Valioliigan vuodenvaihteen topit ja flopit: Tottenham, Giroud ja otteluohjelma

Valioliigan ystäville tuttu vuodenvaihteen ottelusuma saatiin Tottenhamin ja Chelsean huippuottelun myötä pakettiin. Kolme kierrosta reiluun viikkoon oli kova urakka, jossa koeteltiin niin joukkueiden fyysistä kuin henkistäkin kanttia. Niin myös toimittajien, joten aiemmilta kierroksilta tutut topit ja flopit on niputettu poikkeuksellisesti koko kolmen kierroksen annista. Sekä toppeja, että floppeja on jaettu viisi kappaletta, olkaapas hyvät!

Flopit:

5. Watford

Kun ei kulje niin ei kulje. Watfordin tuska jatkui vuodenvaihteessa Herhiläisten pistepussin kasvaessa vain yhdellä tikillä. Tapaninpäivänä Crystal Palacen kanssa pisteet tasannut Watford oli täydellinen vastaantulija uudenvuodenpäivänä, kun kovavireinen Tottenham kävi nuijimassa muukalaislegioonan lukemin 1–4. Myöskään Stokelle Watford ei tarjonnut vastusta. Walter Mazzarri voi jo tuntea penkkinsä heiluvan, sillä keltapaidat ovat saalistaneet kymmenestä edellisestä pelistään vain seitsemän pistettä.

4. Fernandinho

Cesc Fabregasin kurkkuun tarttumisesta kolmen pelin pelikiellon saanut Fernandinho ehti olla tositoimissa reilut kaksi peliä ennen kuin joulukortti heilui jälleen. Tällä kertaa brassi ei polttanut päreitään, vaan liukui Burnleyn Johan Berg Gudmundssonia päin täysin holtittomasti nappulat edellä ja sai ansaitun ulosajon. Pep Guardiolan luottomiestä odottanee neljän pelin pelikielto, joka tulee Citylle kalliiksi, koska Taivaansinisten konehuone on todella heikoilla kantimilla Ilkay Gündoganin polvivamman jälkeen.

3. Southampton

Kolme tappiota, kaksi ulosajoa, yhdeksän omiin ja ennen kaikkea pyöreät 0 pistettä. Claude Puelin miehistö oli härkäviikon ainoa pisteittä jäänyt joukkue. On tietysti hyvä muistaa, ettei ohjelmakaan suosinut So’tonia, kun se kohtasi pelkästään sarjataulukon paremmalla puolella olevia joukkueita. Siitäkin huolimatta vuodenvaihde oli paha rimanalitus. Ykköskärki Charlie Austinin olkapäävamma on jättänyt pahan loven Pyhimysten maalinteko-osastolle, mutta ei Puel voi mennä pelkästään Austinin loukkaantumisen taakse. So’ton on nimittäin marraskuun jälkeen saalistanut vain seitsemän pinnaa kotimaan kentillä ja pudonnut Eurooppa Liigasta.

2. Mike Dean

48-vuotias Mike Dean on siitä hauska tuomari, että miehen tuomitsemissa peleissä voi tapahtua ihan mitä tahansa. West Ham–Man United-pelissä Dean painoi jälleen sekoilunapin pohjaan antaessaan isäntien Sofiane Feghoulille käsittämättömän joulukortin jo 15 minuutin pelin kohdalla. 50/50-palloon Phil Jonesin kanssa liukunut algerilainen myöhästyi hiukan, mutta mitenkään holtittomasti laituri ei tilanteeseen mennyt, joten suora punainen oli täysin yliampuva tuomio. Vaikka Dean on sekoillut jo useamman vuoden ajan, alkavat tuomarin viimeaikaiset otteet saada jo surkuhupaisia piirteitä. Se oli nimittäin juuri Mike Dean, joka antoi Ross Barkleylle vain varoituksen Merseyside Derbyn törkytaklauksesta ja ajoi Nathan Redmondin ulos Southampton–Tottenham-pelissä hyvin kysenalaisen tilanteen jälkeen.

Hammers-pelaajat olivat syystäkin tuohtuneita Mike Deanille. Tosin West Ham ei ollut ainoa Deanin sekoiluista kärsinyt joukkue. Kuva: Getty

1. Otteluohjelma

Muun muassa Arsene Wenger ehti kritisoimaan vuodenvaihteen otteluohjelmaa, eikä syyttä. Tykkimiehillä oli Palace ja Bournemouth pelien välissä ainoastaan yksi lepopäivä. Crystal Palacen ruoriin hiljattain tarttunut Sam Allardyce oli vieläkin jyrkkäsanaisempi vaatiessaan otteluohjelman laatijalle potkuja. Arsenalille lepopäiviä kertyi vuodenvaihteessa kuusi ja esimerkiksi paikalliskilpailija Tottenhamille vain viisi. Vastaavasti Chelseaa ohjelma suosi huolella, kun länsilontoolaiset saivat puhaltaa yhteensä seitsemän päivää, ensin neljä ja sitten kolme lepopäivää. Kaikkein eniten otteluohjelmasta kärsi Southampton, joka pelasi kaikki kolme peliään kuuden päivän sisään! On toki ymmärrettävää, että pelejä jaetaan televisioinnin takia usealle päivälle, mutta urheilullisuuden näkökulmasta otteluohjelmaa voidaan pitää pahemman luokan farssina.

Topit:

Papukaijamerkki: Andre Gray

Viime kaudella Championshipin parhaan pelaajan palkinnon pokannut entinen alasarjakärki näyttää vihdoin päässeen kiinni myös Valioliigarytmiin. Pelikiellon vanhoista tviiteistä syksyllä kärsinyt Gray teki neljä maalia vuodenvaihteen kolmeen otteluun. Sarjanousijoiden taistossa Boroa vastaan Burnley otti tärkeät pisteet Grayn lauottua ottelun ainokaisen. Sunderlandia vastaan entinen jenginuori takoi Valioliigauransa ensimmäisen hattutempun. Kuuden pisteen härkäviikko oli muutenkin hyvä suoritus piskuiselle Claretsille.

5. West Bromwich

Kulttihahmona tunnettu Tony Pulis on virittänyt armadansa kovaan lyöntiin. Tapaninpäivänä WBA oli lähellä napata tasuripisteen Arsenalilta, mutta tiivis oman pään sumppu ei kestänyt aivan loppuun saakka. Uudenvuodenaattona Baggies kävi kuitenkin hakemassa ison ryöstön etelärannikolta, kun se kaatoi Southamptonin. Vahva vuodenvaihde täydentyi 3–1-kotivoitolla Hullista. Kahdeksanneksi kivunneen West Bromin voittojen arvoa nostaa vielä se, että joukkue tuli kummassakin voittopelissä maalin takaa ohi. WBA onnistui laajalla rintamalla, sillä jokaiseen viiteen maaliin merkattiin eri tekijä. Yhden tehnyt ja kolme syöttänyt Matt Phillips ansaitsee kuitenkin erityismaininnan.

4. Manchester United

Vaikka otteluohjelma oli vastustajien osalta ManU:lle suosiollinen, sen kohdattua pelkästään sarjataulukon jälkimmäisellä puoliskolla majailevia joukkueita, ei kolmea voittoa voi jättää sivuuttamatta. Etenkin uudenvuodenaattona nähtiin ManU:n tämän hetkistä vahvuutta, kun se punnersi väkisin sarjanousija Boron ohi 85. ja 86. minuutin maaleilla ja voitti 2–1. Zlatan Ibrahimovic oli totutun kovassa vireessä, sillä ruotsalainen teki kaksi ja syötti kolme osumaa. Papukaijamerkki täytyy antaa myös hyvään iskuun äityneelle Henrikh Mkhitaryanille, joka upotti skorpioni-potkulla upean rysän Sunderlandin verkkoon.

3. Olivier Giroud

Komea ranskalainen pääsi vihdoin avaukseen ja kiitti Wengeriä luotosta. Giroud iski maalin jokaiseen kolmeen matsiin, eivätkä maalit olleet ihan mitä tahansa kihautuksia. WBA:ta vastaan kolossi nikkasi 1–0-voittomaalin 86.minuutilla ja Crystal Palacea vastaan nähty skorpioni-potku oli kenties koko kauden komein osuma. Giroudin fantastisen vuodenvaihteen täydensi Tykkimiesten huima nousu 3–0-tappioasemasta tasapeliin Bournemouthin vieraana. Maaleista Giroud viimeisteli viimeisen ja oli vahvasti alustamassa kahta aiempaa. Kolme maalia ja kaksi syöttöä kolmeen otteluun oli vahva statement kakkoskärjeksi pudonneelta hyökkääjältä.

Tähän tyyliin syntyy Valioliigakauden toistaiseksi komein osuma. Kuva: Getty

2. Tottenham

Vuodenvaihteen kierrosten parhaasta joukkueesta ei ole epäselvyyttä. Tottenham voitti kaikki kolme peliään maalierolla 10–2. Pohjoislontoolaisten pelitkään eivät olleet helpoimmasta päästä, mutta vierailut St. Mary’sille ja Vicarage Roadille tuottivat yllättävänkin helpot 1–4-vierasvoitot. Kolmannessa pelissään Spurs katkaisi Chelsean syyskuussa alkaneen voittoputken vakuuttavalla 2–0-voitolla. Neljänneksi kivunneen ryhmän voikin väittää olevan Valioliigan kuumin joukkue tällä hetkellä, mikä johtuu erityisesti siitä, että Mauricio Pochettino on saanut kaikki avainpelaajansa takaisin pelikuntoon.

1. Dele Alli

Valioliigan kuuminta pelaajaa ei tarvitse kauaa arpoa. Vaikean ja nihkeähkön syksyn pelannut Dele Alli on tällä hetkellä aurinkoakin kuumempi. Vuodenvaihteen kolmeen peliin 20-vuotias englantilainen iski kuusi maalia, kaksi jokaiseen peliin. Etenkin puskumaalit Chelsean verkkoon olivat elintärkeitä Tottenhamin mestaruushaaveiden kannalta, toki kunniaa täytyy antaa myös täydellisiä keskityksiä jakaneelle Christian Eriksenille. Nuorukainen nosti maalimääränsä samalla kymmeneen rysään ja sai siirtokiellossa olevan Real Madridin entistä tiukemmin kannoilleen.

Kansikuva: Getty

Tulevana viikonloppuna pelataan FA Cupin kolmas kierros, jota voit Valioliigapelien tapaan seurata Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta. Muista myös Unibetin lisäaikavakuutus Valioliigan otteluihin!