Jatkuuko Leijonien tykitys Saksaa vastaan?

Suomen MM-joukkue pelaa tänään Pietarissa toisen ottelunsa, kun Leijonat kohtaa Saksan.

Suomi avasi kisat erittäin mukavasti: Hankalan avauserän jälkeen Leijonien peli vapautui ja Suomi löi Valko-Venäjän päätyyn kuusi osumaa. Loppulukemat 6–2 on poikkeuksellisen hyvä avausotteluun, sillä perinteisesti juuri silloin pienet maat kiusaavat isompiaan. Muun muassa Latvia kiusasi Ruotsia vieden ottelun jatkoajalle.

Päävalmentaja Kari Jalonen oli saanut joukkueensa hereille heti perjantaiksi, mistä turnausta on nyt helppo jatkaa. Suomen pelissä näkyi erittäin paljon tärkeitä asioita, mikä on harvinaista juurikin tässä vaiheessa turnausta.

Ensinnäkin Suomi pystyi pelaamaan kaksi viimeistä erää erittäin kurinalaisesti ja tasapainoisesti viisikkoina. Valko-Venäjälle ei annettu enää tilaisuutta ylittää keskialuetta helposti, minkä vuoksi vierasjoukkueen maalipaikat vähenivätkin radikaalisti loppua kohden.

Leijonat sai aikaan pitkiä hyökkäysralleja, minkä vuoksi vastustaja jäähyili, ja Suomi pääsi harjoittelemaan ylivoimaansa. Olikin hyvin tärkeää, että Leijonien ylivoima tuotti heti tulosta, joten sekin osa-alue näyttäisi olevan heti hyvällä mallilla. Alivoimapeli oli niin ikään hyvää, mutta todellisuudessa sen taso mitataan vasta kovia maita vastaan. Siitä on kuitenkin hyvä lähteä, että alivoimapeli on alusta pitäen vastustajasta huolimatta laadukasta.

Tehokas maalipaikkojen hyödyntäminen oli jopa pienoinen yllätys, mutta hyvä niin. Suomen kärkipelaajat näyttivät heti tasonsa ja se on jatkon kannalta erittäin tärkeää. Kärkipelaajat tarvitsevat onnistumisia, se on fakta. Patrik Laine ja Alexander Barkov osoittivat hyvää yhteispeliä, ja Mikko Koivu, Mikael Granlund sekä Jussi Jokinen olivat myös hyvällä pelipäällä. Näiden herrojen otteet sanelevat Suomen menestyksen.

Valko-Venäjä-ottelu ei ollut tietenkään pelkkää juhlaa, vaan myös kysymysmerkkejä riittää. Jalosen luomissa kentällisissä on muun muassa jokseenkin outoja ratkaisuja. Esimerkiksi Sebastian Ahon pelaaminen Koivun ja Granlundin rinnalla ei vaikuta hyvältä vedolta. Kentällisissä on ikään kuin kolme keskushyökkääjä, minkä vuoksi roolitus sakkaa. Kaiken lisäksi nuorisotähti Aho tuntuu nöyristelevän NHL-kaksikon rinnalla, joten siirto esimerkiksi Jarno Koskirannan ja Mika Pyörälän vierelle toisi kärppälaiturista parhaan potentiaalin esiin.

Koivun ja Granlundin rinnalle tarvitaan maalintekijä, toisin sanoen Teemu Pulkkinen, joka menee tällä hetkellä hukkaan viisikkopelissä. Pulkkinen pelaa nelosessa Tomi Sallisen ja Antti Pihlströmin kanssa.

Aina ärsyttävä Saksa

Suomen lähtökohdat iltapäivän otteluun ovat loistavat: Turnausavaus on takana ja taskuun jäi maukas voitto. Leijonat pääsee rennosti Saksa-otteluun, mutta miten tuo rentous ilmenee? Se lienee isoin kysymys.

Saksan kanssa on oltava varuillaan, sillä kyseessä on hyvin liikkuva ja työteliäs joukkue. Saksa koostuu maansa pääsarjan pelaajista, jotka ovat olleet montaa kertaa ennenkin MM-jäillä. Heistä moni pystyisi pelaamaan kovemmissa Euroopan sarjoissa, mutta raha pitää heidät kotimaassaan.

Saksa pysyy luistimilla Leijonien perässä ja se tulee pyörimään tänään paljon kulmissa, mutta tasoero tulee syntymään maalintekopaikoilla. Saksan kiekollinen taito on rajallinen, vaikkakin kärkikentissä piilee iso potentiaali. NHL-nuorukaiset Tobias Rieder ja Leon Draisaitl ovat erittäin vaarallisia, kuten ovat kokeneet Marcel Goc ja Philip Gogullakin.

Vielä avausottelussaan Saksan kärki ei säväyttänyt, sillä se hävisi eilen Ranskalle rangaistuslaukauksilla.

Arvio:

Saksa tulee ottelun alun kovaa ja se pystyy pitämään lukemat tasaisina. Mutta kuten Suomen viime ottelussakin, tasoero tulee loppua kohden selvemmin esiin ja ottelu kääntyy Leiijonille. Suomen kärkikenttien viimeistelykyky on luokkaa loistava, mikä ratkaisee lopulta pelin. Betsson tarjoaa Suomen voitolle kertoimen 1.21, mutta houkuttelevampi vaihtoehto on ”yli 5.5 maalia” -kohde, jossa kerroin on 1.93.

Lunasta Betssonin 20 € riskitön veto lätkän MM-kisoihin

 Voit seurata kisat MTV Sport -kanavilta ja Katsomo-palvelusta. Suomen ottelut näkyvät MTV3-ilmaiskanavalla. Suomi-Saksa-ottelu alkaa kello 16.15.

Kansikuva: All Over Press