New England Patriotsin nousu kaikkien todennäköisyyksien vastainen

Urheilua parempaa viihdettä on vaikeaa löytää ja 51. Super Bowl oli malliesimerkki siitä. Ottelun puoliaikashow’n jälkeen Atlanta Falconsin johtaessa lukemin 21–3 useampi ottelun seuraaja harkitsi jo katselun kesken jättämistä. ESPN:n laski Falconsin mestaruudelle tuossa vaiheessa 97 prosentin todennäköisyyden, eikä suotta. NFC:n mestari oli hallinnut kenttätapahtumia vakuuttavasti ollen niskan päällä kaikilla saatavilla olevilla tilastoilla potkumaalien lukumäärää lukuun ottamatta.

Se, mitä toisella puoliajalla tapahtui, soti kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, ja tuleekin jäämään pitkäksi aikaa ihmisten mieleen. Vielä vajaa viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua todennäköisyyskäyrä oli 97,5 prosentin kohdalle Falconsin voitolle. Samalla Patriotsin loppukiri nosti tämänvuotisen mestaruustaiston sille tasolle, jonne kaikki sitä ennakkoon ennustivat.

Ensimmäisen puoliajan tilastot musertavan yksipuoliset

Ennen puoliaikaa Falcons-puolustus teki sen, mihin yhdenkään puolustuksen ei tällä kaudella uskottu pystyvän eli teki Patriots-pelinrakentaja Tom Bradystä hetkeksi tavallisen kuolevaisen. Etenkin Grady Jarrett, jonka nimeä ei kovinkaan monesta otteluennakosta löytynyt, intoutui huimaan iskuun säkittäen Bradyn kolmesti. Myös takapuolustus pysyi vakuuttavasti Patriots-laitahyökkääjien iholla kokemattomuudesta huolimattaan.

Falcons-hyökkäys puolestaan jyräsi maasta ja ilmasta sellaisella intensiteetillä, että ilmassa oli ennusmerkit todella rumiin loppulukemiin. Runkosarjassa vähiten pisteitä päästänyt Patriots-puolustus ei löytänyt lääkkeitä Devonta Freemanin juoksuihin tai Matt Ryanin heittoihin. Kun vielä Falcons-puolustus täydensi ottelun alkupuoliskoa katkaisemalla Robert Alfordin toimesta Bradyn syötön TD:n arvoisesti, oli joukkue omistajaa myöten jo valmistautumassa suuriin mestaruusjuhliinsa.

”Ottelu kestää 60 minuuttia tai hieman pidempään”

Patriotsin päävalmentaja Bill Belichick kertoi ottelun jälkeen takoneensa pelaajiensa päähän ottelun kestävän 60 minuuttia tai vähän pidempään ja niin kauan heillä on mahdollisuus kääntää ottelu voitoksi. Tämä jopa kliseeltä kuulostava lausahdus toimi tällä kertaa loistavasti, sillä kolmannella neljänneksellä Patriots-puolustus pystyi vihdoin pysäyttämään Falcons-hyökkäyksen ja tekikin sen monta kertaa putkeen jatkaen samaa rataa aina ottelun loppuun asti. Sen sijaan takaa-ajajien hyökkäys tarvitsi vielä pidemmän ajan lämmetäkseen.

Patriots-hyökkäyksen takaa-ajo alkoi lopulta 10 minuutin pelin jälkeen kolmannella neljännekselle joukkueen onnistuessa vihdoin avaus-TD:ssään. Jotta matka olisi mahdollisen kuoppainen, potkaisija Stephen Gostkowski ei pystynyt viemään joukkuettaan kaksinumeroisille pisteluvuille asti, vaan hänen potkunsa kolahti pystypuuhun kimmoten ulos maalista. Näin viimeiselle neljännekselle lähdettiin Falconsin edelleen johtaessa turvallisen tuntuisesti lukemin 28–9 joukkueen tietäessä, ettei yksikään joukkue ole aiemmin noussut yli 10 pisteen tappioasemasta enää ohi Super Bowlissa.

Loppu kuin suoraan Disneyn sadusta

James Whiten jatkoaikamaali käynnisti Patriotsin voitonjuhlat epätoivoisesta tilanteesta lähteneen takaa-ajon jäljiltä. (Elsa/Getty Images)

Ensimmäisellä puoliajalla 179 jaardia heittänyt Brady pisti isomman vaihteen silmään viimeisellä neljänneksellä, jonka aikana jaardeja kertyi huimat 190. Joukkueen muutenkin haastavaa tilannetta hankaloittivat sekä epäonnistunut lyhyt avauspotku sekä Falconsin rynniminen viimeisillä minuuteilla lähelle Patriotsin 20 jaardin viivaa. Kuin ihmeenkaupalla Patriots kuitenkin selviytyi näistä molemmista säikähdyksistä ilman, että vastustaja onnistui kartuttamaan pistepottiaan. Jotta Patriotsin satumainen nousu sinetöityisi NFL:n historiaan, Julian Edelman suoritti Patriotsin viimeisellä hyökkäysvuorolla ehkäpä kaikkien aikojen kiinnioton. Haamukopin seurauksena Patriotsin hyökkäysvuoro jatkui ja loppujen lopuksi James Whiten TD:n ja Danny Amendolan kahden lisäpisteen myötä ottelun varsinaisen peliajan päättyessä joukkueet olivat jo tasoissa.

Falconsin hyökkäyksen romahdusta ja Patriotsin satumaista nousua kuvaavat hyvin avainpelaajien tilastot, jotka pyörähtivät todenteolla ympäri puolessa välissä ottelua. Alla on vertailtu avainpelaajien tilastoja puoliajalla ja ottelun päätyttyä.

Falcons

Matt Ryan

  • QB-indeksi 1. puoliaika: 158,3 / Koko ottelu: 144,1
  • Heitot 7/8, 88 %, 115 jaardia / 17/23, 74 %, 284 jaardia
  • TD:t 1 / 1

Devonta Freeman

  • Juoksujaardit 71 / 75

Julio Jones

  • Kiinniottojaardit 60 / 87

Patriots

Tom Brady

  • QB-indeksi 65,3 / 97,7
  • Heitot 16/25, 64 %, 179 jaardia / 43/62, 69 %, 466 jaardia
  • TD:t 0 / 2
  • Syötönkatkot 1 / 0

LeGarrette Blount

  • Juoksujaardit 12 / 31

James White

  • Juoksujaardit 10 / 29
  • Kiinniottojaardit 11 / 110
  • TD:t 0 / 3

Julian Edelman

  • Kiinniottojaardit 9 / 87

Danny Amendola

  • Kiinniottojaardit 15 / 78
  • TD:t 0 / 1

Malcolm Mitchell

  • Kiinniottojaardit 0 / 70

”Vain mestarit muistetaan”

Toinen ikivanha klisee väittää, että vain mestarit muistetaan. Toki näin monesti on, mutta Matt Ryanin, Julio Jonesin ja kumppaneiden musertuvat ilmeet tuskin tulevat unohtumaan moneen vuoteen. Etenkin Ryan, jonka uran yllä on aina leijunut mystinen leima sulamisista tiukoissa paikoissa, ei vieläkään pystynyt karistamaan apinaa olaltaa huippukaudesta huolimatta. Uskallan väittää, ettei yksikään tilastotieteilijä olisi puoliajalla tohtinut antaa juuri ESPN:ää korkeampaa voittomahdollisuutta Patriotsille ja kuten yllä olevat tilastotkin osoittavat, ei se olisi ollut mahdollista ilman täydellistä voimasuhteiden vaihtumista.

Jenkkifutis, jos mikä, on lajina hyvin herkkä ja useamminkin on nähty, miten pelivireen löytänyt takaa-ajaja porhaltaa rinnalle ja ohi. Tämä 111,3 miljoonan jenkkikatsojan tavoittanut Super Bowl oli jotain vielä suurempaa. Samalla asetettiin rima tuleville vuosille siitä, kuinka mestaruuksia ratkotaan.

Twitter: @TuomasKurikka

Kansikuva: Kevin C. Cox/Getty Images