Jalkapallon pelikeskustelu herättää mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että niin perinteisessä mediassa kuin jalkapalloa käsittelevissä studioissa pitäisi purkaa lajia sen syvimmässä olemuksessa. Toiset taas kuuluttavat viihdyttävyyden puolesta: nostetaan esiin yksilöitä, luodaan kamppailupareja ja jätettään taktinen keskustelu pienemmälle volyymille.
Fakta on kuitenkin se, että kuningaspeli on pohjimmiltaan monimutkaisten komponenttien, orgaanien summa, joka liikkuu tilasta toiseen isommassa systeemissä, eli pelissä. Seuraa ei voi johtaa, jos keskitytään pelkästään yhteen asiaan. Espanjalainen jättiläisseura FC Barcelona on monien mielestä hukannut oman kallisarvoisen identiteettinsä – La Masian – ja tavoittelee yhä enenevissä määrin kalliita seuran ulkopuolisia täsmähakuja. Barca luottaa ennen kaikkea globaalien markkinoiden hallitsemiseen.
Sitten on seuroja, jotka rakentavat toimintaansa identiteetin kautta. Tämä ei tarkoita, etteikö Barcelonalla, Manchester Unitedilla tai Manchester Cityllä edelleen olisi omaa identiteettiä, ainakin jossain määrin. Mutta andalusialaisseura Sevilla FC, on oma lukunsa.
Urheilujohtamisen piiri
Sevilla on ollut organisaationa jo vuosi vahvan urheilujohtamisen piirissä. Seuralla on oma identiteetti, joka määrittelee sen peliliikkeitä valmentajarekrytoinneista pelaajahankintoihin. Vuosien ajan sen jalkapallojohtamisesta piti huolen Ramón Rodríguez Verdejo, eli tuttavallisemmin Monchi. Kyseinen herrasmies loi pitkäaikaisella työsuhteellaan seuran strategisten elinten kanssa tomintamallin, joka nojaa arvoihin, perinteisiin ja moderniin toimintakulttuuriin. Monchi on lähtenyt seurasta, mutta toimintakulttuuri voi hyvin.
Kulttuurin yksi merkillepantavimmista piirteistä on onnistuneet päävalmentajahankinnat. Hutejakin viime vuosilta löytyy, kuten erittäin surullinen Vincenzo Montella, joka ei saanut aikaiseksi käytännössä juuri mitään. Paitsi pahaa mieltä Sevillan kannattajille. Montellan, Michelin ja Marcelinon kaltaisista jarruttajista huolimatta seura on kyennyt rakentamaan menestystarinoita. Joaquin Caparros (Sevillan nykyinen urheilutoimenjohtaja) ja Juande Ramos loivat pohjan 2000-luvun toiminnalle, jota Unai Emery jatkoi vuonna 2013.
Emery, joka on sittemmin tullut tunnetuksi pelin väsytämmömänä tutkijana ja tulkitsijana, toi joukkueeseen tasapainoa ja teoreettista ymmärrystä itse lajista. Emeryn ehdoton tulkinta jalkapallosta aiheutti hänelle harmaita hiuksia jo Sevillassa, ja on aiheuttanut niitä senkin jälkeen, mutta Eurooppa-liiga -gloorian lisäksi hän istutti seuraan modernin ajattelun siemenen.
Kun Emery siirtyi kesällä 2016 megaseura PSG:n käskyttäjäksi, tuli tilalle niin ikään teoreetikko Jorge Sampaoli, joka avasi uusia tuulahduksia ummehtuneelle eurooppalaiselle jalkapallolle. Sampaoli omasi samanlaisia pelitavallisia piirteitä kuin Emerykin, vaikka heidän lopullinen toteutustapa erosikin toisista. Sampaoli sai unelmapestin Argentiinan maajoukkueen peräsimestä seuraavana kesänä, joten erittäin potentiaalinen prosessi jäi Sevillassa kesken.
Hypätään nykypäivään ja nykyiseen päävalmentajaan Pablo Machíniin. Jälleen kerran joukkueella on teoreettinen ja peliä tutkiva päävalmentaja, joka omaa samanlaisen peruspeliin viittaavan selkärangan, kuin Emery ja Sampaolikin. Machín luottaa erilaisten ylivoimien voimaan ja voittaa tilaa espanjalaisittain. Viime kaudella Gironassa upeaa työtä tehnyt Machín on kuitenkin tolkun mies, joka luo pelille perusteltuja valintoja ja automaatioita.
Pablo Machin on jälleen oiva esimerkki Sevillan linjakkuudesta päävalmentajavalinnoissa. (Aitor Alcalde/Getty Images)
”Oikeaoppinen johtaminen”
Sevillan päävalmentajat kertovat myös pelillisestä kehityksestä. Jokaisella heistä on omat nyanssinsa, jotka puhuvat kieltä sen hetkisen modernin pelin vaatimuksista. Ja se tekee Sevillan toimintakulttuurista ja sen johtamisesta vahvaa. Jokainen seura tekee luonnollisesti virhevalintoja ja poikkeaa jopa hetkellisesti polultaan, mutta andalusialaiset ovat löytäneet oman metodin, jonka uskovat olevan paras maailmassa.
Isossa kaavassa tällaiset seurat ova harvassa, mikä on sikäli hienoa, että silloin Sevillan kaltaiset poikkeusseurat nousevat paremmin esiin. Jatkuvuus trendien ja sosiaalisen median mylläämässä maailmassa on haastavaa. Mutta siinä, missä valtaosa seuroista ja organisaatioista hakee pikavippejä, luottavat valmentajan vanhoihin meriitteihin, pestaavat kunkin hetken kuumimman valmentajan ilman riittäviä perusteita tai valitsevat sokeasti kokemuksen modernin ajattelun sijaan, on urheilujohtamisen tärkeys nostamassa osakkeita glamourin ja glitterin sijaan.
Heikon urheilujohtamisen esimerkkejä on hankala ymmärtää, vaikka niitä tapahtuu kotoisessa Suomessakin. Toki valinnanvara suhteessa riskitasoihin on kotimaisilla markkinoilla epäreilu, silti seurojen olisi edettävä urheilu edellä. Olkoon Sevilla hyvä esimerkki siitä, kuinka valmennukseen panostaminen, omien toimintamallien kehittäminen ja seuraaminen luo tulosta. Ei haihattelu, ei mielikuvilla valmentaminen, ei raivoaminen tai vänkääminen, ei suureleinen pröystäily, vaan faktat. Informaatiopalaset, joiden looginen tulkinta antaa lähes poikkeuksetta positiivisen lopputuleman.
“Oikeaoppinen johtaminen” on helppo käsite, jota on vieläkin helpompi viljellä. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla, mutta jalkapallomaailman tietyt seurat ovat kiistattomia esimerkkejä siitä, että on olemassa universaaleja, loogisia sääntöjä, mitä toimivaan johtamiseen kuuluu.
Katsokaa Etelä-Espanjaan, katsokaa Sevillaan! Siellä ne ovat.
Kansikuva: Aitor Alcalde/Getty Images