Suomalainen jääkiekko ei ole enää entisellään, mikä on tullut esiin viimeistään nyt, kun nuorten MM-kisat lähenevät loppuaan.
Nostetaanpa esiin suomalaisia ykköskierroksen varauksia ennen kesää 2010: Mikko Koivu, Tuomo Ruutu, Lauri Korpikoski, Sean Bergenheim, Lauri Tukonen, Petteri Nokelainen ja niin pois päin. Perisuomalaisia puurtajia, joista muutamat ylsivät NHL:ään kelpo pelaajiksi. Useimmat hyviksi täytepelaajiksi.
Useimmilla suomalaispelaajilla NHL on jäänyt haaveeksi niin sanotun tasapaksuuden vuoksi. Useimmilla suomalaisilla ongelmana on kiekollinen peli, monella luistelu ja monella atleettisuus. Esimerkiksi Petri Kontiola on ollut liian löysä taalajäille, Antti Pihlström liian kädetön ja Jarkko Immonen liian tasapaksu.
Siinä missä muut isot kiekkomaat ovat pystyneet tuottamaan laajalti kovia pelaajia NHL:ään ja maajoukkueisiinsa, on Suomi jäänyt pahasti jälkeen. Suomen maajoukkue ei ole koskaan turnauksien nimekkäimpiä, mutta Leijonat menestyy vuosi toisensa jälkeen taistelevalla ja taktisella tyylillään. Harvoin – mutta aina silloin tällöin – se riittää päätyyn asti.
Trendi on kuitenkin muuttumassa, mistä ensimmäiset merkit ovat nyt nousseet esiin: nuorten MM-kisoissa on nähty poikkeuksellinen suomalaisjoukkue. Joukkue, jossa taito ajaa taktiikan edelle. Huippupelaajilla on todennäköisempää voittaa mestaruus kuin huipputaktiikalla. Katsokaa vaikkapa Venäjää tai Kanadaa, joissa mestaruuksia on totuttu voittamaan kovalla prosentilla. Välillä tulee ohikisoja ja menestys kiertää kaukaa, mutta nyt on aiheellista kysyä: kuka haluaa mieluummin voittaa mestaruuden joka toinen vuosi ja tippua puolivälierissä joka toinen vuosi – kuin olla pronssilla yhdeksän vuotta putkeen ja voittaa kymmenen vuoden välein mestaruus?
Suomen aikaisempi pelaajatuotanto on ajanut maajoukkueen jälkimmäiseen oravanpyörään.
Kun katsotaan 2010-luvun suomalaisia ykköskierroksen varauksia – joihin lukeutuvat muiden muassa Mikael Granlund, Teuvo Teräväinen ja Alexander Barkov – voidaan huomata selkeä muutos: suomalaisten kärkipelaajat ovat nykyään kiekollisesti maailman kärkeä ja henkisesti täyttä rautaa.
Suomalaispelaajien tuotanto on nykyään myös syvempi. Suomesta tulee kokoajan enemmän kansainvälisen tason pelimiehiä. Isompia, nopeampia ja kaikin puolin monipuolisempia pelaajia. Katsokaa vaikka Nuorten Leijonien nippua, jossa jokainen pelaaja pystyy pelaamaan fyysisesti kanadalaisia vastaan.
Suomalaismaajoukkueet tulevat olemaan muutaman vuoden päästä tyystin erilaisia kuin nyt. Nuorten Leijonien MM-joukkue on oiva esimerkki siitä, mihin olemme menossa. Kohti taitavampaa ja riskialttiimpaa maajoukkuetta, mutta samalla huomattavasti viihdyttävämpää maajoukkuetta. Se tulee myös johtamaan siihen, että tässä maassa tullaan juhlimaan mestaruuksia entistä tiuhempaan tahtiin.
Suomesta ei tule koskaan Venäjän tai Kanadan kaltaista maajoukkuetta, mutta oiva esimerkki löytyy länsinaapuristamme. Ruotsissa huippupelaajat loistavat yksilöinä, mutta noudattavat myös kurinalaisesti taktiikkaa.
Leijonat tulee aina olemaan taktisesti turnauksen parhaimmistoa, mutta Suomen menestys ei tule jatkossa olemaan pelkästään sen varassa. Suomi on aina pysynyt ratkaisupeleissä mukana, mutta se viimeinen puristus on useimmiten ratkaissut pelin vastutajalle. Maalinteon jalo taito yhdistettynä tasapainoiseen viisikkopeliin tulee tekemään Leijonista tulevaisuudessa joka kisojen parhaimpia joukkueita. Tällöin myös mestaruuksia alkaa tippua kovemmalla prosentilla, mutta se muutos ei tapahdu aikuisten tasolla vielä muutaman vuoteen.
Nuoret Leijonat näyttää parhaillaan mitä tuleman pitää. Nuoret Leijonat on täynnä poikkeuksellisia offensiivisia lahjakkuuksia, joiden henkinen kantti on rautaa. Tämän vuoksi uskallan povata Suomelle myös kotikisoistaan kirkkainta kruunua. Nyt jos joskus siihen on mahdollisuudet.