TOP 5: Valioliiga-kauden positiivisimmat ja negatiivisimmat yllättäjät

Onko kylmä? Kymmenelle nopeimmalle pipo!

Valioliiga alkaa kääntyä loppusuoralleen, kun pelikierroksia on jäljellä enää 14. Paljon asioita ehtii vielä tapahtua sarjataulukon eri vaiheilla ja jännitettävää riittää varmasti viimeiselle kierrokselle asti. Mestaruustaistelu on lässähtämässä Chelsean ylivoiman edessä, mutta kärkinelikon kilpajuoksu ja putoamistaistelu käyvät tulikuumina. Asetelmat loppukaudelle ovat herkulliset. Listasimme kuluvan kauden viisi positiivisinta ja viisi negatiivisinta yllättäjää. Näiden joukkueiden suoritustaso on osaltaan tehnyt kaudesta niin kutkuttavan mitä se tällä hetkellä on.

Positiiviset yllättäjät:

5. Hull

Ehkä hieman ristiriitaista nostaa putoamisviivan alapuolella oleva joukkue positiivisten yllättäjien listalle, mutta Hullin kohdalla se on täysin perusteltua. Joukkue lähti kauteen todella sekavissa tunnelmissa ja putoaminen näytti kauden alla päivän selvältä asialta. Sarjanousun tuonut manageri Steve Bruce nosti kesällä kytkintä, eikä uutta käskyttäjää hankittu lainkaan. Kausi aloitettiin kakkosluotsi Mike Phelanin kanssa, joka sai operoida syyskauden varsin heikolla materiaalilla. Kauden ensimmäiseen otteluun Tiikereillä oli ykkösjoukkueen pelaajia vain avauskokoonpanon ja parin vaihtomiehen verran. Haasteista huolimatta Phelan valittiin elokuun manageriksi Valioliigassa.

Hullin ja Phelanin yhteinen taival päättyi tammikuun alussa ja uudeksi käskyttäjäksi pestattiin Marco Silva. Tammikuun siirtoikkunassa joukkueen tärkein pelaaja Robert Snodgrass myytiin West Hamiin ja keskikentän luottomies Jake Livermore West Bromwichiin. Sisään löytyi lainapelaajia ja pari halpaa ostosta. Kaikki Tiikereiden sekoilut huomioiden heidän pitäisi olla jo kovaa vauhtia matkalla kohti divaria, mutta kaikesta huolimatta he ovat vielä erittäin tukevasti mukana säilymistaistelussa. Viime aikaisen trendin perusteella nousu viivan paremmalle puolellekin on jopa mahdollinen. Hullin sekavasta tilasta voi lukea lisää tovi sitten julkaisemastamme jutusta.

4. Watford

Viime kauden Watfordista muistetaan parhaiten tehoduo Odion Ighalo ja Troy Deeney, jotka paukuttivat yhteensä komeat 29 liigamaalia. Tutkaparin johdolla sarjanousijat sijoittuivat mainiosti sijalle 13. Tällä kaudella meno on ollut aivan toista. Ighalo ehti tehdä vain yhden maalin, kunnes hänet tammikuussa kaupattiin Kiinaan. Deeney on ollut tälläkin kaudella mies paikallaan ja kantanut kapteenin nauhaa arvokkaasti, mutta maaleja on syntynyt vasta seitsemän.

Aisaparin maalien puuttuminen tällä kaudella voisi hyvinkin tarkoittaa katastrofia, toisen kauden syndroomaa, mutta toisin on käynyt. Watford löytyy sarjataulukon paremmalta puolelta, sijalta kymmenen. Onnistujia on löytynyt laajalta rintamalta, eikä pisteiden kerääminen ole nojannut enää kahden pelaajan varassa. Alakerran tiiveys jättää edelleenkin toivomisen varaa, sillä 40 päästettyä maalia tässä vaiheessa kautta on kymmenen kärjessä majailevalle joukkueelle hurja lukema, etenkin kun tehtyjä maaleja ei ole kuin 29. Watford on onnistunut napsimaan pisteitä hyvin aina sieltä ja täältä, eikä ajoittaiset romahdukset maksa sijoja sarjassa. Siitähän tälläisessä sarjassa lopulta onkin kyse.

3. Burnley

Burnley nousi täksi kaudeksi takaisin pääsarjaan. Edellinen visiitti oli kaudella 2014-15, joka jäi yhden sesongin mittaiseksi. Samaa kohtaloa ounasteltiin myös tämän kauden alla, eikä se ollut erityisen perusteetonta, sillä joukkue on edelleenkin hyvin pitkälti sama, mitä se oli kaksi vuotta sitten.

Vieraspeleissä Burnleyn rajallinen materiaali on tullut rumalla tavalla vastaan. Hieman surkuhupaisastikin joukkueen pistepotti on reissupeleistä kasvanut vain yhdellä pisteellä, vierassaldon ollessa 0–1–10. Sen sijaan joukkueen kotistadion Turf Moor on yksi sarjan vaikeimmin valloitettavista linnakkeista. Itse asiassa heti Chelsean Stamford Bridgen ja Tottenhamin White Hart Lanen jälkeen vaikein. Burnley on saalistanut kotipeleistään 28 pistettä, statistiikalla 8–1–3. Vahvojen kotiotteiden vuoksi sarjapaikka on uusiutumassa ensi kaudelle ja joukkue majailee komeasti sarjan sijalla 12.

Burnleyn Turf Moorilla ei vierailijat usein juhli. (Kuva: Getty Images)

2. Chelsea

Viime kaudella pahasti rämpinyt Chelsea oli mielenkiintoinen tapaus kauden alla. Heidän tulevaa sarjasijoitusta oli hankala ennakoida ja vaikka paluu kärkitaisteluun oli todennäköistä, ei moni varmasti osannut odottaa nähdyn kaltaista dominointia. Antonio Conte on tehnyt tulokaskaudellaan fantastista työtä ja hakenut pisteitä hurjalla tahdilla ottelusta toiseen. Chelsea johtaa sarjaa yhdeksän pisteen erolla toisena olevaan Tottenhamiin nähden. Mestaruus ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta kyllä se alkaa hyvin todennäköiseltä vaikuttamaan.

Vaikka jotkut ehkä osasivatkin ennustaa The Bluesin palaavan sarjan kärkeen, niin kuka olisi uskonut heidän olevan tässä vaiheessa kautta yli 90 pisteen tahdissa. Viime kaudella Leicester voitti mestaruuden 81 pisteellä ja toiseksi tullut Arsenal saalisti vain 71 pistettä. Tällä kaudella useampi joukkue tulee luultavasti yltämään tuonne 80 pisteen hujakoille ja Arsenalin saalistamalla 71 pisteellä tuskin ylletään kärkinelikkoon. Taso on nyt kova, mutta Chelsea tuntuu olevan vielä kovempi.

1. West Bromwich

Viime kaudella West Bromwich keräsi 43 pistettä ja sijoittui varsin mallikkaasti sijalle 14. Odotukset tälle kaudelle eivät juuri nousset, kun kesän hankinnat eivät Nacer Chadlia lukuun ottamatta olleet erityisen jämerää tekoa. Matt Phillips, Hal Robson-Kanu, Allan Nyom ja pari lainamiestä eivät olleet kesän kulutusjuhlan kirkkaimpia kruunuja. Tässä vaiheessa kautta onkin sitten jo helppo todeta ainakin noin kuuden miljoonan hintaisen Phillipsin olleen yksi kesän ryöstöistä. Kahdeksan osumaa syöttänyt skotti on ollut yksi tämän kauden komeettoja, kuten on koko West Bromwichkin.

Tony Pulisin luotsaama Baggies on sarjassa sijalla kahdeksan, josta matkaa kärkikymmenikön ulkopuolelle on jo peräti seitsemän pistettä. WBA on materiaalinsa puolesta sarjan alempaa keskikastia, mutta peli luistaa todella hienosti. Hyytymisestä ei ole merkkejä, päinvastoin, viidestä viimeisestä ottelusta WBA on voittanut peräti neljä. Sijoittuminen kymmenen kärkeen näyttää todennäköiseltä ja sitä voi pitää Baggiesilta todella kovana temppuna.

Negatiiviset yllättäjät:

5. West Ham

Rehellisimmän kuvan West Hamin nykymenosta antaa katsaus pisteisiin. Viime kaudella irtosi sarjan seitsemäs sija 62 pisteellä, joka oli vain neljä vähemmän mitä kärkinelikkoon mahtunut Manchester City keräsi. Tällä hetkellä pisteitä sarjassa on tasan puolet vähemmän, eli 31. Kauden puolivälistä on tultu yli jo viiden ottelun verran, joten viime kauden tuloksia ollaan pahasti perässä. Nykyisellä tahdilla Hammers kerää kauden loppuun mennessä vain 49 pistettä.

Kesä oli villiä aikaa Itä-Lontoossa, kun Hammers ampui kovilla ja hankki siirtoikkunassa ison tukun pelaajia, isolla tukulla rahaa. Sittemmin ammuskelun välineeksi on osoittautunut haulikko, sillä ostokset ovat olleet melkoista hakuammuntaa. Sofiane Feghouli, Simone Zaza, Andre Ayew ja kumppanit eivät ole osoittautuneet varsin hyväksi rahankäytöksi. Hammers hankki kesällä peräti 11 uutta pelaajaa ja he saivat vielä tammikuussa seurakseen Jose Fonten ja Snodgrassin. Noin suurilla satsauksilla ei pitäisi tehdä nähdyn kaltaista sukellusta sarjataulukossa.

4. Manchester United

Jose Mourinho, Zlatan Ibrahimovic, Paul Pogba, Henrikh Mkhitaryan ja Eric Bailly olivat Manchester Unitedin seurajohdon aseet kesällä kolme kautta kestäneen rypemisen katkaisemiseksi. Isot hankinnat ovat vieneet joukkuetta eteenpäin ja pelin on ollut parasta sitten Sir Alex Fergusonin aikojen. Nousujohteisuudesta huolimatta tämän hetken kuudetta sijaa voi pitää pettymyksenä ja paluu terävimpään kärkeen ei ole vielä tapahtunut.

Punaiset paholaiset syväkyykkäsivät kauden alkutaipaleella pahemman kerran ja siitä on maksettu hintaa nyt tähän päivään asti. Otteet ja tulokset ovat sittemmin parantuneet, mutta nousu kärkinelikkoon ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Muut kärkinelikkoon pyrkijät on lähes ajettu kiinni ja loppukausi osoittaa riittäävätkö rahkeet neljän joukkoon. Joka tapauksessa kesän satsaukset ja seuran arvomaailma eivät kuulu sijalle kuusi. Ennen kautta ManU nostettiin yhdeksi suurimmaksi mestariehdokkaaksi median ja vedonlyöntimarkkinoiden toimesta.

Tämä kaksikko ei toistaiseksi ole johdattanut Manchester Unitedia menestyksen tielle. Kuva: Clive Brunskill/Getty Images

3. Crystal Palace

Crystal Palace on ajautunut pahoihin ongelmiin, kuten sarjan viimeistä edellinen sija antaa ymmärtää. 19 pistettä tässä vaiheessa kautta on Kotkille ala-arvoinen suoritus, joka tulee tällä menolla kostautumaan sarjapaikan menettämisellä. Ensimmäinen hätähuuto nähtiin, kun Alan Pardew vapautettiin tehtävistään joulukuun lopulla. Seuraaja oli katsottu jo valmiiksi, eikä mennyt kauaa kun palomiesten palomies, Sam Allardyce nimettiin uudeksi käskyttäjäksi. Kokenut managerivelho piti olla oikotie onneen, mutta toisin on käynyt.

Big Sam on ehtinyt olla pestissään seitsemän ottelun ajan, joista tuloksena yksi voitto, yksi tasapeli ja viisi tappiota. Synkkyyden huipentuma nähtiin viime kierroksella, kun Kotkat hävisivät kotonaan jumbofinaalissa Sunderlandille peräti 4–0. Kurssi olisi käännettävä mahdollisimman pian tai sumujen saarten parhaat fanit saavat lyödä jatkossa tahtia Championshipin puolella. Palacen materiaalilla ja yli 40 miljoonan punnan nettokulutuksella putoaminen olisi kerrassaan katastrofaalinen suoritus.

2. Manchester City

Jos Manchesterin punaisella puolella ladattiin isot odotukset tätä kautta kohtaan, tehtiin näin myös sinisellä puolella. Pep Guardiola nimettiin seuran peräsimeen ja hän sai isolla rahalla tuoda uusia pelimiehiä sisään jo ennalta vahvaan pelaajistoon. Cityn materiaali on sarjan parhaimpia, ellei jopa paras. Se ryyditettynä mestarivalmentaja Guardiolalla teki joukkueesta suurimman mestarisuosikin kauteen lähdettäessä.

24 pelatun kierroksen jälkeen mestaruushaaveet on jo kuopattu ja keskittyminen on siirretty neljän kärkeen sijoittumiseen. Guardiolan hankinnat ovat menneet osin puihin, joista nyt ainakin maalivahti Claudio Bravon nimen uskaltaa nostaa ensimmäisenä esiin. Sijoittuminen neljän joukkoon ei ole lainkaan varmaa, joskin viime aikojen otteet ovat olleet taivaansinisiltä parempia. Ensi kauden Mestarien liigasta ulos jääminen olisi katastrofi ja nykyinenkään pyristely ei ole ollut lainkaan sitä mitä Cityltä ennen kautta sopi odottaa. Syvällisempää analyysiä Cityn ongelmista voit lukea muutaman viikon takaisesta jutustamme.

1. Leicester

Negatiivisten yllättäjien listan kärjestä löytyy itseoikeutetusti hallitseva mestari Leicester. Olisi ollut kohtuutonta vaatia Kettuja uusimaan mestaruuttaan, myös sijoittuminen neljän joukkoon tai edes europaikoille olivat kovia toiveita. Sen sijaan putoamistaistelun välttäminen olisi ollut varsin kohtuullinen pyyntö.

Tällä hetkellä mestarin ja putoamisviivan välissä on yksi piste. Kettujen formi on vieläpä ollut hyvin laskusuuntainen, joten tällä menolla joukkue löytää pian itsensä viivan väärältä puolelta. Normaalisti tässä tilanteessa seurajohto potkisi managerin pihalle ja hankkisi uuden miehen kääntämään kurssia. Claudio Ranierin kohdalla se olisi hieman tahditonta, kun huomioi viime kauden tapahtumat, jotka olivat seuralle paljon enemmän, mitä se koskaan uskalsi toivoa. Viime kauden tapahtumien seurauksena Leicester pääsi mukaan Mestarien liigaan, jonka alkulohkosta se selvitti tiensä jatkoon. Kaiken järjen mukaan Ranieri saa ainakin tuon kortin katsoa loppuun asti ja potkuja voidaan sitten harkita, kun pelit kermakentillä ovat ohi. Toivottavasti se ei maksa hallitsevan mestarin sarjapaikkaa.

Seuraa Valioliigan huippujännittävää loppukautta ViaPlaysta.

Kansikuva: Laurence Griffiths/Getty Images