Faneille.com - Urheilumedian ZlatanOlihan se nyt ihan mukavaa, että HJK, tuo suomalaisen jalkapalloilun lippulaiva ja oikeastaan ainoa kansainvälisesti mainittava joukkue, onnistui voittamaan kotistadioninsa kumimatolla walesilaisen pubijengin. Ja että HJK:n tarina jatkuu Eurooppa-liigan toisella karsintakierroksella makedonialaista vastustajaa vastaan. Toisaalta silmissäni oli ihan yhtä mukavaa naureskella walesilaisjätin nimelle. Nomadihan tarkoittaa kulkuria. Kärjistäen voisikin sanoa kulkurisakin kiusanneen suomijalkapallon kirkkainta tähteä.
Tavallaan HJK:n yksinäinen menestys on yhtaikaisesti tuhoavaa ja rakentavaa suomalaiselle palloilukulttuurille. On upeaa nähdä Euroopan-liigaa kotimaisella osallistumisella. HJK on kuitenkin ainoa edes osittain kansainväliset mitat täyttävä jalkapallojoukkue. Haittapuolena on kuitenkin se, että ollessaan ainoa ja kaunein, se kerää liiankin kanssa ihmisiä taakseen ainakin europeleihin.
Kansakunnan kerääntyminen menestyvän seurajoukkueen taakse kertoo jalkapallokulttuurimme olemattomuudesta. On jopa hieman huvittavaa nähdä siniristilippuja Klubin europeleissä. Patriotismin paikka kun ei todellakaan ole seurajoukkueiden kohtaamisissa, vaan maajoukkueiden. Itse olen niin läpeeni punainen kaikessa kotimaisessa urheilussa, että huomasin sympatioideni kääntyneen jopa tämän viikon kamppailussa walesilaisten puolelle. Klubi on minulle se suurin verivihollinen. Suhtautumisessani on kyse fanin suurimmasta pääomasta: tunteesta.
Ei pidä käsittää väärin. On suomalaiselle jalkapallolle hienoa, että meillä on joukkue, jonka voi odottaa menevän aina lohkovaiheisiin saakka. Markkinointiorientoituneena ihmisenä osaan myös arvostaa seuran ponnistuksia, joilla HJK:sta on luotu europelien ajaksi ”Koko kansan Klubi”. Minä en vain pidä siitä. Ajatus koko kansan seurajoukkueesta on suorastaan kuvottava ja brändin takaa löytyy pelottava ja niin monesti sanottu ajatus: ”Suomalaiset eivät ole urheilukansaa, vaan menestyskansaa.” Klubin taakse linnoittautuminen kertookin minulle juuri tästä puolesta.
Tiedän, että on epäreilua verrata suomalaista jalkapallokulttuurittomuutta lajin emämaahan Englantiin, mutta en voi olla ottamatta esiin ajatusta, jossa Tottenhamin kannattaja ottaisi lipaston laatikostaan Arsenalin kaulaliinan ja matkaisi Emirates Stadiumille katsomaan Gunnersien euro-ottelua. Kuulostaa melko mahdottomalta, mutta Suomessa tätä tapahtuu. Talvikaudella puetut punaiset kilpilogot vaihtuvat kesän alkaessa sinivalkoisiin. Tämä on osin ymmärrettävää, koska HIFK:n jalkapallotaival on nykymuodossaan vielä melko lyhyt ja siten perinteiden luominen on yhä kesken. Se ei kuitenkaan tee jengin vaihtamisesta silmissäni yhtään hienompaa. Seurauskollisuus kuuluu mielestäni faneille.
Kukin kannattakoon miten ja millaisia seuroja haluaa, mutta omalta osaltani voin sanoa sen, että mikäli HJK saa joskus vastaansa eurokentillä suurimman ulkomaisen suosikkini Villarealin, niin tiedän todellakin kumpaa joukkuetta kannattaisin. Patrioottiset tunteet siirtyisivät lujaa syrjään, kun huutaisin keltaisten sukellusveneiden puolesta. Tässä ei ole mielestäni mitään omituista saatikka epäisänmaallista. Kunhan kannattaisin omaa seuraani.
Lupaathan minulle Klubin markkinointiguru Sari Mikkonen-Mannila, ettet kerro kikkojasi Siperian radalla vaeltaville suippoleuoille. ”Koko kansan kohelo-Jokerit” olisi kuvotuksen huipennus.