Kevät lähestyy, ja sen myötä aletaan myös urheilussa elää jännittäviä aikoja. Ratkaisupelit ovat aivan nurkan takana sarjassa kuin sarjassa. Ne ihmiset, joita Venäjän kiekkoliiga kiinnostaa, ovat jo saaneet jännittää KHL:n pudotuspelejä lähes viikon ajan, ja tänään onkin Jokereilla sauma lyödä itsensä jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta. Tämänviikkoinen betsivinkkimme löytyy kuitenkin Englannin Valioliigasta.
Manchester United – Liverpool: Liverpool (Betsafe: 2,75)
Viikonlopun kiistatta mielenkiintoisin ottelu kuningaslajin saralla pelataan huomenna Valioliigassa. Sarjassa toisena majaileva Manchester United isännöi kolmatta sijaa pitävää Liverpoolia legendaarisessa Northwest derbyssä. Sarjataulukon kannalta ottelun panokset rajoittuvat lähinnä kakkossijasta kamppailuun, mutta painoarvoa ottelulla kyllä on, onhan kyseessä Pohjois-Englannin kahden menestyneimmän seuran kohtaaminen ja sen myötä yksi sumuisen saaren kiihkeimmistä derbyistä.
Liverpool on ollut kevätkaudella kovassa iskussa. Hyökkäyspeli toimii loistavasti, ja Mohamed Salah on Valioliigassa viiden ottelun mittaisessa maaliputkessa. Egyptiläiskiituri on 24 maalillaan tasoissa Tottenhamin Harry Kanen kanssa. Kun Poolin hyökkäystrion täydentää niin ikään vahvassa vireessä olevat Roberto Firmino ja Sadio Mane, on tätä kolmikkoa vaikea pysäyttää. Tällä viikolla Pool eteni Mestarien liigan puolivälieriin kaadetuaan Porton vakuuttavasti yhteismaalein 5–0.
Vaikka ManUn peli on tulosten kannalta sujunut kiitettävästi, on joukkue meidän kirjoissamme selkeä altavastaaja. Pari viikkoa sitten alavireisestä Chelseasta otetun voiton ei kannata antaa hämätä, sillä Punaisten paholaisten peli on ollut jokseenkin mielikuvituksetonta, ja voitot ovat tulleet lähinnä yksilöiden onnistumisten kautta. Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäinen osaottelu Sevillaa vastaan päättyi 0–0-tasapeliin, mikä oli manchesterilaisten kannalta suuri helpotus, sen verran pahasti purjeessa ManU ajoittain oli. Tällä hetkellä Liverpool vain pelaa kokonaisvaltaisesti parempaa jalkapalloa kuin United.
Merkittävä kaksinkamppailu ottelussa tullaan käymään joukkueiden valmentajien välillä. ManU:n luotsi Jose Mourinho on tunnettu tiukasta puolustuspelistä suurseuroja vastaan, mutta Liverpoolin Jürgen Klopp on menestynyt Redsin peräsimessä varsin hyvin nimenomaan kärkijoukkueita vastaan. Saksalainen on ollut virkaveljeään edellä myös keskinäisissä kohtaamisissa, joista Kloppo on vienyt kolme, Mourinho yhden ja tasan on pelattu neljästi.
Ottaen viimeaikaisen vireen huomioon, uskomme Liverpoolin tappavan tehokkaan hyökkäyskaluston pystyvän murtamaan ManU:n puolustuksen. Tasapelin vaara on toki olemassa, mutta Liverpoolin kerroin on tässä pelissä sen verran iso, että vaakakuppi kallistuu vieraiden puoleen.
Vetonurkkaus on kahden urheilun ja vedonlyönnin tuoman jännityksen yhdistäneen nuoren miehen yhteisprojekti. Faneille.comissa jaamme vihjeitä perjantaisin. Seuraa meitä Instagramissa päivittäisiä vihjeitä varten! Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa myös ottaa Facebook-sivumme haltuun, ensimmäisten tykkääjien kesken arvomme 50 euroa pelirahaa!
Kansikuva: All Over Press