Suomen jalkapallon lippulaivan, HJK:n, verkkosivujen yhteystiedot-osiossa HJK Oy:n kohdalla lukee pitkään seuraa monessa eri roolissa palvelleen Tuomo Saarnion nimen yläpuolella titteli urheilujohtaja.
HJK Oy vastaa ainoastaan seuran Veikkausliigajoukkueesta, jonka urheilullista puolta Saarnio siis teoriassa johtaa. Käytäntö on kuitenkin aina eri asia kuin teoria, ja siltä se ulospäin tässäkin tapauksessa näyttää.
Manner-Euroopassa jalkapalloseuroista löytyy lähes aina urheilujohtaja- tai jalkapallojohtaja-nimikkeellä toimiva henkilö. Käytännöt vaihtelevat jonkin verran seuroittain, mutta yleisesti ja luontevasti virkanimeään mukaillen urheilujohtaja vastaa kaikista seuran urheilullisista toiminnoista. Näitä ovat muun muassa pelaajahankinnat ja –tarkkailu, valmentajavalinnat, toimiminen valmentajien esimiehenä sekä linkkinä valmennus- ja seurajohdon välissä.
Saarnio tekee varmasti seuran toimistolla töitä, mutta onko hänellä missään yllä mainitussa asiassa tittelinsä mukaista vastuuta? HJK:n uusi toimitusjohtaja Aki Riihilahti on vahva ja aikaansaava persoona, joka pitää 100-prosenttisella varmuudella myös urheilupuolta näpeissään.
Kun valmentaja Sixten Botröm sai potkut, niitä kommentoi seuran puolesta Riihilahti. Kun Boströmin seuraajan Mika Lehkosuon valmennuspesti julkaistiin, lehdistötilaisuudessa Lehkosuon kanssa istuivat hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen ja Riihilahti. Samassa yhteydessä toimitusjohtaja mainitsi myös pitäneensä pelaajille kovasanaisen puhuttelun ja vaatineensa suoritustason nostoa. Kaikki nämä ovat asioita, joiden kuuluisi loogisesti olla urheilujohtajan vastuulla. Urheilujohtaja Saarniota ei kuitenkaan estradilla näkynyt eikä hänen lausuntojaan kuultu. On myös vaikea tai oikeastaan mahdoton nähdä hänen olevan Lehkosuon esimies.
Pelaajahankinnat ja –tarkkailu on vuosikaudet ollut HJK:ssa lähes vitsin tasolla, ja pelaajapolitiikasta on puuttunut kaikki logiikka. Seuralla on ollut tapana hankkia kaikki mahdolliset paluumuuttajat riippumatta siitä, onko juuri sellaiselle pelaajalle ja tai pelipaikalle tarvetta. Kolmikon Mikael Forssel, Teemu Tainio, Mika Väyrynen palkkaaminen on oiva esimerkki tästä. Heidän hyötyindeksinsä joukkueelle jäi suhteessa todella koviin palkkoihin olemattomaksi. Ja tämä oli täysin odotettu skenaario, joka ei yllättänyt HJK:n johdon lisäksi ketään. Myös ulkomaalaispelaajien kanssa on tullut hämmentävän paljon huteja tyyliin Grant Smith, Kabba Samura ja Oliveira. Onnistumisiakin on, mutta niistä merkittävä osa on Suomessa jo tasonsa todistaneita pelureita, kuten Demba Savage ja Dawda Bah. Tämä asia on ollut Saarnion vastuulla ja menee hänen piikkiinsä.
HJK:n pelaajapolitiikassa on tapahtunut Riihilahden ja Lehkosuon tultua huomattava muutos. Imago- ja muut ulkourheilulliset syyt ovat sysätty syrjään, ja pyrkimys on löytää laatupelaajia tiettyihin tarkkaan määriteltyihin tarpeisiin. ”Etsimme spesifejä pelaajia. Kaikkien tänne tuloon on olemassa selkeä syy”, sanoi Riihilahti aiemmin Faneille-sivuston haastattelussa. Kuvainnollisesti voi todeta, että katkaistu haulikko on vaihtunut tarkkuuskivääriin. Anthony Annanin, Toni Doblasin, epäonnistuneen, mutta kovalla CV:llä operoineen Aristide Bancen ja viimeisimpänä Guy Moussin tasoisten pelimiesten hankinnat eivät ole sattumaa.
On päivänselvää, että Saarnio on pudotettu tässä(kin) asiassa sivurooliin, jos mitään roolia ylipäätään on. Julkisesti on todettu, että FC Hongalle erinomaisia pelaajia hankkinut skoutti Keith Richardson tekee nykyään töitä HJK:n laskuun. Lisäksi Lehkosuon apuvalmentaja Vesa Vasara kantanee isoa vastuuta tällä sektorilla.
Kyse ei ole siitä, etteikö Saarniolla olisi seuran sisällä paljonkin tehtäviä. Jonkun pitää rekisteröidä pelaajat, järjestää ulkomaanmatkat, huolehtia ulkomaalaispelaajien asioista ja monesta muusta käytännön asiasta. Nämä ovat kuitenkin arkisia suorittavan portaan askareita, eivätkä HJK:n kokoisen seuran urheilutoiminnasta vastaavan ihmisen keskeisiä tehtäviä.
HJK on ottanut Riihilahden aikana niin sanotusti löysiä pois pöhöttyneestä organisaatiosta, ja toimintaa on terästetty niin valmennuksen, toimiston kuin junioritoiminnankin saralla. Sama tulisi tehdä Saarnionkin kohdalla, sillä pelkkä pitkä palvelusaika ei saa olla syy palkkalistoilla oloon, eikä kansainväliseen menestykseen tähtäävässä organisaatiossa saa olla suojatyöpaikkoja.
Saarnion tilalle on palkattava tehtävään kykenevä urheilujohtaja, tai sitten koko urheilujohtajan toimenkuva on lakkautettava. Saarnion itsensä kohdalla joko hänelle on annettava potkut tai sitten hänen tittelinsä on muutettava nykyistä toimenkuvaa vastaavaksi, mikä se toimenkuva ikinä onkaan. Nykyinen tilanne on täsmällisempään toimintaan pyrkivän HJK:n tavoitteen kannalta absurdi, sillä Saarnio on ilmiselvä nukkehallitsija.