Aloitimme ryminällä pesiskauden puimisen kaksi viikkoa sitten, eikä se jäänyt huomiotta. Palautetta tuli kiitettävästi, joissa oli muutamia erittäin ansiokkaita huomioita joukkueiden voimasuhteisiin ja pelaajiin liittyen.
Kiteekö muka vahvistunut? Sieltä lähti aika monta lyötyä juoksua. Kerrataanpa vielä.
Tapsa: Julistin Kiteen vahvistuneeksi joukkueeksi, mutta vastapalloon heitettiin että sieltä on lähtenyt 97 lyötyä juoksua (lopettanut Mika Laukkanen sekä Latvalat Jukka (Kiri, JKL) ja Matti (Kouvola). Mitä mieltä, pystyykö KiPa paikkaamaan kotiuttajien lähdön?
Kainu: Joo ehkä me lähdettiin vähän soitellen sotaan? Hyvä, että viisaammat antavat palautetta ja palauttavat pojat maanpinnalle. Kiteellähän taitaa jopa hieman pakon sanelemana käydä niin, että Toni Laakso ottaa lyöjäjokerin paikan ja Joni Tervo syöttää. Luultavammin Vikström-Posti-Hurskainen saa järjesteltyä tilanteita ihan hyvin, mutta jonkunhan ne ukot olisi lyötävä myös kotipesän turvaan.
Tapsa: Totta turiset, kuomaseni. Liukas kärki kestää vertailun nopeudessa lähes mitä joukkuetta vastaan tahansa, joten vaihtajilla on käytössään monipuoliset aseet etutilanteen purkuun. Tilannetta tulee, se on varma. Laakso olisi kyllä mielenkiintoinen nimi pääkotiuttajana jokeripaidassa. Vasurilta tykittävä kaveri omaa hyvät vaakamailasivallukset ja taitaa myös neppailut. Mutta mitenkäs se muu osasto? Janne Matikaisella löytyy kokoa, mutta tehot ovat olleet kadoksissa tältä Oulussakin Superia kokeilleelta pelurilta lähes aina. Hänen varaansa en juurikaan laskisi. Eko Partanen lyönee ne kolmisenkymmentä juoksua mitä lyö, mutta kyllähän tilanne vaatii uuden kaverin esiintuloa tai uutta hankintaa. Olisiko Jussi ”Murikka” Hurskaisesta ottamaan askel kotiuttajaksi numerolle 5?
Kainu: Niin Kiteellähän on annettu jo pitkään vastuuta nuoriso-osastolle, mutta kuinka tässä on onnistuttu? Ei ole onnistettu valmentamaan omia lahjakkaita junnuja kärkirooleihin varsinkaan mailanvarressa – ainakaan vielä.
Laaksosta puhdas lyöjäjokeri? (Juha Levonen)
Kävikö Vimpelille perinteinen moka? Miksi rikkoa jotain sellaista mikä ei ole rikki?
Tapsa: Paljon hehkuttamani Vimpelin lukkari Janne Heimonen on saanut lisää kaivattua fysiikkaa, mutta samalla lisääntyneen heittelyn myötä kaverin pelinopeus on pudonnut lähes nollaan. Jos Heimonenkaan ei ole nousussa, niin montako lukkaria sarjassa enää on?
Kainu: Toivottavasti Heimosta peluutettaisiin edelleen viime vuosien vahvuuksilla. Hän pystyi loistavalla pelinluvullaan ja rytmillään sekoittamaan ajoittain jopa Sotkamon sisäpeliä, ja tähän ei ole pystynyt kuin Kosos Topi. Toiseen kysymykseen karu vastaus: 3½: Topi, Toni Kohonen, Mika Väisänen ja Joni Rytkönen. Karua
Otetaanpa sitten vähän tarkempaan syyntiin Seinäjoen poppoo. Onko siellä hieman samoja ongelmia kuin Kiteellä? Saako Jukkis Vainionpää tarpeeksi tulitukea?
Tapsa: Jymyn miehenä jaoin lokaa myös Kuusiston Antin suuntaan nostaen esille kysymyksen, onko hänestä enemmän haittaa vai hyötyä joukkueelle. Kouvolasta Seinäjoelle siirtynyt Mikko Hylkilä on kuitenkin saanut kasaan järkevän paketin ja johtaa palettiaan huomattavasti edelliskauden pj. Sami-Petteri Kivimäkeä paremmin. Kaiken lisäksi Kuusisto on kuuleman mukaan tekemässä uutta nousua huipulle. Onko tässä käynyt niin, että Pohjanmaan kohdalla näkemyksessäni on valtava musta aukko, joka imee kaiken kuran puoleensa ja josta ei mitään hyvää löydy?
Kainu: Noh, ainahan olet ollut kovasti pohjanmaalaisia vastaan. Eikös meillä ollut viimekin vuonna joku veto koskien Seinäjoen sijoitusta? Mites siinä kävi? Onhan Kuusiston Mane kokenut mies ja auttaa varmasti nuorta JymyJussit -joukkuetta niin ulkona kuin sisällä. Ilmeisesti mies saa kaivatun numeron 3 hihaan ja hoitaa tämän tontin varmasti hyvin. Lisäksi Hylkilä nostaa JymyJussien osakkeita, vaikka lukkaritilanne ei ole ideaali.
Tapsa: Jos et muista, niin käy tarkistamassa viime vuoden kausiennakostamme. Odottelen edelleen voittojani. Jusseista vielä, siellä ei montaa lyöjää ole. Lähinnä Vainionpäät tai oikeastaan vain yksi Vainionpää, viime kauden lyöjäkuningas Jukka-Pekka. Mikkohan vetelee hyviä tillikoita, mutta onko miehestä toiseksi pääkotiuttajaksi?
Kainu: Hyvä pointti tämäkin. Markku Hylkilä komppasi jokerina viime vuonna Jukkista ihan ok. Mikko Vainionpää löi juoksun per peli runkosarjassa. Jukkis tulee lyömään tälläkin kaudella runkosarjassa kovan määrän juoksuja, mutta miten käy pudotuspeleissä? Viime kesänä mörssäri suli puolivälierissä Hyvinkäätä vastaan pahasti. Jos Velpe Yli-Hirvelä pysyisi kunnossa, on Jusseilla kova kärki ja Mikko pystyy vielä näitä nopeita ukkoja kotiuttamaan.
Tapsa: En edelleenkään lähtisi julistamaan yhtäkään Jussien pelaajista nopeaksi, olkoonkin ettei heidän testituloksistaan ole tietoa. Mikseivät muuten kaikki seurat tee tuloksiaan julkisiksi? Tämä toisi hyvää julkisuutta ja avoimuutta pienen lajin toimintaan, ja tekisi joukkueiden vertailun helpommaksi kaikille medioille.
Kainu: Niin ei välttämättä nopea, mutta kyllähän Velpe menee kentälle 9/10, jos on kunnossa. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä viime kaudella paljon meiltä kuraa saanut Ville Viita numerolla 2. Miten mies pystyy ottamaan isomman roolin sisällä ja hoitamaan samalla lukkarin tontin? Harvassa lajissahan jaetaan julkisesti testituloksia ja hienoa, että edes jotkut pesisjengit tekevät näin. Ehkä tässäkin eron tekee seurojen viestintäosastojen taitotasot. Tästä aiheesta ehkä voisi jauhaa myöhemmin?
Tapsa: JP Vainionpää paukutteli halleissa viiteen matsiin 21 juoksua, mikä on hirmuinen lukema. Jos sama tahti jatkuu, niin kesällä kirjoitellaan historiankirjat uusiksi, olkoon siellä sitten tulossa kuinka hidas etenijä tahansa. Mutta kuka muu lyö juoksut, jos Mane on päävaihtajana? Hylkilä iski piikkarit naulaan ja lähti Ouluun valmentamaan nousijakandidaatti Lippoa, joten kuka korvaa hänet?
Mitä ajatuksia JoMa herättää? Olisiko JoMa:sta jo tällä kaudella mestariksi? Hallissa ulkopeli oli timanttia vuodenaikaan nähden ja porukka ei käytännössä ole muuttunut yhtään. Sotkamolla ja Vimpelillä vaihtuvuus on ollut suurempi, joten matkaisiko mestaruus vihdoin ja viimein Sotkamon ja Vimpelin ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten syksyn 2008?
Kainu: Eihän se Jusseilla hyvältä näytä, ellei uusia nimiä nouse esille. Joensuusta; ollaanko me menossa omaan miinaan? Viime jauhelissa ilmoitettiin, ettei hallipeleille saa antaa liikaa arvoa, enkä antaisi sitä vieläkään. Proffa Vuorinen on varmasti panostanu entisestään ulkopeliin, joten huomio hallista on silti varmasti oikea. Pysyn edelleen omassa arviossani, että JoMa on finaalissa Sotkamoa vastaan, mutta kolmea voittoa he eivät finaaleissa pysty ottamaan. Jos joku haluaa voittaa Sotkamon pudotuspeleissä kolmesti, olisi tällä joukkueella oltava kotietu pudotuspelisarjaan.
Tapsa: Se on juurikin näin. Selvää on, että Joensuu on hilannut etumatkaa entisestään kiinni, joten tulemme näkemään mielenkiintoisen pesiskesän!
Oletuskuva: Jukka Rasimus / Kuvakori.fi