Edellisessä ottelussa varsin talvisissa olosuhteissa Liverpoolin vieraana pelannut Leicester ja Manu saavat pelata jalkapalloa aurinkoisessa säässä. Yleisön kannatuslaulut kuuluvat taustalla todella selvästi ja paljon ManU:n kannattajia on saapunut katsomaan joukkuettaan Leicesterin stadionille.
ManU saa 4. minuutilla loistavan paikan siirtyä johtoon, kun Luke Shaw keskittää hienosti takatolpalle ja tavoittaa Marcus Rashfordin pään, mutta pusku menee niukasti maalin yli.
9. minuutilla Leicesterin puolustus antaa heikon avauksen keskelle ja Paul Pogba nostaa pallon rangaistusalueen sisälle Marcus Rashfordille, joka ottaa hienosti pallon ilmasta alas ja viimeistelee kenenkään häiritsemättä helposti 0-1 ManU:lle.
14. minuutilla Leicesterin James Maddison saa paikan rangaistusalueen rajalta ja laukaisee, mutta ManU:n puolustajat liukuvat pallon eteen viime hetkellä ja blokkaavat laukauksen. Pallo pomppasi ruuhkasta hieman onnekkaasti Maddisonin ulottuville.
ManU:n Jesse Lingard kaataa Maddisonin, kun tämä on lähdössä hyökkäykseen. Lingard saa keltaisen kortin tilanteesta, sillä hän oli jäljessä Maddisonista.
Molemmat joukkueet pelaavat aika varovasti ja selkeitä paikkoja ei ole nähty, ottamatta lukuun ottelun ainoaa maalia. Molempien joukkueiden kannattajat innostuvat sen mukaan, miten pelin painopiste vaihtelee.
32. minuutilla Jamie Vardy tulee tilanteeseen myöhässä ja jyrää Victor Lindelöfin keskialueella, ottaen turhan keltaisen kortin itselleen. Toistaiseksi Vardy on päässyt vain kerran puskemaan maalia kohti, mutta mies on pyrkinyt hakemaan aktiivisesti pystypalloja juoksemalla. Tilanteessa saattoi olla aavistus turhautuneisuutta.
38. minuutilla Leicester saa kaksi kulmaa lähes peräkkäin, ilman mainittavaa tulosta.
43. minuutilla Leicester lähtee vauhdikkaasti omasta päädystä maalipotkun jälkeen ja ManU:n Nemanja Matic kuittaa keltaisen kortin, rikottuaan ManU:n pelaajaa selän takaa.
Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Leicesterin Nampalus Mendy tulee kovalla liukutaklauksella ManU:n pelaajan jalkoihin ja kuittaa keltaisen kortin oltuaan myöhässä.
Hetkeä myöhemmin ManU lähtee hyökkäykseen pallonmenetyksen jälkeen ja noin 22 metristä tullut laukaus olisi voinut hieman tarkempana muuttaa numeroiksi 0-2.
Kolmen minuutin lisäajan aikana otteluun tulee yht´äkkiä paljon lisää vauhtia ja molemmat joukkueet liikuttavat palloa nopeasti yleisön mylviessä hurjasti. Maaleja ei kuitenkaan enää nähdä, vaan puoliajalle mennään tilanteessa 0-1.
Ottelun toisen puoliajan ensimmäinen tilanne tulee James Maddisonille, joka katkaisee ManU:n pystysyötön ja harhauttelee taklausten ohi, mutta etukulmaa kohti lähtenyt veto menee tolpan väärältä puolelta yli päätyrajan.
Leicesterin Mendy repii kädestä ManU:n pelaajan nurin ja tuomari katsoo vierestä, mutta ei anna varoitusta. Se olisi ollut Mendylle toinen keltainen kortti.
61. minuutilla Leicester antaa vapaapotkun 25 metristä ja se putoaa muurista kimmottuaan rangaistusalueen keskelle, josta Vardy laukoo suoraan volleysta vaikeasta asennosta. Pallo on livahtaa maaliin, mutta ManU:n maalivahti David de Gea saa sen juuri ja juuri pysähtymään aivan maaliviivan eteen.
63. minuutilla Leicesterin John Maddison vaihdetaan hieman yllättäen pois kentältä ja tilalle tulee Rachid Ghezzal.
Pelattu 66 minuuttia ja ManU vaihtaa lähes näkymättömissä olleen Alexis Sanchezin pois kentältä. Tilalle tulee hyökkääjä Anthony Martial.
74. minuutilla Leicester tekee toisen vaihdon. Kentältä tulee pois Demarai Gray ja hänet korvaa japanilainen, 32-vuotias kokenut hyökkääjä Shinji Okazaki.
77. minuutilla Nemanja Matic laukoo todella tarkan vapaapotkun kaukaa keskialueelta maalin oikeaa yläkulmaa kohti, mutta De Gea loikkaa kuin tiikeri ja pysäyttää pallon.
Ennen pelin jatkumista ManU vaihtaa ottelun toistaiseksi ainoan maalin tehneen Rashfordin Romelu Lukakuun.
80. minuutilla Leicester keskittää vapaapotkun takatolpalle ja pallo pusketaan keskelle rankkarialuetta, mutta puolustaja ei osu volleysta palloon ja hyvä maalipaikka menee ohi.
81. – 82. minuutilla molemmat joukkueet saavat varoituksen. Luke Shaw kuittaa keltaisen kortin myöhästyneestä taklauksestaan ja Rachid Ghezzal kaataa hyökkäykseen lähtevän ManU:n pelaajan selkäpuolelta.
Yleisö on raivona tuomarille, sillä kaksi hyvin kyseenalaista tilannetta tuomitaan ManU:n vapaapotkuksi. Jokainen kaksinkamppailutilanne kuumentaa tunteita katsomossa.
86. minuutilla Leicesterin Harvey Barnes nousee hurjalla vauhdilla hyökkäykseen vasemmalta puolelta ja syöttää Vardylle keskelle. Vardyn laukaus lähtee aivan keskelle maalia de Gean ulottuville ja Vardy takoo päätään turhautuneena.
Lisäaikaa annetaan neljä minuuttia.
Pogbalta mahtava kuljetus kahden Leicesterin pelaajan ohi ja Wilfred Ndidi katkaisee hyökkäyksen kamppaamalla Pogban, kuitaten itselleen keltaisen kortin.
Aivan ottelun lopussa oikealta tuleva keskitys osuu Vardyn päähän ja tämä jatkaa vasemmalle puolelle, josta Harry Maguire laukoo, mutta kosketus on heikko ja pallo menee pari metriä oikealta ohi.
Ottelu päättyy ja ManU hakee pisteet Leicesteristä lukemin 0-1.
Kansikuva: Laurence Griffiths/Getty Images