
Urheilu ja NFT
Urheilun suosio kasvaa vuosi vuodelta. Penkkiurheilijoita on erittäin paljon ja jokaiselle lajille on faninsa. Usein fanit seuraavat otteluita ja muita...
Juttuja faneille, faneilta. Isoja tapahtumia, muistoja, juontajia, haastatteluita, kisoja, suuria tunteita ja voittoja. Faninpalveluksia.

Urheilun suosio kasvaa vuosi vuodelta. Penkkiurheilijoita on erittäin paljon ja jokaiselle lajille on faninsa. Usein fanit seuraavat otteluita ja muita...

Kerttu Niskanen taisteli pitkään kärkikahinoissa yhdessä Krista Pärmäkosken kanssa naisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan matkalla. Myös muut suomalaisnaiset sijoittuivat hyvin,...

Seefeldin talvikisoissa vuonna 1985 Juha Mieto hiihteli viimeistä kertaa arvokisoissa. Isokokoisella karpaasilla oli myös toinen tärkeä tehtävä, sillä hän edesauttoi...
Itävallan poliisin erikoisyksikkö on paljastanut kansainvälisen dopingverkoston Seefeldissä ja Saksassa Erfurtin alueella. Itävallan ja Saksan tiedotusvälineet kertoivat, että yhdeksän dopingverkoston...

Viime sekunnilla tehty maali, maali erotuomarin antamalla lisäajalla, yhden senttimetrin tappio tai viime hetkillä epäonnistunut rangaistuslaukaus, joka olisi tuonut ison...

”Liian” ylivoimainen voitto tulossa ja juhlit liian aikaisin? Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä kilpailu ei ole ohi ennen...

80-luvulla monet hiihtoa seuranneet muistavat tilanteen, jossa Suomen hiihdon kärkinimiin tuolloin kuulunut Marjo Matikaisen kommentti tallentui tv-lähetyksen aikana. Havujen tarkoituksena...

Tilastomiehillä riitti kiirettä Colorado Avalanchen ja Winnipeg Jetsin kohtaamisessa etenkin ottelun kolmannessa erässä, jossa nähtiin peräti kuusi maalia ja kasapäin...

Edmonton Oilersia kannattava nuori poika oli tullut katsomaan joukkuettaan, mutta ennen kaikkea näkemään tähtipelaaja Connor McDavidin otteita kaukalossa. Pettymys oli...

Kun ammattilaisurheilijasta puhutaan, niin kropan pitääkin olla kunnossa, mutta näky on joka tapauksessa ihailua herättävä. Nuorten MM-kisoissa Frida Karlsson oli...

0-0-tulos ei taatusti ollut odotettu Lyonin vieraana, kun Barcelona kohtasi eilen ranskalaisjoukkueen Mestareiden Liigassa. Toista osaottelua odotellessa joukkue päätti keventää...

Urheilukulttuuria se on tämäkin, vaikka kaikkien mieleen moinen touhu ei ole ollut. Erityisesti Don Cherry ja Ron MacLean, kaksi vanhan...

Toiset haluavat välttämättä muiston urheilujasta ja ovat suurin piirtein repimässä vaatteet hänen yltään. Välillä käytetään yleisöä pehmustimena ja tuulettaessasi liian...

Viisi maailmanmestaruutta vuosina 2001, 2004, 2008, 2012 ja 2013, viisitoista 147 pisteen maksimibreikkiä virallisissa kilpailuissa, yli 30 ranking-turnauksen voittoa, lähes...

Urheilu on elämyksellistä ja tilannekohtainen huumori sopii siihen hyvin. Tässä muutamia poimintoja vuosien varrelta parhaista pelikentillä ja katsomoissa kuulluista jutuista....

Kun hermot menevät, niin kunnon avautuminen saattaa helpottaa oloa. Toisinaan nähdään myös mielenosoituksellisia toimia, kuten juomapullojen, tuolien tai mailojen paiskomista....

Dennis Bergkamp syntyi 10. maaliskuuta 1969 Amsterdamissa. Vain 12-vuotiaana hän liittyi Hollannin jalkapalloseura Ajaxin riveihin ja pelasi junioritasolla vuodet 1981...

Toisinaan olen taipuvainen ajattelemaan, että urheilumaailmassa ei mikään muutu. Ainakin talvisin tuntuu, että oma mielenkiintoni kohdistuu erityisesti kahteen asiaan. Toinen...

Viime yönä Suomen suurin koripallotähti pääsi viimein näyttämään osaamistaan parhaassa liigassa. Lauri Markkanen pääsi siis parketeille tuskastuttavan loukkaantumisen jälkeen. Ruoste...

KILPAILU: Voita huikea NFL-matka Lontooseen! Tämän viikon ehdoton puheenaihe urheilun parissa, on ollut kokaiinin käyttö jääkiekkoilijoiden keskuudessa. Kyynikkona huomasin epäileväni,...