Vetomiehet: Mun ManU, sun Kloppo

Hilirimpsis! No osuiko perjantaina? Kyllä osui. Tiukille meni, mutta SPV:n nousu lopussa toi maksimipanoksen vedon kotiin.

Lauantai-illan höyryissä ajauduttiin keskustelemaan sunnuntain futiskattauksesta, ja kaksi jäsentä ajautui napit vastakkain teemalla ”Mun ManU, sun Kloppo”. Tällä viitataan luonnollisesti sunnuntain huippumatsiin Manchester United – Liverpool.

Joku voisi nostaa esiin puhtaasti taktisten ulottuvuuksien ulkopuolisia seikkoja, kuten sen etteivät suhteellisen lähellä toisiaan sijaitsevien kaupunkien väestö juurikaan pidä toisistaan. Liverpoolilla saattaa olla Beatles, mutta Manchesterin tehtaat veivät aikanaan scousereilta työpaikkoja isolla kädellä vähän samalla tavalla kuin edustuskulut tuppaavat kasvamaan loppuvuodesta.

United ja Pool iskivät yhteen viime maaliskuun Eurooppa-liigan pudotuspeleissä (kyllä, torstailiigan pudotuspeleissä) paukkui katsomossa eikä kaikki mennyt kuten Strömsössä. Mutta ratkaistaan tämä kuitenkin kentällä.

The Theatre of Dreams

United ei ole hävinnyt kaikki kilpailut mukaan lukien 15 otteluun, Valioliigassa vastaava lukema on 11. Manchesterilla on jalo taito vetää luukut kiinni ja vuorata maalinedusta vahvistetulla betonilla – tyypillistä portugalilaisluotsille, joka meidän kommuunissa tunnetaan nimellä He-Who-MustNotBeNamed.

Myö lyötiin eilen overia, sunnuntaina pistetään maalimäärät sivuun underin ollessa kohdillaan. Sadio Mané on vierailta Afrikan mestaruuskisoissa (pelit näkyy muuten Unibet TV:sta) ja se on iso menetys. Niin, ja Zlatan on Zlatan ja Zlatan on liekeissä. Eikä Henrikh Mkhitarjankaan huono ole ollut.

Sun Kloppo häviää mun ManU:lle.

Pelivalinta

Valioliiga: Manchester United – Liverpool, klo 18.00

Manchester United @ 2.20 2u (Kerroin on saattanut muuttua, linkki vie suoraan Unibetin Valioliiga-kertoimiin)

Muista myös vakuuttaa vetosi Unibetin lisäaikavakuutuksen turvin!