Nuorten arvokisoissa pika-aidoista kokemusta keränneellä 19-vuotialla Emma Koistisella ei ole vielä kunnolla selvillä, mihin lajiin hän aikoo tulevaisuudessa erityisesti panostaa.
Pika- ja aitamatkoja juokseva Koistinen kohensi menneellä hallikaudella usealla matkalla ennätystään. Varsinkin 60 metrin aidoissa kehitystä tapahtui ilahduttavasti, ja talven aikana hän kohensi ennätystään viime vuodesta 24 sadasosaa aikaan 8,29. Mikäli kaikki natsaa kohdalleen, hän saattaa hyvinkin rikkoa 100 metrin aitojen Amsterdamin EM-rajan 13,30.
Pika-aitojen lisäksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden urheilija tahkoaa myös 400 metrin aitoja. Aitojen ohella hän juoksee myös sileitä pikamatkoja. Hallikaudella hän petrasi 60 metrin aitojen lisäksi ennätystään muun muassa samalla matkalla ilman aitoja sekä 300 metrin aidoissa. Tulevia vuosia ajatellen selkeää päämatkaa ei ole urheilijan mukaan vielä päätetty.
– Pitää vielä vähän mietiskellä, että mikä se oma juttu olisi. Toistaiseksi kaikkea on vielä mukana eikä selkeää päälajia ole vielä valittu, hän naurahtaa.
Naisten pika-aidoissa on ollut Suomessa viime vuosina mukava pöhinä päällä. Kotimaassa Koistiselle löytyy hyviä kirittäjiä Nooralotta Neziristä, Matilda Bogdanoffista, Ida Aidanpäästä ja tänä vuonna 21 vuotta täyttävästä Reetta Hurskeesta.
Nezirillä on jo mukavasti kokemusta niin Euroopan kuin maailmanmestaruustasoltakin. Bogdanoff on kilpaillut EM-kisoissa ja MM-halleissa sekä Aidanpää EM-tasolla. Nuorelle Koistiselle lajista löytyykin Suomesta hyviä esimerkkejä. Oman tekemisen kannalta hän pitääkin tärkeänä, että aidoissa ja ylipäänsä pikamatkoilla suomalaisia juoksijoita on ollut esimerkiksi EM-kisoissa mukana.
– Se antaa nimenomaan uskoa, kun on nähnyt suomalaisten pikajuoksijoiden pärjäävän siellä ihan hyvin. Tietysti on myös hienoa, että Suomessa on saatu aikaan tosi tasokkaita aitakisoja, kun täällä on paljon hyviä aitureita. Se potkii hyvin eteenpäin.
Aikuisten arvokisat kiinnostavat
Viime kesänä Koistinen juoksi Ruotsin Eskilstunassa 19-vuotiaiden EM-kisoissa sadan metrin aidoissa hienosti viidenneksi. Millaisena kokemuksena tuo reissu nuorelle naiselle näyttäytyi?
– Siellä näki, että pystyi tavallaan pärjäämään oman ikäisteni eurooppalaisten kanssa ja olemaan mukana siinä rintamassa. Se auttoi näkemään sen tason, ja kun tietää, että vielä pystyy kehittymään, niin pystyy myös taistelemaan niistä kärkisijoista.
Eikö tämä vienyt oman ikäistensä MM-kisoissakin sadan metrin aidoissa kisannutta juoksijaa siihen suuntaan, että tässä olisi Emma Koistisen tulevaisuuden bravuurilaji?
– Totta kai se vähän niinkin on. Kun noita nuorten arvokisoja on ollut, olen halunnut kuitenkin niiden takia painottaa alkukesästä pika-aitoja, sillä muilla matkoilla ei ole vielä silloin ehkä nähty oikeaa kisakuntoa.
– Pika-aidoista ne parhaat saavutukset silti ovat, ja hallikaudellakin se kulki parhaiten. Mitään en ole kuitenkaan vielä lyönyt lukkoon, hän kertoo.
Painottaa Koistinen jatkossa sitten mitä lajia tahansa, hän ei kuitenkaan halua naulata itsellensä tulevaisuuden suhteen mitään selkeää asiaa, jonka hän haluaisi saavuttaa. Kun päälajikaan ei ole vielä kunnolla selvillä, on aikatavoitteita vielä hankala asettaa. Arvokisat ovat silti aina mielessä.
– Tietenkin haluan päästä edustamaan aikuisten arvokisoihin ja pärjätä myös siellä. En tykkää silti asettaa mitään tarkkaa tähtäintä, kuten jonkin tietyn vuoden arvokisa tai muu. Enemmän haluan edetä siten, että päivä kerrallaan tulee hyviä treenipäiviä.
Kansikuva: All Over Press