Everton vs Everton – Moyesin ensimmäinen ottelu vanhaa seuraansa vastaan

David-Moyes

Machester United-Everton klo 21.45

Itsestäänselvä näkökulma tähän otteluun on Evertonin ja seuran ex-manageri David Moyesin  ensimmäinen kohtaaminen. Sir Alex Fergusonin seuraajaksi valittu skotti luotsasi Evertonia 11 vuoden ajan johdattaen seuran parhaimmillaan neljänneksi kaudella 2004/5.  Sittemmin Moyesin ja Evertonin välit ovat viilenneet miehen yritettyä kalastaa Marouane Fellainia sekä Leighton Bainesia Goodison Parkilta. Odotettavissa on siis tunnerikas ilta.

Tuskin kovinkaan moni osasi ennustaa kauden alussa, että Everton löytyisi 13 pelatun kierroksen jälkeen sarjataulukossa korkeammalta kuin Manchester United. Moyesin kuherruskuukausi ManU:n peräsimessä käynnistyi pisteiden merkeissä verkkaisesti, mutta nyt joukkue on porskuttanut 12 ottelua putkeen ilman tappioita.

Historiallisesti Everton on ollut ManU:lle mieluisa vastustaja, sillä Toffeesin edellistä voittoa Old Traffordilla saa hakea yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Maaleja United on tehnyt kotikentällään kaikista Valioliigan seuroista eniten juuri Evertonin verkkoon.

Synkistä tilastoista huolimatta Everton ei lähde peruuttelemaan. Moyesin korvanneen Roberto Martinezin alaisuudessa Everton pelannut ennakkoluulottamast nojaten sin miedo ohjenuoraan, joka kannustaa pelirohkeuteen riippumatta siitä mikä joukkue on vastassa.

Ottelun todennäköinen ratkaisija löytynee kaksikosta Wayne RooneyRomelo Lukaku. Robin Van Persien kärsiessä loukkaantumisista Rooney on viimeistellyt 8 ja syöttänyt 5. Rooney on ollut ManU:n kaikki kaikessa. Myös Lukaku on osunut tällä kaudella kahdeksan kertaa ja ManU:n keskuspuolustukselle onkin luvassa hikinen iltapuhde väkivahvan targetin kanssa.

Vedonlyönti: ManUn voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Perinteisesti tiukasti puolustunat ManU on päästänyt keskimäärin 1,3 maalia per peli, kun taas Evertonin reppu on soinut vain 8 kertaa kauden aikana. Ennustan matsista kerroinasetelmaa tasaisempaa.Parhaat kohteet saattavat löytyä alle 2,5 maalia kategoriasta.

Odotan todellista huippu ottelua ja jatkoa viime sunnuntaina nähdyille erittäin viihdyttäville matseille!

Illan muut ottelut:
21:45 Arsenal-Hull
21:45 Liverpool-Norwich
21:45 Southampton-Aston Villa
21:45 Stoke-Cardiff
21:45 Sunderland-Chelsea
21:45 Swansea-Newcastle
22:00 Fulham- Tottenham
22:00 West Brom-Manchester City