Faneille.com – Urheilumedian Zlatan.Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään. Sataan vuoteen mahtuu monenlaisia urotekoja myös urheilun saralla ja faneille.com päättää nyt nostaa joitain näistä paremmin esille. Käynnistämmekin nyt juttusarjan, jossa toimittajamme muistelevat heille merkittäviä urheiluhetkiä koko urheilun kirjon parista. Ensimmäisessä osassa muistelemme Suomen mittavia perinteitä kestävyysjuoksun parista. Erityisesti matkaamme ajassa reilut kymmenen vuotta taaksepäin elokuiseen päivään vuoteen 2006. Tuolloin Suomi juhli toistaiseksi viimeisintä juoksumatkan Euroopan mestaruuttaan Jukka Keskisalon johdolla.
Suomi juostiin maailmankartalle 1900-luvun alussa
Suomi on kestävyysjuoksumaa, vaikka menestys lajin parista on viime vuosina jäänyt vaisuksi. Vanhan sanonnan mukaan Suomi juostiin maailmankartalle vuonna 1912, jolloin Kuopion pieni suuri mies Hannes Kolehmainen juhli kolmea olympiakultaa Tukholmassa pidetyissä historian neljänsissä kesäkisoissa. Tukholman kisat olivat myös ensimmäiset kisat, joiden avajaisissa nähtiin Suomen lippu, sillä vielä tuolloin Venäjän alaisuuteen kuulunut maamme sai erikoisluvalla osallistua kisoihin itsenäisenä maana, erillään Venäjän keisarikunnan joukkueesta.
Suomen kestävyysjuoksuhistorian suurimmat menestysvuodet ajoittuivat 1920-luvulle, jolloin Suomi kahmi mitaleita Paavo Nurmen ja Ville Ritolan johdolla. Niin hullulta kuin asia nykyään kuulostaakin, oli Suomi vielä tuolloin yksi maailman menestyneimmistä urheilumaista. Esimerkiksi vuoden 1924 kisoissa Suomi oli mitalitilastossa toisena 37 mitalilla heti mahtimaa USA:n perässä. Kesäolympialaisten osallistujamäärän kasvaessa myös piskuisen Suomen menestys jäi aikaisempaa heikommaksi. Juoksumatkat olivat kuitenkin Suomelle suotuisia vielä 1970-luvulle asti, jolloin legendaarinen Lasse Viren juhli tuplamestaruutta 5000 ja 10 000 metrillä kaksissa peräkkäisissä Olympiakisoissa.
Martti Vainion kohukäryn jälkeen Suomen kestävyysjuoksu menestys on kuitenkin jäänyt laihaksi. Tästä huolimatta maamme kovimmat kestävyysjuoksijat ovat aina nauttineet kovaa suosiota ja arvostusta Suomen urheilukansan parissa. Esimerkiksi 1990-luvun paras juoksijamme, Coloradon Susi lempinimelläkin tunnettu Risto Ulmala oli jonkinlainen kulttisuosikki, jonka harjoittelumotivaatiota ihailtiin laajasti urheiluseuraajien keskuudessa.
2000-luvun alussa juhlittiin yllätysmestareita
2000-luvun alussa Suomi kohisi Janne Holmenin yllätysmestaruuden vuoksi. Juuri kukaan Suomessa ei osannut odottaa Holmenilta mainittavaa menestystä, mutta niin vaan alusta alkaen kilpailua johtanut ahvenanmaalainen ylitti ensimmäisenä maalilinjan Munchenissa pidetyissä vuoden 2002 EM-kisoissa. Holmen on Suomessa muutenkin hieman aliarvostettu urheilija, sillä EM-menestys ei suinkaan ollut hänen ainoa merkkitekonsa yleisurheilun parissa. Nykyisin tutkijana Ruotsin Uppsalassa työskentelevä toisen polven mestariurheilija nimittäin sijoittui kahdesti kymmenen joukkoon myös uransa muissa arvokisoissa.
Jos suomalainen penkkiurheilukansa sai juhlia yllätysmestaruutta vuonna 2002, samaa voidaan sanoa neljä vuotta myöhemmin käytyjen Göteborgin EM-kisojen tapahtumista. Tuolloin joensuulainen Jukka Keskisalo juoksi itsensä suomalaisten sydämiin tuoden samalla maallemme historiamme ensimmäisen estejuoksun Euroopan mestaruuden. Kulta oli täydellinen jättipotti ja superyllätys, sillä ennen kisoja Keskisaloa pidettiin lähinnä potentiaalisena pistesijamiehenä. Keskisalo ei kuitenkaan juossut uransa ensimmäistä kertaa arvokisafinaalissa, sillä kansainvälisen läpimurtonsa hän teki jo vuoden 2003 MM-kisoissa. Tuolloin parikymppinen nuorukainen selvisi yllättäen esteiden finaaliin, jossa lopputuloksena oli komea yhdeksäs sija.
Vuoden 2003 kisojen jälkeen Keskisalosta odotettiin uutta kiintotähteä suomalaiseen yleisurheiluun. Toisin kuitenkin kävi, sillä juoksija kärsi Pariisin kisojen jälkeiset vuodet jatkuvista loukkaantumisista, joiden myötä väliin jäivät kovasti odotetut Ateenan Olympiakilpailut. Kesän 2005 kotikisoissa Keskisalo esiintyi, tosin pahasti keskenkuntoisena. Liki kolmen kuukauden mittainen harjoittelutauko kesken tärkeimmän kauteen valmistavan jakson näkyi kesän ajoissa ja nipinnapin kisoihin selvinnyt juoksija tekikin kauden parhaan juoksunsa Helsingin alkuerissä. Eränsä seitsemäs sija ei kuitenkaan riittänyt aikavertailuissa, joten tuloksena oli karvas karsiutuminen.
Keskisalo voitto komealla urallaan yhdeksän SM-kultaa. (AOP)
2006, nevö föget
Talvella 2006 Keskisalo sai kuitenkin harjoitella ensimmäistä kertaa vuosiin ilman suurempia ongelmia. Talven ehjä harjoituskausi näkyi myös kesän kilpailuissa ja Göteborgiin matkasikin varsin luottavainen suomalaisjuoksija. Moni oli kuitenkin pettynyt Keskisalon alkueräjuoksuun, sillä toisessa erässä juossut joensuulainen sijoittui heikohkolla ajalla vasta seitsemänneksi edeten finaaliin toiseksi heikoimmalla sijalla. Alkueräjuoksu osoitti kuitenkin erinomaista taktista ymmärrystä, sillä Keskisalo tiesi tasan tarkkaan mikä aika finaaliin riittää ja minimisuorituksen myötä arsenaaliin jäi vielä rutkasti paukkuja.
Ja voi pojat, niitä paukkuja sitten tarvittiin kaksi päivää myöhemmin juostussa finaalissa. Finaalin lähtöasetelmat olivat melko sekavat, sillä yhtä suurta suosikkia oli vaikea löytää. Meritoitunut ranskalainen ”Bob” Tahri oli monen veikkaus voittajaksi mutta myös kotiyleisönsä edessä juossut vauhtikone ”Musse” Mohamed tiedettiin vaaralliseksi. Kaikille oli selvää, että jos finaalista tulisi vauhtijuoksu, olisi Keskisalon mahdollisuudet vähissä. Finaalista tuli kuitenkin suomalaisvinkkelistä katsoen kaikin puolin täydellinen, sillä vauhtijako satoi puhtaasti kirikykyisen suomalaisen laariin. Keskisalo juoksi 2500 metriä finaalin viimeisen tarkkaillen tilannetta ennen viimeisen kierroksen alkamista.
Vielä viimeisen kierroksen alkaessakaan oli vaikea uskoa, mitä minuutin päästä oikein tulisi tapahtumaan. Espanjan vahva peroksidiblondi Jose Luis Blanco johti kilpailua ja Keskisalo näytti hetkellisesti jäävän vauhtia kovasti kiristäneestä kärkijoukosta. Takasuoran päässä uljaalla askeleella matkaa taittanut suomalainen kuitenkin kohensi asemiaan nousten mukaan mitalitaistoon useamman juoksijan hyydyttyä pahasti. Keskisalo itse totesi juoksun jälkeisessä haastattelussa tienneen voittavansa vasta parikymmentä metriä ennen maalia, mutta meille katsojille asia alkoi valjeta viimeisen vesiesteen jälkeen. Keskisalo meni heittämällä ohi hieman liian aikaisin kirinsä aloittaneesta Blancosta, selvitti haavereitta viimeisen kuivaesteen ja ylitti villisti tuuletellen maaliviivan ensimmäisenä suomalaisena estemitalistina liki kolmeenkymmeneen vuoteen.
Kulta ja Keskisalon maaliintulon jälkeinen epäusko on jäänyt ikuisesti minun ja tuhansien muiden suomalaisten penkkiurheilijoiden mieleen. Yksi iso osa juoksun legendaarisuudesta perustuu Antero Mertarannan loistavaan selostukseen, jota on ilo kuunnella vielä reilut kymmenen vuotta sensaatiomaisen kullan jälkeenkin. Mertarannasta jääkiekkoselostajana voidaan olla montaa mieltä, mutta yleisurheilussa ”Antsa” oli aina kotonaan. Mertaranta tiivistikin maaliintulohetkeen monen katsojan tunnot toistamalla ääni väristen itsekin täysin epäuskoisena hokemaa ”tämä on ihmeellinen asia, tämä on ihmeellinen asia”.
Keskisaloa kohdeltiin hänen kotikaupungissaan suuren mestarin ansaitsemalla tavalla. Liki 10 000 ihmistä kokoontui Joensuun torille juhlimaan kaupungin uutta suurinta sankaria. Nämä ihmiset ja koko Suomen kansa odotti varmasti Keskisalolta vastaisuudessakin vastaavia ihmetekoja, mutta jatkuvat loukkaantumiset pilasivat tulevien vuosien menestysmahdollisuudet. Keskisalo kuntoutti itseään tunnollisesti päästen vielä useampana kautena omalle huipputasolleen, mutta arvokisoissa hän ei koskaan päässyt Göteborgissa nähdylle tasolle. Uran paras kausi osui vuodelle 2009, jolloin Keskisalo sijoittui kovatasoisessa MM-finaalissa kahdeksanneksi. Samana kautena rikkoontui myös liki 35 vuotta voimassa ollut lajin Suomen ennätys, joka kirjataan nykyisin muotoon 8,10,67.
Jälkikäteen ajatellen Keskisalon huippuvuodet osuivat hieman väärään aikaan, sillä 2000-luvun puolessa välissä estejuoksun kansainvälinen taso oli kovempi kuin koskaan aikaisemmin. Kahdeksan minuuttia oli tuolloin paperia ja esimerkiksi tänä vuonna Keskisalo olisi ollut omalla ennätyksellään maailmantilastossa kirkkaasti kymmenen joukossa ja yksi suurimmista suosikeista Lontoon MM-kisoissa. Aika, jolla Keskisalo oli vuoden 2009 kisoissa kahdeksas olisi riittänyt Lontoossa niukasti hopealle, vaikka eri vuoden kilpailuja ei yksi yhteen voikaan toisiinsa verrata. Lajin silloisen hurjan tason myötä Suomessa ei ehkä koskaan täysin ymmärretty sitä, miten kova urheilija Keskisalo parhaimmillaan oli. Vasta nyt miehen uran loputtua alamme ehkä pikku hiljaa sisäistämään, miten kova teko afrikkalaisten dominoiman lajin absoluuttiselle huipulle pääseminen oikein oli.
Kansikuva: AOP