Suomen koripallomaajoukkueen taival MM-kisoissa päättyi alkulohkoon. Odotukset olivat korkeammalla, mutta tavoite jäi saavuttamatta.
Ennakkoon Suomella piti olla täysin realistiset mahdollisuudet selvitä jatkoon ja parhaimmassa tapauksessa jopa lohkokakkoseksi. Kisat alkoivat hyvin pois lukien USA-ottelua, jossa murskatappio meni alkujännityksen piikkiin. Sen jälkeen Susijengillä oli hetkensä, mutta puristus ei riittänyt loppuun saakka.
Voittamisen kulttuuri
Kaikki lähtee aina valmistautumisesta ja Suomi voitti ainoastaan yhden harjoitusottelunsa. Mukaan mahtui pari tiukkaa tappiota, jotka kuitattiin sillä, että esitys oli hyvä, mutta kisoissa hoidetaan. Ei hoidettu. Voittamaan pitää oppia ja tottua. Jos Suomi olisi kääntänyt tiukat ottelut nimiinsä, pelaisi sinivalkoinen joukkue Barcelonassa. Viime vuoden EM-kisoissa marginaalit kääntyivät Suomen puolelle. Nyt ei.
Tässä katseet kääntyvät luonnollisesti Petteri Koposeen, jolla oli voittoyritykset sekä Turkkia että Uutta-Seelantia vastaan. Turkkia vastaan normaalisti tarkkakätinen Koponen heitti molemmat vapaaheitot ohi, jotka olisivat sinetöineet voiton. Uutta-Seelantia vastaan Koponen pääsi yrittämään kahdesti Suomen tasoihin tuomista, mutta ne kariutuivat sekä vastustajan hyvään puolustukseen että Koposen väkinäiseen ratkaisuun. Fakta kuitenkin on, ettei Suomi olisi näissä kisoissa eikä olisi taistellut näissä kyseissä otteluissa edes voitosta ilman Koposen panosta. Hän oli yksittäisesti koko kisojen tärkein pelaaja joukkueelleen ja ansaitsee hatunnoston.
Uskomattomat fanit
Suomi sai taakseen noin 8000 fanin lauman, joka herätti ihastusta paikallisissa sekä pelkoa vastustajissa. Konkreettisimmin fanien merkityksen huomasi Uusi-Seelanti-ottelussa, jossa jo toivottoman näköisessä tilanteessa joukkue pystyi kannattajiensa avustuksella puristamaan itsensä mukaan peliin.
Kauaskantoisesti valtavalla fanimäärällä saattaa olla myös negatiiviset seuraamukset. Suomi hakee parhaillaan ensi vuoden EM-kisoja, eikä se ole FIBA:lta jäänyt huomaamatta. FIBA katsoo asioita aina taloudelliselta kantilta, joten Suomen kisaisännyyden mahdollisuudet näyttävät heikolta. Sillä ei ole varaa jättää huomioimatta suomalaisfanien invaasiota, sillä ne tuovat kisaisännälle ja FIBA:lle merkittävän tulonlähteen.
Susijengin fanit olivat käsittämättömiä. Jokaisen riiston, jokaisen levypallon ja jokaisen korin jälkeen meteli oli infernaalinen. Kannattajat olivat sekä kuudes että seitsemäs pelaaja. Yksinkertaisuudessaan, Suomella on maailman parhaat kannattajat.
Pienet marginaalit
Suomen jatkopaikka jäi pienestä kiinni ja jossiteltavaa jäi runsaasti. Oliko Leen Uusi-Seelanti-pelissä saama hyökkääjän virhe oikea ratkaisu, mitä jos yksi kolmonen olisi mennyt sisään, olisiko tuomarin pitänyt viheltää virhe Koposta vastaan ratkaisuhetkillä, olisiko Uusi-Seelanti-pelin loppuhetkillä pitänyt pelata palloa Leelle?
Siitä urheilu ja koripallo on hieno laji, että marginaalit ovat pienet. Kaikki lähtee pienistä asioista. On palattava ajassa vähintään vuoden taakse.
Oli uskomaton arpaonni, että Suomi pääsi Slovenian EM-kisoissa Koperiin. Jos esimerkiksi Suomi olisi pelannut alkulohkonsa Jesenicessä, tuskin 2000 fania olisivat lähteneet liikkeelle. Aurinko ja rannikkokaupunki varmasti houkuttelivat fanejakin enemmän kuin harmaa teollisuuskaupunki. Koperin fanit loivat pohjan myös Suomen villikorttihakemukselle. Pelillisten esitysten lisäksi fanit olivat Suomen vahvuus. Ja ovat edelleen.
Pelillinen pettymys
Taitojensa puolesta Suomen olisi pitänyt selvittää tiensä jatkoon. Joukkueen ainoa ehjä 40-minuuttinen oli Ukrainaa vastaan, mutta muuten Suomi pelasi ainoastaan hyvin puolet otteluista. Se ei MM-tasolla riitä. Suomen kapea rinki tuli erityisesti esiin välipäivän jälkeen, kun Koposta jouduttiin peluuttamaan yli 35 minuuttia peliä kohden eikä se voi olla näkymättä.
Koponen pystyy sellaisiin henkilökohtaisiin ratkaisuihin joihin muut Suomen pelaajat eivät pysty. Hänen niskoilleen on turha vierittää epäonnistumista, sillä hänen ansiostaan Suomi oli ylipäänsä mukana peleissä.
Muista vastuunkantajista ei löytynyt turnauskestävyyttä. Shawn Huff, Sasu Salin, Gerald Lee, Tuukka Kotti, Teemu Rannikko ja Mikko Koivisto olivat kuumana yksittäisesti, mutta joka otteluun ei taso kestänyt.
Samalla kisoissa nähtiin kahden upean aikakauden loppu, kun suomalaisen koripallon ikonit Hanno Möttölä ja Kimmo Muurinen päättivät uransa. Heidän – ja luonnollisesti erityisesti Möttölän – panos ovat korvaamattomia. Hattu päästä, iso kumarrus ja valtava respect. Ilman heitä suomalainen koripallo ei olisi siellä missä se nyt on.
Katseet kuitenkin eteenpäin. Ensi vuonna edessä ovat EM-kisat ja voimme katsoa sinne positiivisin mielin. Joukkue tullee hieman muuttumaan, mutta säilyy edelleen kilpailukykyisenä ja vahvana. Avainpelaajat ovat parhaassa peli-iässä ja uutta verta noussee mukaan. No hätä, kaikki näyttää hyvältä.