Valioliigaennakko: Upea tarina jatkuu, vahvistunut Bournemouth lähtee kauteen loistavista asemista

Viaplay LogoValioliigakausi 2017-18 polkaistaan käyntiin perjantaina 11.8. Seuraa koko kausi Viaplay-palvelusta.

Faneille.comin Fantasy Premier League on täällä jälleen. Tule mukaan selvittämään kuka on kuka ja voittamaan huippupalkintoja, joita jaetaan viikoittain.

Valioliigan ennakkorankingimme sijalta 13. löytyy piskuinen AFC Bournemouth. Etelärannikkolaiset ovat kulkeneet omaa menestyksekästä polkuaan ja jatkavat tutulla kaavalla. Kirsikat ovat tehneet kesän aikana hyviä kiinnityksiä, joten paikka keskikastissa näyttää hyvin todennäköiseltä.

Viime kausi

Runsaasti suitsutusta saaneen Eddie Howen miehistö jatkoi viime kaudella siitä, mihin se edeltävällä jäi ja hurmasi viihdyttävällä lyhytsyöttöpelillään. Kauden alku oli vaikea, mutta muun muassa Pep Guardiola kehui syyskuun lopussa Cityn 4–0-kotivoiton jälkeen Cherriesin olleen manchesterilaisten siihen mennessä paras vastustaja.

Loppusyksystä Bournemouth pääsi hyvään vireeseen ja kohosi parhaimmillaan jo kärkikymmenikköön. Vuoden 2017 avauspelissä joukkue hukkasi 3–0-johdon kotonaan Arsenalia vastaan, joka syöksi Howen suojatit heikkoon jaksoon. Kahden kuukauden voitottoman jakson jälkeen kurssi kuitenkin kääntyi ja vahvan loppukevään ansiosta Bournemouth kipusi komeasti 9. sijalle. Bournemouthin menestystarinan pääarkkitehti Howe sai myös tunnustusta, ollen ehdolla kauden manageriksi.

Vaikka sijoitus kärkikymmenikössä oli pienelle seuralle komea suoritus, kuvastaa se enemmän keskikastin tasaisuutta kuin Bournemouthin loistokkuutta. Aiempina kausina 9. sijaan on vaadittu yli 50 pistettä. Kirsikat keräsivät 46 pistettä jättäen 13. sijoittuneen Stoken vain kahden pisteen päähän. Vastaavasti 7. sijoittunut Everton oli 15 pistettä eteläenglantilaisia edellä.

Eddie Howen merkitystä Bournemouthin menestykselle ei voi korostaa liiaksi.(Dan Istitene/Getty Images)

Parannusta debyyttikauteen tuli kuitenkin neljä pinnaa ja aivan kuten vuosi sitten ennakoimme, muurasi Bournemouth paikkansa keskikastissa. Kausi oli siinäkin mielessä hieno, että menestystä tuli vaikka hankinnat menivät pahasti vihkoon. 15 miljoonaa puntaa maksanut Jordon Ibe oli kiikaritehoillaan täysfloppi, eivätkä nuoret Lewis Cook sekä Lys Mousset olleet vielä valmiita Valioliigakentille. Bournemouthin viime kautta voi näin ollen pitää reippaasti plusmerkkisenä.

Siirrot

Sisään: Jermain Defoe (Sunderland), Nathan Ake (Chelsea), Asmir Begovic (Chelsea), Connor Mahoney (Blackburn)

Ulos: Jack Wilshere (Arsenal, laina päättyi), Lewis Grabban (Sunderland, laina), Ryan Allsop (Blackpool, laina)

Lähtökohdat

Bournemouth on ollut yksi 2010-luvun hienoimpia brittifutistarinoita. Vain 12 000-paikkaisen stadionin omaava seura ei ole noussut Valioliigaan rahalla, vaan poikkeuksellisen laadukkaalla tekemisellä, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Tänä kesänä joukkue ei ole menettänyt yhtäkään tärkeää lenkkiä, kun taas tulopuolella on kolme selkeää vahvistusta. Näin ollen Bournemouth lähtee tulevaan kauteen erinomaisista asetelmista.

Lokakuusta 2012 saakka seuraa luotsannut 39-vuotias Eddie Howe on noussut Valioliigan parhaiden managereiden joukkoon ja juuri häneen eteläenglantilaisten menestys pitkälti pohjaakin. Seuran oma kasvatti on luonut Bournemouthille omaleimaisen pelityylin, joka on tuottanut tulosta. Kirsikoiden materiaali ei ole edelleenkään huippuluokkaa, mutta juuri kollektiivisella tasolla eheä tekeminen nostaa Arsene Wengerin seuraajaksi huhutun Howen miehistön esimerkiksi Swansean tai Watfordin kaltaisten seurojen yläpuolelle.

Bournemouth liikuttaa pelivälinettä lyhyillä siirroilla ja uskaltaa pelata omalla tavallaan myös isompia seuroja vastaan. Tylsää hinkkaamista Vitality Stadiumilla ei kuitenkaan nähdä, sillä Bournemouth haluaa edetä ylöspäin. Viime kauden pallohallintaprosentti, 51,3, oli hyvää luokkaa, mutta kuvastaa sitä, ettei pallonhallinta ole pakkomielle.

Jack Wilsheren lainaaminen mahdollisti keskikentän miehittämisen kolmella pelaajalla, mutta nyt kun lasinilkka on palannut Lontooseen, suosinee Howe 4–4–1–1-miehitystä. Formaatio muuttuu helposti kahden kärjen systeemiin, kun piikin alapuolella operoi viime kauden komeetta Joshua King.

Cherriesin pelaamisen keskiössä ovat kaksi keskikentän pohjalla operoivaa selkeää kutospaikan pelaajaa. Heidän tehtävänsä on tehdä itsensä jatkuvasti pelattavaksi, jotta toppareilla ja laitapelaajilla olisi syöttösuuntia. Juuri pallottomien liike ja sitä kautta syöttösuuntien tarjoaminen mahdollistaa keskustan kautta virtaavan lyhytsyöttöpelaamisen. Pohjapelaajat mahdollistavat myös hyökkäävän laitapelaamisen ja vasen pakki Charlie Daniels onkin yksi Kirsikoiden vaarallisimpia pelaajia ylöspäin.

Viime kesänä Howe panosti nuorukaisiin, mutta tänä kesänä hankinnat ovat olleet huomattavasti rutinoituneempia Valioliigapelaajia. Se, kuka on Bournemouthin paras hankinta, jää lopulta makuasiaksi. Jermain DefoeAsmir Begovic sekä Nathan Ake ovat kaikki huippuhankintoja, jotka tulivat tarpeeseen.

Aken tulon myötä alakerta on keskikentän keskustan ja hyökkäyksen tavoin hyvällä mallilla, mutta laitureita Bournemouth vielä kaipaisi. Ibe oli sen verran surkea viime kaudella, ettei hänelle luultavasti löydy luottoa. Vastaavasti Junior Stanislas ja Ryan Fraser ovat kelpo ravaajia, mutta viime kauden sijoituksen uusiminen edellyttäisi hieman kovempia tekijämiehiä hyökkäysten tueksi. Myös kymppipaikan pelintekijä toisi Howelle mukavasti lisää variaatioita ja monipuolistaisi Kirsikoiden pelaamista.

Avainpelaajat

Bournemouth on osoittanut kollektiivin voiman. Viihdyttävään ja toimivaan lyhytysyöttöpeliin ei tarvita kallista joukkuetta, vaan oikeilla roolituksilla ja jokaisen selkäytimeen iskostetulla pelillisellä identiteetillä voidaan saavuttaa Bournemouthilta nähtyjä urotekoja. Muutamia avainpelaajia punamustista nousee kuitenkin esiin.

Viime kauden komeetta oli norjalaishyökkääjä Joshua King, joka paukutti upeat 16 maalia. Norski ei kuitenkaan viihdy yksinäisenä kärkenä, vaan liikkuu laajalla säteellä ja on parhaimmillaan piilokärkenä. Monipuoliselta ManU-kasvatilta luonnistuu myös laiturin rooli.

Framille täytyy nostaa myös Kingin tuleva tutkapari Defoe, joka palaa seuraan 16 vuoden tauon jälkeen. Veteraanihyökkääjä nimittäin käväisi lainapestin etelärannikolla kaudella 2000-01. Kahdella edelliskaudella yhteensä 30 häkkiä heikossa Sunderlandissa ampunut Defoe on kliininen viimeistelijä, jolle 20 maalin puhkaisu ei ole utopiaa, kun tarjoilunkin pitäisi pelata aiempia kausia paremmin.

Jermain Defoe tuo Etelä-Englantiin runsaasti kokemusta ja maaleja. (Dan Istitene/Getty Images)

Bournemouthin pelin tärkein osa-alue on kuitenkin keskikentän keskusta. Toissa kaudella tahtipuikkoa heilutti Andrew Surman, jonka viime kausi oli kuitenkin rikkonainen. Surmanin paikan konehuoneen ykkösmiehenä nappasi Harry Arter, jolle taas kausi 2015-16 oli rikkonainen. Sekä Arter, että Surman ovat Howen pitkäaikaisia luottomiehiä ja jos kaksikko pysyisi yhtä aikaa kunnossa, voisi Bournemouthin peli parantua vielä yhden pykälän. Silmällä kannattaa pitää keskikentän sydämestä pelipaikkoja kärkkyviä lupaavia Lewis Cookia, 20, sekä loistavan lainakevään Rangersissa pelannutta Emerson Hyndmania, 21.

Alakerrasta löytyy seuraa aina Ykkösliigasta asti edustaneet Simon Francis sekä Steve Cook. Takalinjojen ykkösmies on kuitenkin seuran ennätysostos Nathan Ake. Hollantilainen pelasi Vitality Stadiumilla viime syksynä, mutta Antonio Conte kutsui nuorukaisen jostain mystisestä syystä istumaan kevään mestareiden penkille. 22-vuotiaan Aken poistuminen keskuspuolustuksesta näkyi karulla tavalla, sillä puolustuksen ongelmat alkoivat heti fyysisen rastapään poistuttua.

Vaikka Bournemouth ei ole tullut tunnetuksi järin puolustavana joukkueena, on Kirsikoiden alakerta laadukas. Asmir Begovicista seura saa kauan kaivatun huipputorjujan alati säheltävän Artur Borucin tilalle. Myös loistavan vasurin omaava Charlie Daniels on tärkeä mies, etenkin hyökätessä, mistä kertoo laitapakille komeat tehot: neljä maalia ja kolme syöttöä. Bournemouthia syksystä 2011 asti edustanut Daniels on tärkeä lenkki myös erikoistilanteiden antajana.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–4–1–1)

Uhkakuvat

Sen suurempia uhkakuvia Bournemouthilla ei oikeastaan ole. Joukkueen puolustuspelaamisen jätti viime kaudella toivomisen varaa, sillä 67 päästettyä maalia oli lähes saman verran kuin Sunderlandilla (69). Toisaalta verkko heilui myös toisessa päässä ja 55 tehtyä maalia peittosi muun muassa Manchester Unitedin (54). Kirsikat ovat pelitavallisesti eheä ja tasapainoinen joukkue, joka ei kaadu muutamaan loukkaantumiseen. Selvänä kehityskohteena on kuitenkin vieraspelaaminen. Viime kauden vierassaldo oli vain 15 pistettä, kun taas kotona pinnoja ropisi kiitettävät 31.

Ota seurantaan

Ryan Fraser. Laidoilla viihtyvä taskuraketti nousi viime kaudella puskista luottomieheksi. Vain 163-senttinen skotti teki kolme maalia ja alusti peräti kahdeksan, joka oli joukkueen kovin lukema. Fraseria ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua taitopelaajaksi, vaan kovalla työmoraalilla varustettu laituri luottaa hurjaan kiihdytysnopeuteensa. Vastuuta 23-vuotiaalle pelurille pitäisi olla tulossa myös tulevalla kaudella, jolloin myös odotukset ovat korkeammalla.

Arvio

Viime kauden 9. sija ei ollut sattumaa, vaan Bournemouth on tehnyt nousua tasaisen varmasti. Hankintojen floppaamisvaara on pieni ja nyt kun kovia tekijöitä löytyy kummastakin päästä kenttää, voivat Kirsikat uusia sijoituksensa kärkikymmenikössä. Putoamistaistoon Bournemouth ei takuulla ajaudu, vaan sijoitus löytyy tasaisesta keskikastista.

Faneille.comin Valioliiga-ranking 2017-18

Kansikuva: Steve Bardens/Getty Images