Hän on tällä hetkellä Bundesliigan paras maalintekijä ja Eurooppa-liigan toiseksi paras maalintekijä tällä hetkellä. Hän on Bundesliigan kaikkien aikojen nuorin pelaaja, joka on onnistunut tekemään viisi maalia yhdessä ottelussa. Hän on 21-vuotias Luka Jovic, joka on noussut kuin varkain yhdeksi Euroopan kuumimmista hyökkääänimistä ja on myös yksi suurimmista syistä Eintracht Frankfurtin menestykselle tällä kaudella.
Tämä kausi on ollut nuoren serbipelaajan läpimurto Frankfurtissa
Valmentaja Niko Kovacin siirryttyä viime kesänä pilvenpiirtäjäkaupungista Bayern Münchenin riveihin Frankfurtin kaudesta ennakoitiin kivikkoista, etenkin kun joukkue menetti luotsinsa lisäksi useita avauskokoonpanon pelaajiaan muualle. Siitä huolimatta ”Die Adler” on uuden itävaltalaisvalmentajansa Adi Hütterin alaisuudessa pystynyt jopa kehittämään peliään nappiin menneestä viime kaudesta, joka toi sille Saksan Cup-voiton myötä paikan tämän kauden Eurooppa-liigaan, jossa Frankfurt on ollut täysin pitelemätön. Se voitti näytöstyyliin oman alkulohkonsa ja joukkueen kannattajat tekivät lähtemättömän vaikutuksen äänekkäällä tuellaan niin koti- kuin vierastantereellakin. Eintracht voitti myös ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Shaktar Donetskin vakuuttavasti ja eteni 16 parhaan joukkoon, jossa seuraavaksi vastaan asettuu Inter Milan. Italialaiseseura nosti nyt San Sirolle vieraskannattajille myytävien lippujen määrää 13 500 pilettiin suuren saksalaiskiinnostuksen takia. Jopa 20 000 Eintracht-kannattajaa tavoittelivat lippua Milanissa pelattavaan osa-otteluun.
Eurokiiman lisäksi myös Bundesliigassa riittää panosta, Frankfurtin taistellessa tiukasti myös Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista.
Jovic on noussut räjähdysmäisesti yhdeksi Euroopan kuumimmista nuorista hyökkääjistä tavalla, johon vain Serie A:ssa AC Milaniin Genoasta siirtynyt maalitykki Krzysztof Piatek on pystynyt vastaamaan.
Belgradin Punaisesta tähdestä maailmalle
Bosnia & Herzegovinan puolella pienessä Batarin kylässä asuneen Jovicin jalkapallouran ensimmäinen konkreettinen siirto tuli jo varhain, pojan ollessa 7-vuotias, kun hänelle tarjottiin paikkaa Belgradin alueella toimivaan lasten kehittämissarjaan. Hän teki vaikutuksen heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Ensimmäisessä pelaamassaan ottelussa pieni Luka-poika teki hattutempun, jonka ansiosta hänen isälleen luvattiin 50 euroa joka kerta kun poika onnistuu maalinteossa. Lisäksi joukkue lupasi kustantaa heidän matkakulunsa kotikylästä Belgradiin.
Hyvin nopeasti legendaarisen Crvena zvezdan, eli Belgradin Punaisen tähden kykyjenetsijä huomasi Jovicin lahjat ja tarjosi nuorelle pelaajalle näyttöpaikkaa seuran riveissä. Myös verivihollinen Partizan Belgrad yritti värvätä lupaavaa pelaajaa itselleen, mutta Jovicin isä teki kahden seuran välillä päätöksen ja valitsi Punaisen tähden, jonka koki paremmaksi vaihtoehdoksi pojan kehityksen kannalta.
Jovic loisti nuorisojoukkueissa ja hänestä alettiin pian puhua ”ihmepoikana” ja tulevaisuuden tähtenä. Hän pääsi tekemään debyyttinsä Punaisen tähden edustusjoukkueessa jo 16 vuoden ja viiden kuukauden ikäisenä FK Vojvodinaa vastaan. Jovic ehti olla kentällä 120 sekuntia ennen kuin vastustajan maaliverkko heilui. Hänestä tuli seuran historian nuorin maalintekijä, vieden tittelin entiseltä SS Lazion ja Inter Milanin tähdeltä Dejan Stankovicilta. Hänestä tuli myöhemmin samalla kaudella myös nuorin ”Ikuisessa derbyssä” Partizan Belgradia vastaan pelannut pelaaja. Ensimmäinen kausi oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja nuorukainen kirjoitti uuden jatkosopimuksen Punaisen tähden kanssa.
Pelottavia uhkauksia ja siirto Benficaan
Kauden 2015-2016 alussa Jovic oli noussut jo avauskokoonpanon hyökkääjäksi portugalilaisen Hugo Vieiran kanssa. Kaikki tuntui olevan mallillaan, kunnes Jovicin perhe joutui yllättäen ikäviin ongelmiin. Eräs rikollinen otti pelaajan vanhempiin yhteyttä, vaatien huomattavan isoa rahasummaa maksettavaksi hänelle. Mikäli vaateisiin ei suostuttaisi, huippulupaukselta katkottaisiin jalat. Karmaiseva tilanne päättyi kuitenkin lopulta viranomaisten tehokkaan työn tuloksena, jonka seurauksena gangsteri saatiin pidätettyä ja uhka eliminoitua.
Tammikuussa 2016 Jovic päätti ottaa uuden siirron urallaan, siirtyen 18-vuoden ikäisenä portugalin suurseura Benficaan. Hyppy uuteen ja huomattavasti kovempaan sarjaan osoittautui kuitenkin liian kovaksi ja Jovic sai peliaikaa lähinnä Benfican reservijoukkueessa. Neljä peliä ykkösjoukkueessa puolentoista vuoden aikana eivät tuoneet tilille ainuttakaan osumaa.
Ammattiurheilussa voi kuitenkin tapahtua yllättäviä asioita. Benfican Kostas Mitrogloun jämähdettyä maalittomaan putkeen ja toisen hyökkääjän Raul Jimenezin ollessa loukkaantuneena sivussa, sai reserviotteluissa kovaan vireeseen äitynyt ja joukkueharjoituksissa vakuuttanut Jovic valmentaja Rui Vitorialta lupauksen avauskokoonpanon paikasta seuraavaan sarjaotteluun. Kreikkalaistähti Mitroglou ei pitänyt tästä käänteestä ja osoitti mieltään kiroillen äänekkäästi Kreikan kielellä. Tarina kertoo, että Benfican seuralegenda ja seurapomo Rui Costa oli astellut Jovicin luo ja kuiskannut hänelle:
– Näetkö, tämä on se mihin sinä pystyt. Kaikki on päästäsi kiinni.
Niin. Kaikki oli totisesti päästä kiinni, ja kaikki myös näytti menevän päähän. Myöhemmin tuona samana iltana Jovic lähti juhlimaan railakkaasti Lissabonin yöhön, jääden siitä tietysti myös kiinni. Kurittomuuden seurauksena hänet pudotettiin kokoonpanosta ja suljettiin ykkösjoukkueen ulkopuolelle rangaistuksena. Nyt myöhemmin hän myönsi tehneensä Benfican aikanaan virheitä ja olleensa epäammattimainen. Yhtenä syynä oli kova koti-ikävä, joka oli painanut nuorta pelaajaa.
Frankfurtin urheilujohtaja Fredi Bobic näki potentiaalin ja halusi Jovicin Bundesliigaan
Kesällä 2017 kuvaan astui pelastaja Eintracht Frankfurtin muodossa. Saksalaisseura sai sovittua Benfican kanssa kahden vuoden lainasopimuksesta, johon kuului osto-optio lainapestin päättyessä. Kaikki osapuolet olivat diiliin tyytyväisiä ja Jovic matkasi Saksaan suuremman vastuun ja uuden alun toivossa. Viime kaudella hän pelasi Bundesliigassa ja Saksan cupissa kaikkiaan 27 peliä, joissa onnistui yhdeksän kertaa maalinteossa. Mainiot otteet avasivat ovet myös maajoukkueeseen ja Jovic oli Serbian mukana viime kesänä MM-kisoissa Venäjällä.
Kokemus kansainvälisistä peleistä ja ilmapiiristä oli eduksi, sillä myös Eintrachtilla oli tiedossa europelejä tällä kaudella Eurooppa-liigan muodossa. Tämä kausi osoittautui sitten todelliseksi läpimurroksi. Jovicin muodostama hyökkäyspään kolmikko yhdessä Sebastien Hallerin ja Ante Rebicin kanssa on kylvänyt tuhoa pelistä toiseen kuluvalla kaudella.
Jovic tykitti viisi maalia kotiottelussa Fortuna Düsseldorfia vastaan syksyllä ja tähän mennessä Bundesliiga-maalela on kertynyt jo 15. Bundesliigassa ja Eurooppa-liigassa hän on pelannut tähän mennessä 29 peliä, ollen mukana yhteensä 28 maalissa – joko maalintekijän tai syöttäjän roolissa. Sen myötä liekehtivää serbialaista on linkitetty jo muun muassa Bayern Müncheniin, Barcelonaan ja Liverpooliin.
Nuoresta iästään huolimatta 21-vuotias Jovic on ehtinyt kulkea jo pitkän matkan pienestä kotikylästään ennätyksiä rikkovaksi supertähdeksi. Nuorella pelaajalla on edelleen paljon opittavaa ja kasvettavaa pelaajana, mutta samalla myös paljon saavutettavaa. Nyt hänen tähtäimessään on menestys Eurooppa-liigassa Frankfurtin paidassa. Maajoukkuetasolla seuraava etappi on syrjäyttää Aleksander Mitrovic ykköshyökkääjän tontilta. Jovic on kasvanut niin henkisesti kuin fyysisestikin viimeisen vuoden aikana ja siitä on kiittäminen Eintracht Frankfurtia ja sen urheilutoimenjohtaja Fredi Bobicia, joka otti hallitun riskin nuoren hiomttoman lupauksen suhteen.
Nähtäväksi jää, palkitaanko seuran riskin otto myöhemmin rahan, pokaalien vai jopa molempien muodossa.
Artikkelikuva:
Lähteet: Breakingthelines.com, Fussballstadt.com, WhoScored.com