HJK teki eilen suomalaista jalkapallohistoriaa, kun se kukisti Eurooppa-liigan playoff-kierroksella Rapid Wienin yhteismaalein 5-4. Näin se eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kilpailun lohkovaiheeseen.
Otsikossa kiitetään alle vuoden HJK:n toimitusjohtajana toiminutta Aki Riihilahtea siitä syystä, että hän kaiken muun tekemänsä työn ohella uskalsi keväällä tehdä radikaalin ja rohkean mutta täysin välttämättömän päätöksen, jota ilman lohkovaiheen saavuttaminen ei olisi ollut mahdollista. Hän antoi potkut päävalmentaja Sixten Boströmille ja pestasi tilalle Mika Lehkosuon. Näin Suomen suurin seura sai ensimmäistä kertaa 2000-luvulla päävalmentajan, joka on luonut joukkueelle selkeän pelitavan.
Boström toi seuralle edellisellä kaudella mestaruuden, mutta onneksi Riihilahti kykeni näkemään tämän ohi ja ylitse. Jokainen HJK:n pelejä tällä kaudella seurannut pystyi näkemään muutoksen Lehkosuon ottelusta numero yksi alkaen. Sekasorto ja reaktiivisuus vaihtuivat kontrolliin ja proaktiivisuuteen. Ilman kontrollia, synkronoitua puolustamista ja toisteisia hyökkäysmalleja ei ole mitenkään mahdollista pärjätä eurokentillä materiaaliltaan kovempia joukkueita vastaan. Siitä on ihan riittävästi esimerkkejä lähivuosilta suomalaisjoukkueiden osalta.
Ironisesti tästä voisi kiittää myös FC Hongan jalkapallosta mitään ymmärtämätöntä seurajohtoa, joka tuhosi oman jalkapalloilullisen identiteettinsä sekä urheilullisen pohjansa ja potki Lehkosuon ulos helmikuussa. Ilman tätä ratkaisua hän ei valmentaisi HJK:ta tällä hetkellä.
Vaikea alku – huikea 90-minuuttinen
Itse ottelussa HJK oli ajoittain varsinkin ensimmäisellä jaksolla suurissa vaikeuksissa. Rapid tuli peliin huikealla intensiteetillä, joka tuotti ensimmäisen viidentoista minuutin aikana kaksi maalia. Klubi sortui perisuomalaiseen syntiin ja yritti hyökätä jatkuvasti liian nopeasti, vaikka pelitilanteet kutsuivat hidastamaan ja syöttämään poikittain tai alaspäin. Tämän takia syöttöketjut jäivät liian lyhyiksi, ja joukkue ei ehtinyt organisoitumaan. Näin Rapid pääsi usein riistojen jälkeen hyökkäämään kohti HJK:n viittä-kuutta alinta pelaajaa tai jopa uhkaamaan suoraan puolustuslinjaa.
Rapidin toinen maali syntyi juuri tällaisesta tilanteesta, kun Nikolai Alho puski jääräpäisesti eteenpäin. Alho teki hienon ja tärkeän vapaapotkumaalin, mutta ottelupari näytti karulla tavalla sen, että hänen peruspelaamisensa taso on kansainvälisille kentille täysin riittämätön. Toki tähän samaan eteenpäin puskemiseen syyllistyivät kaikki muutkin kokenutta kapteenia Teemu Tainiota myöten. Tämä kertoo siitä, että vasta neljä kuukautta joukkuetta valmentaneen Lehkosuon prosessi on vielä kesken.
Tiukassa paikassa, jollainen eilisilta oli, pelaaja menee usein mukavuusalueelleen. HJK:n hyökkääminen osoitti sen, että kun perusasioiden opetus on jäänyt juniori-iässä vajavaiseksi, ja holtiton nopea hyökkääminen iskostettu osaamattomien valmentajien toimesta todella syvälle pelaajien DNA:han, kovan prässin alla ja pulssin hakatessa toimitaan automaattisesti tavalla, johon ollaan totuttu. Vaikka ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut hitaampi etenemisrytmi, niin järki ei tällaisissa tilanteissa toimi, eikä aikaa ajatella käytännössä ole. Silloin oikeiden toimintamallien pitää tulla automaationa, eikä niiden iskostuminen tapahdu neljässä kuukaudessa, jos ja kun taustalla on vuosikausien väärät opit ja toimintamallit.
Vaikka HJK:n hyökkäyspeli ei kokonaisuutena toiminutkaan, Alhon tekemään ratkaisevaan 2-2 maaliin johtanut vapaapotku tuli nimenomaan harjoitellun ja toisteisen hyökkäysmallin kautta. Ottelua oli pelattu jo 74. minuuttia, ja kyseessä oli vasta HJK:n ensimmäinen järkevä pitkä hyökkäys. Alhon in-out syöttö Macoumba Kandjille avasi tilaa vasempaan laitaan, HJK liikutti vastustajaa muutamalla lyhyellä diagonaalisyötöllä niin leveys- kuin syvyyssunnassakin muodostaen näin kymppialueelle tilaa, jolloin Alholle muodostui mahdollisuus pelata pallo sinne hyvin juosseelle Erfan Zenelille positiiviseen peliasentoon. Vaikka Alhon syöttö jäikin hieman taakse, joutui vastustaja rikkomaan Zeneliä, josta seuranneen vapaapotkun Alho toimitti hienosti verkon perukoille.
Puolustuspelissäkin HJK:lla oli ongelmia, mutta ne johtuivat toppariparin Markus Heikkinen-Valtteri Moren ratkaisuista, eivät joukkueen organisoinnista tai pelitavallisista valinnoista. Matalalla prässitasolla puolustaneen HJK:n puolustuslinja valui ajoittain liian alas jättäen sen ja keskikenttälinjan väliin liikaa tilaa, jota Rapid myös käytti ja pääsi ajoittain liian helposti vaarallisille maalintekosektoreille. Alas valumisesta huolimatta joukkue pysyi kuitenkin jatkopaikkaa ajatellen riittävän hyvin muodossa ja pystyi tarpeeksi usein itävaltalaisten maalintekoyritykset blokkaamaan.
Historiallinen lohkovaiheeseen pääsy on totta kai HJK:lle mahtava asia ja mahdollisuus, mutta se voi olla sitä myös koko suomalaiselle jalkapallolle, jos lohkovaiheeseen johtaneet syyt ja logiikka ymmärretään oikein. Jokaisen jalkapallotoimijan tulisi ymmärtää se tosiasia, että suomalaisen jalkapallojoukkueen on mahdoton menestyä kansainvälisesti ilman kontrollia, synkronoitua puolustamista ja toisteisia hyökkäysmalleja. Kaikki väsynyt höpinä arpaonnesta, taistelusta, joukkuehengestä, huikeista yksilösuorituksista ja sattumasta tulee lopettaa alkuunsa. Sen sijaan looginen, täsmällinen ja asiakeskeinen valmennusprosessi tulisi saada valumaan HJK:sta kaikkiin seuroihin edustusjoukkuetasolta pienimpiin junioreihin. Se tuottaa yksilösuoritukset, yhtenäisen joukkueen sekä kääntää sattuman omalle puolelle. Se tuottaa myös sen, että suomalainen joukkue ei enää joskus tulevaisuudessa tiukassa paikassa hyökkää liian nopeasti ja järjenvastaisesti. Ja se on ainoa tie suomalaisen jalkapallon tason nostamiseksi.