Kansainvälisen kiekkokauden käynnistää jälleen kerran Champions Hockey League. Rapakon takana Yhdysvalloissa tämä viikonloppu käynnistää amerikkalaisen jalkapallon yliopistosarjan kauden, eli hieman suurempi viikonloppu kuin Euroopassa. Vertaus on kuitenkin osuvan moneltakin osin. Yhdysvaltalaiset yliopistot muistuttavat yhteisöllisyydeltään ja seurarakkaudeltaan eurooppalaisia seuroja läheisimmin. Sarja muistuttaa CHL:ää myös toisella tavalla. Hyviä joukkueita löytyy mantereen joka suunnalta. Ne kertovat paljon paikallisista yhteisöistään, niiden tavoista ja kulttuureista. Suomalainen kiekkokulttuuri on pärjännyt melko hyvin eurooppalaisia kilpailijoitaan vastaan. Kuinka käy tänä vuonna?
Suomalaisten erilaiset polut
Suomalaisista joukkueista helpoimmat lohkot löytyvät HIFK:lla ja Kärpillä. Punapaitojen tie käy ensin Bolzanon ja Tychyn kautta ennen Ruotsin suurseuran Skellefteån kohtaamista. Lohkon pitäisi siis olla ratkennut ennen kuin suurseurat kohtaavat. HIFK:lla on siis varaa rakentaa peliään kohti kotimaisen sarjakauden alkua. Kärpillä on edessä samanlainen tilanne. Tie käy ensin Rouenin ja Nürnbergin kautta. Vasta kaksi viimeistä kierrosta tuovat vastaan lohkon toisen ennakkosuosikin HK Mountfieldin. Molemmat saavat rakentaa peliään varsin rauhassa ennen Liigakauden alkua. Molemmat saavat siis erinomaisen lähdön kauteen.
Muilla suomalaisilla tie onkin jo huomattavasti kivikkoisempi. TPS saa lohkossaan kovan ja tasaisen vastuksen. Red Bull München ja Malmö ovat vahvoja joukkueita. Molemmilta löytyy hyviä pelaajia iso liuta. Lohkon kolmas joukkue Yunost Minsk tuskin pystyy taistelemaan jatkopaikasta, mutta kykenee viemään pisteitä miltä tahansa lohkon joukkueelta. TPS:n jatkopaikka antaisi paljon toivo Aurajoen rannoille tällä kaudella. Hyvät otteet ja jatkopaikka kertovat vahvasta joukkueesta. Tapparalla on turkulaisiakin isompi vuori kiivettävänä. Helpohkon Storhamarin lisäksi lohkosta löytyy kivikovat Trinec ja Djurgården. Vaclav Varadan johtama Trinec on viime kauden hopeajoukkue joka omaa erinomaisen joukkueen ja ikärakenteen. Trinecin nuori joukkue kumoaa harhakuvaa ikälopuista tshekkijoukkueista. Samalla se kykenee kumoamaan harhakuvaa heikoista tshekkijoukkueista Euroopassa. Djurgården on samalla tavalla valmis haastamaan Tapparan. Joukkueesta löytyy Dick Axelssonin kaltaisia nimimiehiä sekä vahva runko ilman suuria heikkouksia. Tappara on Jukka Rautakorven toisella kaudella vielä valmiimpi menestymään. Tampereella ei siis pidä heittää kirvestä kaivoon. CHL:ssä menestyminen saattaa kuitenkin olla haastavampaa kuin Liigassa. Viimeisenä suomalaisena esiin astuu viime kauden mestari JYP. Tänä vuonna mestari on todellisessa vaarassa pudota jo lohkovaiheessa. Noviisipäävalmentaja Lauri Merikivellä on kädet täynnä, kun vastaan asettuu HC Plzen, Lugano sekä Slovakian tuplamestari Banska Bystrica. JYP:n peli on vasta rakennusvaiheessa, kun lohkovaihe käynnistyy. Joukkueelle saattaa tulla liian kova kiire, kun vastaan asettuu Slovakian mestari, Sveitsin hopeajoukkue ja Tshekin kolmonen.
Tutut naamat keulilla
Eurooppalaisessa jääkiekkoilussa täytyy aina katsoa Ruotsiin, kun pohditaan CHL:n mestarisuosikkeja. Kaksi kovaa mestarisuosikkia kohtaavat jo lohkovaiheessa. Ruotsin mestaruuden nöyryyttävällä ylivoimalla napannut Växjö kohtaa Bernin. Molemmilla on hyvät mahdollisuudet voittaa mestaruus. Joukkue on rakennettu kokemuksen varaan. Puolustuksesta ja hyökkäyksestä löytyy riittävästi voimaa kamppailla mitä tahansa eurooppalaista suurseuraa vastaan. Toki kolmen parhaan pistemiehen menettäminen tekee joukkueesta viime kevättä inhimillisemmän vastustajan. Samankaltainen kaksintaistelu mestarisuosikkien välillä käydään myös lohkossa A. Sveitsin mestari Zürich kohtaa paluuta Ruotsin mestariksi kaipailevan Frölundan. Molemmilla löytyy isoja tähtiä sekä vahva runko, joka kestää kilpailun minkä tahansa joukkueen kanssa.
CHL:ssä on vaikea löytää muita mestarisuosikkeja kuin pohjoismaalaiset suurseurat ja Sveitsin kaksi suurinta. Suomalaisilla on etunaan toisen kauden päävalmentajat Kärpissä, HIFK:ssa ja Tapparassa. Ruotsissa Frölunda on kasannut joukkueen lyömään Växjön ja Skellefteån. Ainakin nimilistan vahvuudessa. Sveitsissä on jälleen löydetty vahvat ulkomaalaiset. Menestys riippuukin sveitsiläisten pelaajien onnistumisesta skandinaaveja vastaan. Kärki on kaikilla riittävän kova menestykseen. Tshekin kovat joukkueet hamuavat Euroopan huipulle, mutta tänäkin vuonna näyttää, että mestaruus jaetaan skandinaavien kesken. Suomalaisten ollessa kenties suurimpia suosikkeja Frölundan ohella.
Kansikuva: AOP