Helsingin Jalkapalloklubi voitti menneellä Veikkausliigakaudella jo kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Mestaruus ratkesi tänäkin vuonna jo hyvissä ajoin, ja toiseksi sijoittunut SJK jäi kymmenen pisteen päähän. Vuosina 2009 ja 2010 tittelin varmistuminen venyi aivan viime kierroksille, ja eroa hopeajoukkueisiin oli kolme ja neljä pistettä. Vuonna 2011 ero venähti peräti 24 pisteeseen, vuonna 2012 eroa oli kuusi pistettä ja vuonna 2013 12. Kaikkiaan HJK:n voi sanoa olleen läpi 2010-luvun ylivoimainen, ja etumatka muihin on koko ajan vain kasvanut.
HJK:n dominoinnissa ei ole mitään yllättävää, vaan se on ottanut sen paikan mikä sille resurssiensa puolesta kuuluukin. Sen 2000-luvun haastajien taloudelliset resurssit ovat heikentyneet merkittävästi. Tampere Unitedia ei enää ole, ja niin Valkeakosken Haka, MYPA, TPS kuin FC Honkakin kärsivät kovista talousvaikeuksista. Myös sarjajärjestelmän vaihtuminen kaksikierroksisesta 14 joukkueen liigasta kolmen kierroksen ja 12 joukkueen liigaan ja ottelumäärän kasvu 26:sta 33:een on edesauttanut Klubia. Yleisen tiukan taloustilanteen vallitessa se on ollut ainoa joukkue, joka pystyy kasaamaan 33 ottelun sarjaan niin laajan pelaajaringin, että jokaiseen otteluun voidaan laittaa kohtalaisen tuoreilla jaloilla liikkuva miehistö, eikä pelin taso tipu oleellisesti väistämättä eteen tulevien loukkaantumisten ja pelikieltojenkaan aikana.
Oikeat toimenpiteet
Juuri päättyneellä Veikkausliigakaudella 2014 HJK otti ison harppauksen eteenpäin, kun se selvitti tiensä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Siinä ohella se hävisi huhtikuussa Sixten Boströmin tilalle päävalmentajaksi tulleen Mika Lehkosuon alaisuudessa ainoastaan kaksi veikkausliigaottelua, vaikka joukkue pelasi elokuusta lähtien lähes kaikki liigapelit kakkosmiehistöllään. Seura on urheilullisesti ja taloudellisesti tällä hetkellä kiistatta täysin omassa luokassaan.
HJK on jo pitkään puhunut halusta päästä eurokentillä lohkovaiheeseen ja nousta pohjoismaiseksi suurseuraksi. Seurajohdolta on kuitenkin puuttunut ymmärrys siitä, mitä se urheilullisesti vaatii. Tämänvuotisen harppauksen mahdollisti HJK:n uuden toimitusjohtajan Aki Riihilahden koko seuraan tuoma uudenlainen toimintakulttuuri. Hän on ainoa jalkapalloa, sen lainalaisuuksia ja menestystekijöitä ymmärtävä seurapomo Suomessa. Ennen Riihilahden toimitusjohtajuutta seura kävi resursseihinsa nähden vajaateholla ja tyytyi asemaansa kotimaan ykkösseurana. Keväällä HJK uskalsi tehdä elintärkeän ratkaisun ja antaa potkut päävalmentaja Boströmille edellisen kauden mestaruudesta huolimatta. Riihilahdella oli kyky nähdä tuloksen taakse, ja hän ymmärsi että pärjätäkseen eurokentillä parempiaan vastaan HJK:n joukkueen täytyy olla täsmällisesti valmennettu ja organisoitu. Tällaiseen valmennusprosessiin kykenee tällä hetkellä tasan yksi suomalainen: Mika Lehkosuo. HJK:n paljon maailmaa nähnyt 36-vuotias toppari Markus Heikkinen kiteytti asian hienosti Helsingin Sanomissa kauden viimeisen pelin jälkeen: ”Päällimmäisenä on ammattimainen työskentely. Sen jälkeen kun Lehkosuo otti ohjakset, menestysresepti alkoi rakentua”, Heikkinen sanoi.
Esimerkki muille
HJK:n voi sanoa olevan tällä hetkellä vedenjakajalla. Sen on elintärkeää tehdä oikeita ratkaisuja, jotta tämänvuotinen Eurooppa-liigaan pääsy ei jää samanlaiseksi satunnaiseksi visiitiksi kuin Mestarien liiga 1998. Tähänastiset kolme lohkovaiheen peliä ovat karulla tavalla osoittaneet sen, kuinka paljon suomalaiset pelaajat ovat jäljessä keskitason eurooppalaisia virkaveljiään peruspelaamisen tasossa. Siksi juniorityöhön on panostettava rajusti, ja organisaatio täytettävä moderneilla ammattivalmentajilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki, siis kaikki, vanhan koulukunnan valmentajat on heitettävä kylmästi ulos, ja seuraan saatava yhtenäinen pelitapa sekä sitä tukeva valmennuslinja. Vain siten HJK:n on mahdollista tulevaisuudessa tapella lohkovaiheen paikasta joka vuosi, ja ehkä joskus tulevaisuudessa menestyäkin siellä. Tätä työtä tekemään Riihilahti on palkannut Käpylän Pallon entisen urheilutoimenjohtajan Erkki Vallan. Aika näyttää miten Valla onnistuu, ja joka tapauksessa strategian hedelmiä poimitaan vasta vuosien päästä. Nykyhetkikin on kuitenkin tärkeä, ja siksi myös ensi vuoden joukkueeseen on panostettava, jotta lohkovaihe olisi realistisesti saavutettavissa lähitulevaisuudessakin. Riihilahti ja muu HJK:n johto joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, miten eurooppalaisittain rajalliset resurssit jaetaan lyhyen ja pitkän tähtäimen satsausten kesken.
HJK tullee olemaan todennäköisesti lähivuosinakin kotimaan kentillä omassa kastissaan, mutta se ei tarkoita sitä että muiden seurojen pitäisi heittää pyyhe kehään. Koko suomalaisen jalkapallon kehityksen kannalta jokaisen seuran olisi tärkeää ymmärtää syyt HJK:n lohkovaiheeseen pääsyn taustalla ja tehdä oikeita ratkaisuja omassa organisaatiossaan. Kaikki jalkapallotermistön ja teknis-taktisten yksityiskohtien väheksyminen pitää välittömästi lopettaa, kuten myös höpinä luovuuden kukkimisesta ja vapaiden käsien antamisesta pelaajille. Sen sijaan tarvitaan jalkapalloymmärrystä urheilullisia päätöksiä tekevään operatiiviseen johtoon ja täsmällinen valmennusprosessi niin edustusjoukkueeseen kuin koko seuraan. Näiden toteutuminen joka ikisen seuran kohdalla on ainoa tie jalkapallomme tason nostamiseksi. Toimintakulttuurin on muututtava totaalisesti, ja asioita ei voi tehdä kuten aina ennenkin. Se vaatii kovia henkilöratkaisuja ja linjanvetoja, mutta vaihtoehtoa ei ole, jos tavoitteena on oikeasti tasomme nostaminen. Suomalaisista seuroista HJK:n lisäksi SJK on tehnyt vastaavat ratkaisut edustusjoukkueessaan, ja ratkaisujen tuloksen voi nähdä katsomalla kauden 2014 sarjataulukkoa.