa sopii myös, että vaikka harjoittelu on ollut pelkästään palauttavaa tiiviistä pelitahdista johtuen, on se silti pitänyt sisällään taktisia osioita.
Kenessä on ainesta?
Keistä U21-pelaajista sitten voi odottaa tulevaisuuden vastuunkantajia A-maajoukkueeseen? Jos tai kun Suomi haluaa jatkossa päästä EM- tai MM-lopputurnaukseen, pitää myös pelaajiston olla sen mukainen. Tarvitsemme pelaajia, jotka pelaavat huippusarjoissa ja –seuroissa viikosta toiseen.
Pietarissa nähdyistä pelaajista näiden kriteerien täyttyminen on tulevaisuudessa mahdollista realistisesti ajatellen Moshtagh Yaghoubin, Sauli Väisäsen, Simon Skrabbin sekä Fredrik Lassasin kohdalla. Ja heidänkin kohdallaan puhutaan vain potentiaalista, jonka lunastamiseen on vielä pitkä matka.
Bagdadin kaduilla oppinsa niin kentälle kuin sen ulkopuolelle saaneen Yaghoubin katupoikamentaliteetista on sekä hyötyä että haittaa. Hän ei positiivisella tavalla kunnioita kentällä mitään eikä ketään, mutta Yaghoubin pitää huipulle päästäkseen tajuta ja hyväksyä jalkapallon olevan kollektiivinen joukkuepeli. Hän ymmärtää peliä erinomaisesti ja omaa loistavan kyvyn hahmottaa tila ympärillään, mutta ei halua aina käyttää näitä avuja, vaan pelaa kuin kadulla ja kuljettaa kunnes pääsee laukomaan tai useimmiten menettää pelivälineen. Lisäksi ura on tällä hetkellä jäissä Yaghoubin seurattua vääriä neuvoja ja yritettyä kiertää kasvattajarahasääntöä. Nyt hänellä on kaksi vuotta jäljellä sopimusta surkeatasoiseen latvialaiseen Spartaks Jurmalaan, josta mies toivottavasti pääsee pian irti ja saa uransa raiteilleen. Joka tapauksessa kyseessä on hiomaton timantti, jolla on potentiaalia vaikka miten korkealle.
Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi on äärimmäisen mielenkiintoinen pelaajatyyppi. (Getty)
AIK:hon FC Hongasta viime kesänä siirtynyt Sauli Väisänen on puhjennut todella nopeasti kukkaan. Hän pelasi ensimmäisen Veikkausliigapelinsä 6.10.2013 ja siirtyi reilut puoli vuotta myöhemmin Ruotsiin, vaikka nuorukaisella oli vaikeuksia mahtua b-junioreissa edes Hongan joukkueen harjoitusrinkiin. Tervepäinen ja hyvin kasvatettu Väisänen on osoittanut olevansa erittäin nopea oppimaan. Nyt hän pelaa Allsvenskanissa ja voi tehdä siellä läpimurron sekä ottaa seuraavan loikan yhtä nopeasti kuin edellisenkin.
Aivotärähdyksen takia turnauksen välierän ja finaalin väliin jättänyt Simon Skrabb on rakentanut uraansa toistaiseksi järkevästi. Ensin Veikkausliigadebyytti kasvattajaseura Jarossa 16-vuotiaana, sitten kolmen liigakauden jälkeen siirto lainasopimuksella Ruotsin pääsarjan Åtvidabergiin. Nyt alkamassa on toinen perättäinen Allsvenskankausi, mutta pienikokoisen, vikkelän ja taitavan Skrabbin tähtäimessä on jo eteläisempi Eurooppa. Tämän tulisi onnistua viimeistään tämän kauden jälkeen, jottei hän jää Pohjoismaiseksi sarjajyräksi.
HJK:sta Veikkausliiganousija HIFK:hon siirtynyt vuonna 1996 syntynyt Fredrik Lassas esitti jo viime kesän Veikkausliigaotteluissa lupaavia otteita. HIFK-siirron taustalla oli se, että Lassas siirtyy kesällä Saksaan. Tämä järjestely sopi HIFK:lle muttei ymmärrettävästi HJK:lle. Veikkausliigaa kovempi ympäristö ja harjoittelukulttuuri tarjoaa keskikenttämiehelle hyvät kehitysmahdollisuudet. Sen jälkeen kaikki on itsestä kiinni.
Pietarin ulkopuolinen potentiaali
Commonwealth Cupiin ei saatu kaikkia haluttuja pelaajia, sillä sitä ei pelattu virallisena maaottelupäivänä. Pietarin ryhmän ulkopuoleltakin löytyy näin ollen muutama mielenkiintoinen nimi:
Jo A-maajoukkueeseen kuuluvat ja siellä myös peliaikaa saavat Joel Pohjanpalo ja Jere Uronen ovat ilman muuta huuhkajien tulevia runkopelaajia. Sen lisäksi Arsenalin reservijoukkueen Glen Kamara on hyvässä ympäristössä, mutta hänen pitää nousta nopeasti pelaamaan edustusjoukkuejalkapalloa joko Arsenalissa tai jossain muualla.
Kamaran lisäksi sama koskee Borussia Mönchengladbachin reservijoukkueessakin vähillä minuuteilla riutuvaa, viikon päästä 20 vuotta täyttävää Joel Meroa sekä Brentfordin reservien tänä vuonna 21 täyttävää Daniel O’Shaugnasseytä. Aikaa ei ole yhtään hukattavaksi.
HJK:hon FC Lahdesta siirtynyt 20-vuotias Matti Klinga on ensi kaudella Klubin kakkosvaihtoehto kymppipaikan pelaajaksi. Hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista, mutta jos mies saa terveystilanteensa kuntoon, on Klinga potentiaalinen Huuhkajapelaaja. Kello kuitenkin tikittää hänenkin kohdallaan.
Hetki on tässä ja nyt
Paljon Saksan suuntaan töitä tekevä pelaaja-agentti Tuomas Talvitie sanoi ääneen MTV3:n haastattelussa pari viikkoa sitten kylmän tosiasian: jos haluaa päästä johonkin suureen eurooppalaiseen sarjaan pitää lähteä ulkomaille kovempaan harjoittelukulttuuriin jo 17-18-vuotiaana. Esimerkiksi Bundesliigaseuroja ei kiinnosta pätkääkään 20-vuotias Veikkausliigassa pelaava pelaaja. Yli 20-vuotias pelaaja ei enää ole seurojen ja kykyjenetsijöiden silmissä tulevaisuuden lupaus vaan aikuinen mies ja valmis pelaaja. Tämä pitäisi kaikkien Suomessa ymmärtää, kun esimerkiksi Robin Lodin ja Nikolai Alhon kohdalla puhutaan tulevaisuuden lupauksista.
Joitain potentiaalisia nimiä Pikkuhuuhkajista siis löytyy, mutta jokaisen kohdalla on myös paljon kysymysmerkkejä. Seuraava vuosi näyttää kaikkien kohdalla suuntaa, mutta todennäköistä on että maksimissaan yksi lyö itsensä toden teolla läpi seura- ja A-maajoukkuetasolla. Jos nyt pitäisi laittaa rahaa likoon jonkun pelaajan puolesta, hän olisi Sauli Väisänen.