2009 kesällä kaikki näytti menevän niin kuin Fabio Quagliarella oli haaveillut. Napolissa kasvanut ja nuorena poikana intohimoisesti kotikaupunkinsa ylpeyttä ja erityisesti Diego Maradonaa fanittanut hyökkääjä solmi rahakkaan viiden vuoden sopimuksen sydämensä seuran kanssa. Unelmasiirto muuttui kuitenkin lopulta painajaiseksi, joka oli lopettaa Quagliarellan uran kokonaan. Nyt liki yhdeksän vuotta siirron jälkeen Q on nousemassa takaisin Serie A:n parhaiden kärkien joukkoon.
Lupaava Quagliarella nousi Serie A:n huipulle Sampdoriassa
Napoli on yksi Italian suurimmista jalkapalloseuroista, mutta se ei ole tullut tunnetuksi hyvänä paikallisten nuorten kasvattajana. Itseasiassa tämä hetken joukkueesta hyökkääjä Lorenzo Insigne on ainoa aidosti paikallinen pelaaja ja moni Napolin alueen lupaavimmista pelaajista onkin siirtynyt nuorena poikana muualle Italiaa astetta maineikkaampiin pelaajahatumoihin. Näin kävi myös vuonna 1983 Napolin rannikkokaupunki Castellamare di Stabiaan syntyneelle Fabio Quaqliarellalle, joka eli nuoruutensa palloa potkien ja Napolia fanittaen. Quaqliarella oli lahjakas pelaaja ja Torinon pelaajatarkkailijat kiinnittivät hyvin menneen junnuturnauksen jälkeen huomiota maaliahneeseen hyökkääjälupaukseen. Quagliarella muuttikin kymmenen vuotiaana perheinensä Torinoon, josta hänen jalkapalloilijan uransa alkoi toden teolla. Lahjakas pelaaja debytoi Serie A:ssa 18-vuotiaana ja hyvää jälkeä Italian nuorisosarjoissa tunnettu hyökkääjä olikin vakiokasvo Italian eri-ikäisten nuorisomaajoukkueissa.
Lopulta Quaqliarellan lopullinen läpimurto antoi odottaa itseään odotettua kauemmin. Hän ei missään vaiheessa onnistunut murtautumaan Torinon ykkösjoukkueeseen ja murtautuminen pääsarjatasolle nähtiinkin Sampdorian paidassa kaudella 2006-2007. Monipuolinen hyökkääjä oli Sampdorian paras pelaaja ja 13 Serie A-maalia herätti myös monen muun seuran kiinnostuksen. Quaqliarella siirtyi kauden jälkeen vielä tuolloin Serie A:n kärkiseuroihin kuuluneen Udinesen riveihin. Udinesen paidassa Quagliarella vakiinnutti tasonsa sarjan eliittihyökkääjänä ja hänen yhteistyönsä seuran tähtipelaaja Antonio Di Natalen kanssa oli parhaimmillaan nautinnollista seurattavaa. Jälleen kerran erinomaiset otteet kentällä herättivät suurempien seurojen kiinnostuksen ja kesällä 2009 Italiassa uutisoitiin Napolin hankkineen hyökkääjän riveihinsä kovalla, 20 miljoonan euron siirtosummalla.
Napolilainen Napolin pelaavassa kokoonpanossa on harvinaisuus
Oma poika kaupungin ylpeyden riveissä oli jotain sellaista, mihin napolilaiset eivät olleet tottuneet. Quaqliarella sai sankarin vastaanoton ja hänen sopimuksensa jälkeen sadat napolilaiset juhlivat kaupungin kaduilla. Quagliarella oli Napolissa supertähti ja seuran ultra-kannattajat päättivät omistaa hänelle oman kannatuslaulun heti kauden ensimmäisessä ottelussa. Tapahtuma oli historiallinen, sillä edellinen Napolin pelaaja, jolla oli oma kannatuslaulu oli muuan Diego Maradona. Fiksuna persoonana Quagliarella myös tajusi oman asemansa kaupungissa ja hän juhli jokaista tekemäänsä maalia suutelemalla Napolin logoa seuran kannattajapäädyn edessä.
Kaikki näytti siis menevän kuin tarussa, mutta suuri yleisö ei tiennyt ennen viime kesää mitä kulisseissa oikein tapahtui. Quagliarella kertoi alkaneensa saada erilaisia ihmeellisiä tekstiviestejä tuntemattomista numeroista. Aluksi viestit pitivät sisällään lähinnä haukkuja, mutta pikku hiljaa viestien sävy muuttui entistä aggressiivisemmaksi. Napoliin muutettuaan Quagliarella alkoi saada uhkauksia siitä, miten hänen mafia-taustansa tulisi kohta julkisuuteen. Todellisuudessa hyökkääjällä ei ollut mitään siteitä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, joten hän ei suhtautunut syytöksiin vakavasti. Hän oli kuitenkin yhteydessä paikallisen poliisilaitoksen IT-rikollisuuteen erikoistuneeseen konstaapeliin, joka lupasi hoitaa asian kuntoon.
Quagliarellan saamat uhkaukset menivät jatkuvasti rajumpaan suuntaan
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä kesän vaihtuessa syksyyn myös Quaqliarellan perhe joutui ihmeellisen vyyhdin keskelle. Hyökkääjän vanhemmat alkoivat saada päivittäin postitse kirjekuoria, joiden sisältä paljastui erinäköisiä alastonkuvia eri-ikäisistä lapsista ja nuorista. Kirjeissä Quagliarellaa syytettiin pedofiiliksi ja lapsiinsekaantujiksi. Koska ahdistelu ei enää kohdistunut pelkstään pelaajaan itseensä, muttui asia hänenkin mielestään vakavammaksi. Jälleen kerran hyökkääjä oli yhteydessä paikalliseen poliisilaitokseen, joka lupasi ottaa asian selvitettäväksi.
Viranomaiset kertoivat tarvitsevansa lisää todisteita ja Quagliarella perheineen alkoi toimittaa kaikki saamansa uhkaukset paikalliselle poliisiasemalle. Kauden edetessä syytökset ja uhkaukset muuttuivat entistä uhkaavimmiksi. Quaqliarellan vanhemmat saivat kirjeitä, joissa heidän poikaansa syytettiin ottelumanipulaatiosta ja erilaisten perverssien orgioiden järjestämisestä. Lopulta hyökkääjä alkoi saamaan päivittäin erinäisiä tappouhkauksia, joissa mies itse, mutta myös hänen nuoret lapsensa uhattiin tappaa.
Siviilielämän murheet näkyivät myös Q:n peliesityksissä
Lopulta tilanne äipyi niin pahaksi, ettei Quaqliarella enää uskaltanut juurikaan poistua oman kotinsa ulkopuolelta. Samaan aikaan hän oli huolissaan perheestään, johon kohdistui samankaltaisia uhkauksia liki päivittäin. Asiat eivät voineet olla näkymättä myöskään pelikentällä. Quagliarella aloitti kautensa hyvin, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sitä vaisummaksi hänen otteensa muuttuivat. Tapausta tutkinut poliisi Raffaelle Piccolo vaati, ettei Quagliarella saanut puhua meneillään olevasta tutkinnasta kenellekkään, ei edes seuratovereilleen tai valmentajalleen. Monet kyllä huomasivat Quaqliarellan olevan poissaoleva, mutta tuskin kukaan arvasi minkälaista painajaista hyökkääjä joutui joka päivä elämään.
Quagliarella kävi päänsä sisällä tiukkaa keskustelua. Toinen puoli hänestä halusi jatkaa rakastamassaan kaupungissa ja seurassa, mutta toinen puoli huolehti perheen turvallisuudesta. Lopulta Quagliarella päätti vaihtaa maisemaa ja hän siirtyikin vain yhden kauden jälkeen lainasopimuksella Juventuksen riveihin. Siirto teki samalla entisestä sankarista koko Napolin vihatuimman ihmisen. Torinon vanha rouva on Napolin vihollinen numero yksi ja seuran kannattajat eivät voineet ymmärtää, miksi heidän jumaloimansa oma poika vaihtoi rakastamansa seuran juuri Juventukseen. Quagliarellan harmiksi hänen saamansa uhkailuviestit eivät täysin loppuneet, mutta niiden tahti hiljeni huomattavasti. Vastaavasti tilalle tuli uusi ongelma, sillä raivostuneet Napolin kannattajat uhkailivat entistä sankariaan ja hänen perhettään jos jonkinlaisilla rangaistuksilla veripetturuudesta johtuen.
Quagliarellan tarina on kuin suoraan huonosta elokuvasta
Jo nyt koko Quagliarellan tapaus kuulosti täysin uskomattomalta, mutta parhaat palat odottivat vielä itseään. Vyyhti nimittäin alkoi selvitä, kun Quagliarella sattuman kautta tapasi paikallisen juristin ja selvisi, että myös lakimies oli saanut vastaavanlaisia kirjeitä. Yhdistäväski tapaukseksi löytyi poliisi Piccolo, joka oli ollut tutkimassa kumpaakin ahdistelutapausta. Selvisi, että lukemattomista rikosilmoituksista huolimatta poliisin arkistoissa ei ollut mitään tietoa Quagliarellan saamista uhkauksista. Kukaan ei pystynyt uskomaan, että hiljainen ja hyvämaineinen Piccolo voisi syylistyä tämänkaltaisiin kauheuksiin. Paikallinen poliisilaitos kuitenkin organisoi tutkimuksen, analysoi Piccolon kirjoituksia sosiaalisessa mediassa ja tuli siihen lopputulokseen, että juuri hän oli kaikki ahdistelukirjeet kirjoittanut henkilö. Lopulta yli kolme kuukautta kestäneen tutkinnan jälkeen poliisi teki kotietsinnän Piccolon koneelle ja selvisi, että kyseinen herrasmies oli kiristänyt, uhkaillut ja ahdistellut kymmeniä eri ihmisiä ympäri Napolia.
Vaikka asia oli tulossa päätökseensä, pyysi poliisi Quagliarellaa pitämään asia yhä omana tietonaan. Napolin kannattajat pitivät häntä yhä petturina ja kohtelivat häntä kuin vihollista, mutta hyökkääjä ei saanut selittää kohusiirtonsa ymmärrettäviä taustoja, vaikka olisi kovasti halunnut. Koska Q rakasti yhä Napolia, vieraili hän kaupungissa aina kun se vain oli mahdollista. Pahan polvivamman vuoksi hän oli pitkään sivussa pelikentiltä ja hän kuntouttikin itseään juuri kotikaupungissaan. Quagliarella ei kuitenkaan juuri uskaltautunut julkisille paikoille, sillä vihaiset Napolin kävivät useaan otteeseen likimain häneen käsiksi tunnistettuaan hyökkääjän kaupungilla.
Asian tultua julkisuuteen Napoli-kannattajat pyysivät käytöstään anteeksi
Napolilaiset eivät ole pahoja ihmisiä, he vain suhtautuvat intohimoisesti omaan kaupunkiinsa ja sen suurimpaan ylpeyteen, jalkapallojoukkueeseen. Tarina tuntuikin saavan onnellisen lopun, kun Piccolo tuomittiin melko tarkkaan vuosi sitten viideksi vuodeksi vankilaan. Quagliarella sai vihdoin puhua asiasta julkisesti ja hän selittikin tilanteen kyyneleet silmissä suorassa televisiolähetyksessä. Tieto kantautui myös Napolin kannattajien korviin, jotka nyt pyysivät julkisesti anteeksi Quagliarellan kohtelua. Kun oma poika palasi kohun jälkeen ensimmäistä kertaa vierasjoukkueen paidassa San Paolon stadionille, odotti häntä sankarin vastaanotto. Kotijoukkueen kannattajat lauloivat Quaqliarellan nimeä ja kaikki vanhat kaunat tuntuivat unohtuneen.
Painajaisen loputtua Quagliarellan harteilta tuntui pudonneen iso painolasti, mikä näkyi myös kentällä. Kokenut kärki oli Serie A:n syyskauden parhaita pelaajia nousten mukaan kamppailemaan jopa sarjan maalikuninkuudesta. Vuoden vaihtuessa Sampdorian otteet kentällä heikkenivät ja seura on vahvasti matkalla eurotaistelusta harmaaseen keskikastiin. Myös hyökkkääjän peliesitykset ovat olleet kaukana alkukauden loistosta, mutta mies pelaa silti ehkä uransa parasta kautta. Kasassa on jo 18 liigamaalia ja maaginen 20 Serie A-maalin raja on rikkoutumassa uran ensimmäistä kertaa. Samalla Quagliarella on 125 pääsarjaosumalla aktiivipelaajien maalipörssin kärjessä Gonzalo Higuainin ja Mauro Icardin edellä. 35-vuotias hyökkääjä ei näytä hiipumisen merkkejä ja tulevina kausina hänellä on kaikki mahdollisuudet rikkoa historian 25. pelaajana taruhohtoinen 150 Serie A-maalin raja.
Kansikuva: Paolo Rattini/Getty Images