FLOP 10: Valioliigan syyskauden pahimmat flopit

Jälkimmäiselle puolikkaalle sukeltaneen Valioliigan alkukauden paketointi jatkuu tällä kertaa floppien muodossa. Floppaajat siinä missä yllättäjätkin ovat aina sidoksissa odotuksiin. Näin ollen floppilistalle on poimittu kymmenen nimeä, jotka ovat sukeltaneet ennen kaikkea odotuksiin nähden ja odotukset kumpuavat tietysti aiempien vuosien vahvoista otteista.

10. Vincent Janssen, Tottenham

Eredivisien maalikuningas saapui antamaan Harry Kanelle kaivattua tulitukea, mutta toistaiseksi AZ Alkmaarista tulleen Janssenin panos on jäänyt laihaksi. 22-vuotias hollantilainen on todella sympaattinen pelaaja, sillä Valioliigasta tuskin löytyy yhtä työteliästä hyökkääjää. Se tärkein, eli maalit ovat kuitenkin jääneet uupumaan, vaikka saumoja on tullut riittämiin. Toistaiseksi Janssen on osunut vain kerran ja silloinkin pilkulta. Kaikki kilpailut mukaan lukien kokonaissaldo on kolme maalia, joista jokainen on syntynyt yhdestätoistametristä.

9. Borja Baston, Swansea

Itsensä putoamistaistoon myyneen Swansean uhkapeli siirtomarkkinoilla on käymässä kalliiksi. Seura myi viime kauden parhaan maalintekijänsä Andre Ayewin West Hamiin (£20M) ja käytti rahoista valtaosan (£15M) Borja Bastoniin. Viime kaudella Eibarille pyssytetyt 18 La Liga -maalia ovat kaunis muisto menneisyydessä, sillä hyökkääjä on tehnyt Joutsenille vain yhden maalin. Bastonilla on ollut suuria vaikeuksia mahtua edes avaukseen, mitä ei kuitenkaan kannata ihmetellä, sillä 24-vuotiaan espanjalaisen kontribuutio on jäänyt todella vaisuksi.

8. Moussa Sissoko, Tottenham

Spursiin siirtyneen Moussa Sissokon sijoittaminen floppilistalle on siinä mielessä kyseenalaista, että ranskalainen oli suurimman osan viime kaudesta vielä huonompi kuin tänä syksynä. Suonenveto EM-finaalissa nosti Sissokon hintalapun kuitenkin 30 miljoonaan puntaan, jolla pitäisi saada muutakin kuin keskinkertainen rotaatiopelaaja. 27-vuotiaan Sissokon puolustukseksi täytyy todeta, että mies on parantanut otteitaan viime aikoina, mutta maalitili Spurs-paidassa on yhä avaamatta.

7. Aaron Ramsey, Arsenal

Kaudella 2013-14 Aaron Ramsey oli Valioliigan kenties paras keskikenttäpelaaja. Superkauden jälkeen walesilaisella on ollut hiljaisempaa, mutta kovasti uurastava Arsene Wengerin luottomies pelasi loistavat EM-kisat, jotka nostattivat odotuksia myös seurajoukkueen puolella. Kauden avauspelissä takareisivamman saanut Ramsey palasi tositoimiin lokakuussa, mutta anti on jäänyt heikoksi. Walesilaisen pelipaikka on vaihdellut laidasta keskikentän pohjalle ja kymppipaikalle, mutta missään ei tunnu tulevan tulosta. Periaatteessa Ramsey tekee paljon hyviä asioita, mutta viimeiset ratkaisut ovat olleet todella heikkoja, aivan kuten ennen superkauttakin.

EM-kisoissa säväyttäneen Aaron Ramseyn huippuvire ei ole kantanut Arsenaliin asti. Kuva: Getty

6. Simone Zaza, West Ham

West Hamin pitkä hyökkääjäjahti päättyi siirtoikkunan loppumetreillä Juventuksen Simone Zazaan. Hammersin onneksi kyseessä oli kuitenkin lainasiirto, sillä italialaisesta ei ole ollut minkäänlaista apua alakanttiin pelanneille itälontoolaisille. Sassuolon entisen tähtipelaajan anti on kahdeksassa Valioliigapelissä ja 459 minuutissa ollut nolla maalia ja kaksi keltaista korttia. Zaza ei osunut edes huumoriturnauksena pidetyssä Liigacupissa. 25-vuotiaan kärjen lainadiiliin sisältyy ilmeisesti optio, jossa tietty määrä pelejä tekee siirrosta pysyvän ja velvoittaa Hammersin maksamaan Juvelle 15 miljoonaa puntaa. Näin ollen italialaistuhnua ei kannata odottaa enää tositoimiin, ainakaan London Stadiumilla.

5. Wilfried Bony, Stoke

Wilfried Bonyn ja Stoken piti olla täydellinen yhtälö. Cityn lainaama norsunluurannikkolainen pääsi tasoiseensa joukkueeseen ja Potters sai kauan etsimänsä laadukkaan ykköskärjen. Homma ei kuitenkaan ottanut toimiakseen vaikka Bony avasi piikissä pelistä toiseen. Väkivahvan kärjen maalihanat aukesivat vihdoin lokakuun lopussa ex-seura Swanseaa vastaan, mutta nuo kaksi Joutsenten verkkoon viimeisteltyä osumaa ovat jääneet Bonyn ainokaisiksi. Pahasti flopanneen kärjen surkeutta kuvastaa hyvin se, että Stoke-manageri Mark Hughes on viime peleissä luottanut ennemmin Jonathan Waltersin ja Peter Crouchin kaltaisiin huumoripelaajiin.

4. Jamie Vardy, Leicester

Sensaatiomestarin sensaatiokärki on joukkueensa tavoin palannut tällä kaudella maan pinnalle. Vardyn viime syksyn ennätyksellisen 11 ottelun maaliputken sijaan tänä syksynä nähtiin kymmenen pelin maaliton putki. Englantilainen ei itseasiassa laukonut lokakuun aikana kertaakaan maalia kohti. Vardyn kokonaissaldo on viisi maalia ja kolme syöttöä, joka ei missään nimessä ole surkea, mutta odotuksiin nähden vaisu. Osittain entisen tehdasduunarin vaikea syksy selittyy sillä, että Kettujen vastustajat ovat puolustaneet syvältä, mikä on samalla tarkoittanut, ettei Vardy pääse juoksemaan linjan taakse. Vuodenvaihteen härkäviikon pelikiellossa olleelta maajoukkuekärjeltä odotetaan selvästi vahvempaa kevättä, mikäli Keski-Englannissa halutaan jatkaa Valioliigapelejä myös ensi syksynä.

3. Odion Ighalo, Watford

Watfordin nigerialaishyökkääjälle on täytynyt tapahtua jotain mystistä vuosi sitten kun vuosi vaihtui. Sen verran rumasti Ighalon maalihanat ovat tukkeutuneet. Kalenterivuoden 2015 aikana Ighalo iski hurjat 30 maalia, jota seurasi kuusi maalia tuottanut vuosi 2016. Viime tammikuussa muun muassa Manchester Unitediin yhdistetty kärki on tehnyt tämän Valioliigakauden aikana ainoastaan yhden maalin ja sekin tuli jo syyskuussa. Tällä hetkellä 27-vuotias kärki kituuttaa lähes 900 minuuttia kestäneessä maalittomassa putkessa. Saumoista Ighalon maalittomuus ei siis ole jäänyt kiinni, vaan nigerialainen on yksinkertaisesti ollut huono.

2. Ross Barkley, Everton

Ronald Koeman on tuonut paljon hyviä asioita Goodison Parkille, mutta joukkueen toisen nuoren tähden, Ross Barkleyn itseluottamuksen tuhoaminen ei kuulu niihen. Kahdeksan häkkiä ja saman määrän syöttöjä viime kaudella iskenyt englantilainen on saanut hollantilaismanagerilta jatkuvasti satikutia mediassa ja nuori mies on pysynyt koirankopissa. Peliaikaa Barkley on kyllä saanut, mutta 23-vuotiaan huippulupauksen ahdistuneisuus välittyy kotisohville asti. Lähes kuuhun asti yltävän potentiaalin omaavan Toffees-kasvatin uran kannalta olisikin toivottavaa, että nuorukainen pääsisi uusiin ympyröihin mahdollisimman pian.

Ross Barkleyn kausi on ollut yhtä repaleinen kuin kuvassa näkyvä pelipaita. Kuva: Getty

1. Claudio Bravo, Manchester City

Pep Guardiolan ylimielisyys puolustuksen suhteen tiivistyy Cityn maalivahtitilanteeseen. Taivaansinisten heikko ja ikääntynyt alakerta olisi kaivannut taakseen varmaotteista torjujaa, mutta Guardiola halusi hyvin jalalla pelaavan Claudio Bravon. Vaikka Torinoon lainattu Joe Hart ei ole häävi jalalla, osaa englantilainen sentään torjua. Kokeneen Bravon torjuntatyöskentely taas on koko syksyn ajan ollut surkuhupaisaa seurattavaa, eikä chileläinen ole luultavasti pysäyttänyt vielä yhtäkään läpiajoa. Jos siis joku pitää Bravoa edelleen huipputorjujana, olisi nyt hyvä heräämisen paikka. Palloa Chilen maajoukkueen kippari osaa potkia, mutta torjujana mies on korkeintaan keskinkertainen.

Kansikuva: Getty

Seuraa Valioliigaa Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta ja turvaa Valioliiga-vetosi Unibetin lisäaikavakuutuksella!