Sumujen saarilta ei tälläkään kertaa mitään uutta. Englanti lähti Ranskan EM-kisoihin kovin odotuksin, mutta joukkueen peli oli jälleen kerran kaukana parhaasta ja turnaus katkesi sensaatiojoukkue Islannin käsittelyssä. Tai no, oikeammin voisi todeta, että Englanti katkaisi itse oman turnauksensa, niin luokaton joukkueen esitys oli neljännesvälierässä. Taas yhden pettymyksen syntipukiksi nousi katastrofitappion jälkeen eronnut päävalmentaja Roy Hodgson – täysin ansaitusti.
”Football is Coming Home” -chanttien tahdittamana Ranskaan matkannut Englannin maajoukkue lähti kisoihin suuriin odotuksin. Optimismiin oli siinä määrin aihetta, että maa oli selvittänyt karsinnat komeasti kymmenellä voitolla yhtä monesta ottelusta. Kansakunnan menestyshaaveet pilvien yläpuolelle nostatti lopullisesti maaliskuisena iltana Berliinissä pelattu harjoitusottelu, jossa Englanti voitti hallitsevan maailmanmestarin 2-1. Juna kohti maan ensimmäistä Euroopan mestaruutta oli siis brittimedian mukaan raiteillaan.
Syyttävä sormi kohti Hodgsonia
Vaikka Englannin lehdistö tulee erosta huolimatta syömään kokeneen englantilaisen herrasmiehen elävältä, täytyy muistaa, että myös Huuhkajien peräsimessä fantastista jälkeä tehnyt Hodgson ajoi läpi kaivatun ja pakollisen sukupolvenvaihdoksen. Siihen ”Hodarin” eväät sitten loppuivatkin, sen verran lohduttomalta kokeneen luotsin arvokisasaldo Englannin peräsimessä näyttää. Kolme turnausta (EM 2012 & 2016 ja MM 2014) Englantia luotsannut Hodgson merkkautti tililleen ainoastaan kaksi voittoa kolmessa turnauksessa. Voitot kirjattiin neljä vuotta sitten Ukrainaa ja hiljattain Walesia vastaan. Yrityksistä surkea voittosaldo arvokisoissa ei jäänyt kiinni, sillä Englanti pelasi Hodgsonin alaisuudessa yhteensä 11 ottelua arvokisoissa. Näin ollen Hodgsonin voittoprosentiksi kirjataan lohduton 18%!
Surkea arvokisasaldo ei toki ole pelkästään Hodgsonin ongelma. Englannin edellinen välieräpaikka on 20 vuoden takaa koti EM-kisoista. Tuon Saksalle koetun rankkaritappion jälkeen Englanti on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden jatkopelin arvokisoissa, kun kiven kova Ecuador kaatui Saksan MM-kisoissa kymmenen vuotta sitten. Tasan 50 vuotta sitten saavutetun maailmanmestaruuden jälkeen jalkapallon synnyinmaan ylpeys on voittanut ainoastaan kuusi jatkopeliä arvokisoissa – vähemmän kuin kestomenestyjä Saksa pelkästään 2010-luvulla. Itse asiassa huomattavasti vähemmän, saksalaisten voitettua kuluvan vuosikymmenen aikana yhdeksän jatkopeliä ennen loppuviikosta pelattavia puolivälieriä.
Hodgsonilla on yhtä monta arvokisavoittoa kuin etusormia. (Getty)
Miksi Hodgson sitten epäonnistui niin pahasti näissä kisoissa? Yksi syy oli kokeneen luotsin köykäisyys taktisesti. Hyvää työtä pienemmissä seuroissa, kuten Fulhamissa tai West Bromwichissa, aivan kuten Suomen peräsimessä tehneen herrasmiehen rahkeet eivät tunnu riittävän huippujoukkueen luotsaamiseen. Kesällä 2010 Liverpoolin komentoonsa ottanut Hodgson sätki pestissään ainoastaan puolen kauden ajan. 1990-luvun puolivälissä nähty Blackburn-pesti oli niin ikään pannukakku.
Hodgsonin paletti näytti vielä karsinnoissa olevan hyvin järjestyksessä joukkueen pelattua selkeällä 4–2–3–1-ryhmityksellä. Ennen kisoja Hodgson päätti kuitenkin aloittaa muodostelma-sekoilut ja kolmessa kisoihin valmistavassa pelissä nähtiin edellä mainitun lisäksi vielä kaksi eri muodostelmaa: 4–3–1–2 sekä kisoissa käytetty 4–3–3. Loppuviimein muodostelman hakemisessa manageri tuntui huopaavan kahden asian välillä, toimiva peliryhmitys vastaan materiaalin hyödyntäminen. Lopputulema kisoissa jäikin johonkin puolivälin tietämille.
Siinä missä Islannin ruotsalaisluotsi Lars Lagerbäck ulosmittasi joukkueensa potentiaalin täydellisesti, jäi Englanti kauas parhaastaan. Venymiskyvyn puutteesta arvokisoissa tunnettu Englanti oli ponneton kuolemanpelissä, etenkin Islannin napattua 2–1-johdon Joe Hartin karmaisevan hörppäyksen avustuksella. Ottelun toisen puoliajan voi väittää esittäneen Englannin kisataipaleen pienoiskoossa. Siinä missä huippujoukkue lyö kirivaihteen päälle ja lähtee hakemaan tasoitusta, jäi Hodgsonin miehistö täysin aseettomaksi. Mielikuvitukseton hyökkäyspeli ja tärkeässä paikassa pahasti alisuorittavat pelaajat olivat valitettavan tuttu näky Englanti-faneille.
Ne pelaajavalinnat
Kisajoukkueen valinnoissa suurinta närää herätti Arsenalissa jälleen yhden loukkaantumisten sävyttämän kauden pelanneen Jack Wilsheren valinta joukkueeseen, varsinkin kun rannalle jäi loistokauden Valioliigan mestaruuden voittaneessa Leicesterissä pelannut Danny Drinkwater. Toki alle 200 minuuttia Valioliigassa pelanneen Wilsheren valinta oli siinä määrin perusteltu, että keskikenttäpelaaja on esiintynyt aina hyvin Kolmen Leijonan -paidassa. Kisat kuitenkin osoittivat Wilsheren olleen kaukana täydestä pelikunnosta. 55 minuuttia Slovakiaa vastaan kellottanut Arsenalin mies näytti kaikkea muuta kuin huippukuntoiselta ja hyvä vireiseltä pelaajalta, mikä näin ollen herättää kysymyksen mitä puolikuntoinen Wilshere teki joukkueessa alun alkaenkaan?
Myös Hodgsonin kokoonpanovalinnat herättivät runsaasti keskustelua. Erityisesti arvostelua osakseen sai Hodgsonin valinta peluuttaa Manchester Cityssä heikon kauden pelannutta Raheem Sterlingiä avauspelissä. Heikosti Venäjää vastaan esiintynyt laituri sai kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden Walesia vastaan ollen alkulohkon toisessa pelissä vielä huonompi. Jostakin kumman syystä Hodgson päätti nostaa täysin tuuliajolla koko kevään olleen Sterlingin jälleen avaukseen Islantia vastaan. Nuoren laiturin puolustukseksi on sanottava, että mies kyllä hankki 1–0-maaliin johtaneen rankkarin, mutta oli muuten täysin käyttökelvoton oma itsensä.
Toinen runsaasti luottoa saanut nuorukainen oli Tottenhamin Dele Alli. Ennen kisoja Alli olikin selkeä avauksen pelaaja, pelattuaan fantastisen kauden Spurssissa, mutta kisoissa nuorukainen jäi kauas parhaastaan. Hyökkäävänä keskikenttämiehenä pelannut pitkän huiskea nuori mies menetteli palloa pahoissa paikoissa ja Allin pelistä paistoi yliyrittäminen. Tilalle Hodgsonilla olisi ollut heittää esimerkiksi hyvän kevään Liverpoolissa pelannut James Milner tai Reds-kippari Jordan Henderson. Luotsi päätti kuitenkin luottaa Alliin, joka ei todellakaan maksanut luottoa takaisin.
Huiman hyökkäysvoiman nollaaminen
Hurjalla hyökkäysmateriaalilla kisoihin lähteneelle Hodgsonille voisi melkeinpä nostaa hattua hyökkäysvoiman nollaamisesta. Valioliigan maalikuningas, 25 kertaa Tottenhamille osunut Harry Kane oli avauspotkusta lähtien täysin kuutamolla, eikä kärki päässyt edes maalipaikoille. Sensaatiomaisen kauden ja 24 Valioliigamaalia tehnyt Jamie Vardy oli Englannin hyökkääjistä vaarallisin, mutta vähälle vastuulle Sterlingin ja Kanen takana jääneen Leicester-kärjen tehoja ei saatu ulosmitattua, ei lähimainkaan.
Surkeaa kevättään kisoissa jatkanut Raheem Sterling sai kansakunnan vihat niskoihinsa (Getty).
Jälleen yhden loukkaantumisten runteleman kauden pelannut Daniel Sturridge oli kohtuullisen hyvä, mutta enemmän peliä rakentavaan rooliin oikealla laidalla päätynyt Sturridge ei ollut tarpeeksi vaarallinen. Kahdeksan liigamaalia iskeneen Liverpool-kärjen lisäksi myös keskikentällä pelannut kippari Wayne Rooney iski kauden aikana kahdeksan liigaosumaa. Man Unitedin uusin kultapoika Marcus Rashford teki päättyneellä kaudella viisi maalia, edellä mainittu Alli kymmenen ja ilman minuutteja kisoissa jäänyt Evertonin Ross Barkley teki Rooneyn ja Sturridgen tavoin kahdeksan täysosumaa. Näin ollen pelkästään tämän seitsemikön yhteenlaskettu maalimäärä oli 89 Valioliigamaalia.
Englannin kentillä tehdyt maalit tosin eivät tarkoita mitään EM-viheriöillä, mutta on täysin käsittämätöntä miten Hodgson onnistui nollaamaan noin vaarallisen hyökkäyspään materiaalin. Yksi syy tähän oli pelin hitaus. Syvällä omalla alueellaan Englantia vastaan puolustaneet vastustajat eivät joutuneet Englantia vastaan kovaan mankeliin, koska pallo ei liikkunut tarpeeksi nopeasti. Yksi ongelmia aiheuttanut seikka oli vastustajan puolustuslinjan etupuolelle suuntautuneiden juoksujen puute. Tästä johtuen vastustajan linjan – varsinkaan toppareiden – ei tarvinnut reagoida heidän etupuolellaan tapahtuviin liikkeisiin, tästä syystä myös linjan murtavat syötöt loistivat poissaolollaan.
EM-turnaus osoitti, ettei Englannin nykyjoukkue tykkää pelata hidastempoista pallonhallintapeliä. Toisaalta vastustajien pelitavat tuskin tulivat yllätyksenä Hodgsonille, mikä tekee Englannin surkeasta hyökkäämisestä vielä anteeksi antamattomampaa. Siinä missä esimerkiksi kisoissa hurmannut Italia on näyttänyt loistavasti organisoidulta ja yhtenäiseltä ryhmältä, näyttivät englantilaiset lähinnä joukolta neuvottomia tähtipelaajia, joista kukaan ei ollut täysin kartalla mitä viimeisellä kolmanneksella pitäisi tehdä.
Farssia ei voi laittaa kokemattomuuden piikkiin
Hodgson ei arvatenkaan jäänyt odottelemaan potkuja vaan erosi lähes välittömästä häpeällisen Islanti-tappion jälkeen. Vaikka Englanti ei kuulunut turnauksen suurimpien voittajasuosikkien joukkoon, niin Hodgsonin olisi pitänyt pystyä käytössä olleella materiaalilla haastamaan kenet tahansa yksittäisessä ottelussa. Löytyihän joukkueesta sentään neljä Valioliigan tähdistökentälliseen valittua pelaajaa.
Jo ennen turnausta nostettiin esille Englannin kokemattomuus joukkueen lukuisien ensikertalaisten johdosta. Arvokisakokemuksen merkitystä ei voi vähätellä, mutta ei sen pitäisi olla minkään sortin este menestymiselle. Tämän osoitti muun muassa Saksa kesän 2010 MM-kisoissa, jossa se ylsi pronssille nuorella joukkueella. Englannin ja Argentiinan matkalla välieriin murskanneen Die Mannschaftin riveissä arvokisadebyyttinsä tekivät tuolloin muun muassa Mesut Özil, Jerome Boateng, Sami Khedira sekä Manuel Neuer.
Pahasti flopannut Harry Kane oli syystäkin pettynyt (Getty).
Niinpä Englannin joukkueen kokemattomuus arvokisoissa ei ole tekosyy, jonka taakse piiloutua. Esimerkiksi Englannin kaataneen Islannin pelaajien yhteenlaskettu arvokisakokemus ennen turnausta oli pyöreä nolla. Muutenkin Englannin joukkue koostui Valioliiga-pelaajista, jotka Sterlingiä ja Wilshereä lukuunottamatta kuuluivat kaikki joukkueidensa vakioavaukseen koko kauden ajan. Näin ollen kovien pelien puutteesta Englannin yksilöiden pelituntuma ei jäänyt kiinni.
Jottei juttu mene täysin Hodgsonin haukkumiseksi on todettava, että myös pelaajat pettivät turnauksessa pahemman kerran. Harry Kane oli luokattoman huono ja mainiosti peliä alkulohkossa pyörittänyt Rooney hävisi kuvasta pahemman kerran Islantia vastaan, kun miestä olisi kaivattu kaikkein eniten. Onkin reilua todeta, että katastrofi oli monen osan summa – valmennuksen heikot taktiset valinnat yhdistettynä pelaajien alisuorittamiseen ovat arvokisoissa kestämätön yhtälö. Siitä voi tietysti vielä kiistellä, johtuiko pelaajien alisuorittaminen Hodgsonin taktisista valinnoista vai luokaton joukkuepelaaminen pelaajien heikosta suorittamisesta?
Mitä seuraavaksi?
Jälleen yhden pannukakuksi muodostuneen turnauksen jälkeen Englannin maajoukkue on mielenkiintoisessa tilassa. Uusi nouseva sukupolvi Alli, Kane ja John Stones etunenässä luo Englannille vahvan pohjan, jonka päälle rakentaa. Kolmikon lisäksi Englannista löytyy tällä hetkellä tukku huippulahjakkaita nuoria pelaajia, joilla on eväitä nousta aivan maailman huipulle tai ihan sen tuntumaan. Barkley, Rashford tai kisat loukkaantumisen takia missannut Luke Shaw mainitakseen.
Uuden valmentajan valinta tulee olemaan äärimmäisen iso tehtävä FA:lle. Ennakkospekulaatioissa vahvimmiksi ehdokkaiksi päävalmentajan tehtävään on nostettu alle 21-vuotiaita luotsaava entinen huipputoppari Gareth Southgate sekä Hodgsoninkin tiimiin kuulunut Gary Neville. Southgate on nouseva nimi, mutta loistavalla materiaalilla totaalisesti U21-kisoissa viime kesänä flopanneen entisen maajoukkuepelaajan ansioluettelo ei vakuuta, varsinkin kun miehellä saattaisi olla käsissään pelaajisto, joka on mahdollisesti paras koko jalkapallon synnyinmaan historiassa. Vastaavasti Gary Neville näytti kyntensä jo Valenciassa. Lähinnä surkuhupaisaa räpiköimistä muistuttanut ajanjakso paljasti, että ainakin tällä erää Nevillellä on huomattavasti enemmän annettavaa studion puolella, jossa mies on niittänyt mainetta tasokkaana kommentaattorina.
Niinpä FA:n täytynee kurkistaa sumuisten saarten ulkopuolelle uutta valmentajaa kartoittaessa, sillä tämän hetken nimekkäimmät englantilaisluotsit ovat Bournemouthin Eddie Howe sekä Sunderlandin Sam Allardyce. Kaksikon tämän hetkinen kyvykkyys tai meriittilista ei hyvällä tahdollakaan riitä maajoukkueen kurssin kääntäjäksi. Howe tosin on nouseva nimi Englannin managerikartalla ja voi hyvinkin valmentaa Kolmea Leijonaa vielä tulevaisuudessa.
Hodgsonin erosta on niin vähän aikaa, että uudella valmentajalla on turha spekuloida vielä hetkeen. Se mitä Englanti penkin taakse tulevaisuudessa tarvitsee on rautainen ammattilainen, jolla on visio siitä miten kokoelmasta hyviä yksilöitä saadaan samalla sivulla oleva ryhmä – myös arvokisoissa.
Kansikuva: Getty