Sosiaalinen media entistä isompi vaikutin myös Bundesliigassa

Kesän aikana Bundesliigasta on jälleen lähtenyt pelaajia muihin sarjoihin, mutta myös saapunut tukku uusia kasvoja. Hankinnat ovat tuoneet kiimaa seurojen kannattajille, mutta myös menestystoiveita seurajohdolle sekä maisemanvaihdon myötä uusia mahdollisuuksia itse pelaajille.

Nyt, vuonna 2017, pelaajasiirtojen mukana tulee ja menee myös asioita joita ei vielä vuosikymmen sitten tarvinnut juurikaan ajatella. Sosiaalinen media on kasvanut niin valtavaksi pelikentäksi, että seurojen on pakko huomioida se. Some on myös pelaajille oiva tapa nostaa markkina-arvoaan.

Ei ollut vähimmässäkään määrin yllätys, että Leverkusen-tähti Javier ”Chicharito” Hernandez vaihtoi maisemaa hiljattain, kolmen seurassa vietetyn vuoden jälkeen. Tehdasseuralla oli taas kerran käynnissä uusi jälleenrakennus, eikä meksikolaishyökkääjällä ollut pulaa uusista vaihtoehdoista.

Valioliigan West Hamiin siirtynyt Chicharito vei maalivainunsa lisäksi mukanaan Itä-Lontooseen myös valtavan faniyhteisönsä. Hyökkääjällä on tällä hetkellä yli 8,2 miljoonaa Twitter seuraajaa, joiden vaikutusta esimerkiksi pelipaitamyynnissä ei voi jättää noteeraamatta. Oletettavasti myös Leverkusen tiedostaa asian viimeistään nyt, kun seuran espanjankielisen Twitter-tilin seuraajamäärä putosi 111 000 seuraajasta jopa 108 000 seuraajaan kahdessa päivässä Chichariton siirron julkistamisen jälkeen. Laskusuhdanne jatkuu edelleen. Nyt lukema on enää 103 700.

Vaikka Chichariton vire ei viimeisellä Bundesliiga-kaudellaan enää ollut aivan terävimmällä tasolla, oli pelaajan panos siitä huolimatta Leverkusenille kiistaton – niinkuin myös koko sarjalle. Hyökkääjä nautti Saksassa jättimäistä suosiota, joista kertoo myös se että jopa Bundesliigan virallisilla nettisivuilla oli aikaisemmin oma osio pelkästään Chicharitolle.

Jos Chicharito olisi päättänyt lähteä Saksasta vuotta tai paria aiemmin, olisi se voinut olla sarjalle nykyistä kovempi paikka. Bayern Münchenin tuoreen kesähankinnan, James Rodriguezin, saapuminen tasapainottaa kuitenkin tilannetta. Real Madridista tullut kolumbialainen on erittäin suosittu hahmo sosiaalisen median kanavissa joka osaltaan auttaa myös Bundesliigan markkinointikoneiston työtä. Juuri nyt vaikuttaisikin siltä, että suurin potentiaali markkinoinnin näkökulmasta löytyisi Etelä-Amerikan suunnalta.

Chichariton lähdettyä takaisin sumujen saarille, edustaa Meksikon värejä ensi kaudella ainoastaan Eintracht Frankfurtin Marco Fabian. Chilen oma rokkitähti Arturo Vidal oli vielä ennen tätä kesää suurin latinalaista amerikkaa edustanut tähtipelaaja Bundesliigassa. Silti, hänenkin sosiaalisen median statistiikka on aivan eri luokassa Rodrigueziin verrattuna. Kolumbialaistähdellä on liki 13 miljoonaa seuraajaa Twitterissä ja hänen Facebook-sivuillaan on reilusti yli 32 miljoonaa tykkääjää. Vertailun vuoksi mainittakoon, että FC Bayernin talismaanilla Robert Lewandowskilla on Twitterissä ”vain” noin 872 tuhatta seuraajaa.


Sosiaalisen median voima on tänä pävänä uskomattoman kova, ja Rodriguez on – halusi tai ei – todella suuri vaikuttaja sillä alustalla. Pelkästään hänen ansiostaan Etelä-Amerikan markkinat avautuvat Bundesliigalle ennennäkemättömällä tavalla. Kovat seuraajamäärät eivät tietenkään kerro kaikkea. Niistä ei selviä yksittäisen kannattajan uskollisuutta tai sitoutumista seuraa tai pelaajaa kohtaan, mutta yleisilmettä ja markkinan laajuutta luvuilla voi mitata.

Osa muistaa brasilialaisen Ailtonin joka pelasi viime vuosikymmenellä menestyksekkäästi Werder Bremenin, Schalken ja HSV:n riveissä. Tai Bayern Münchenia ja Leverkusenia edustaneen Lucion. Puhumattakaan pitkän uran Bundesliigassa tehneestä Claudio Pizarrosta. Loistavia pelaajia kaikki, mutta ilman massiivista nettifanilaumaa. He pelasivat pelit, tekivät maaleja ja myivät nimellään fanituotteita. Siinä kaikki.

Jos on jalkapallo pelinä muuttunut viimeisten vuosien aikana, niin on peiln ympärillä olevat puitteetkin. Brassilegenda Giovane Elber pelasi Bayern Münchenissa vuosina 1997-2003, mutta palasi nyt vuosia myöhemmin seuraan markkinointimielessä. Tämäkin alleviivaa sitä, miten peli on muuttunut viimeisten 15 vuoden aikana.

FC Bayern, Dortmund ja Schalke järjestivät kesän harjoituskaudella kiertueet Kiinassa ja Lukas Hradeckyn Frankfurt matkasi Yhdysvaltoihin. Vastaavalla tavalla toimivat myös lukuisat muut Euroopan huippuseurat. Vaikka Bundesliigalla on edelleen erittäin vahva saksalainen identiteetti jota halutaan vaalia, on jo tullut selväksi että isot saksalaisseurat tekevät kaikkensa saadakseen maksimoitua kannattajamääränsä jokaisessa maailman kolkassa.

Lähteet: Quintly, Bundesliga.com, Deutche Welle

Artikkelikuva: Lintao Zhang/Getty Images