Osallistu MM-futiksen viikkokisoihin – voita jopa 2500 euroa!
Jalkapallon MM-kisojen taktinen, ja ylipäätään pelillinen puoli, on tarjonnut monipuolisuutta, kauneutta, rujoutta, naivia ja inhorealistista ideologiaa. Osa maista on epäonnistunut yrittämässään surkeasti, toiset ovat taas yllättäneet. Ennen kuin puretaan muutama suurempi haihatus, on syytä ottaa puheeksi Ylen studioissa ja somessa ruton lailla saastuttanut “joukkue X pelaa voitosta” -mumina.
Joukolla voittamaan
Kyseinen sanojen parsi on noussut esiin erityisesti silloin, kun joukkue (vaikkapa Islanti tai Ruotsi) on lähtenyt otteluun omaa pelifilosofiaansa kunnioittaen. Näiden kahden kohdalla se on konkretian tasolla tarkoittanut sitä, että he ovat puolustaneet tiiviisti, tarjonnet kohtalaisen matalaa puolustusblokkia ja satsanneet pidempien pallojen epätodennäköisyyksiin ja aggressiivisiin tilanteenvaihtoihin negatiivisesta positiiviseen. Hiukan jopa äärirealistisuuden kanssa flirttaileva pelitapa on riisuttu ja karu verrattuna monien palvomiin pallokontrollijoukkueisiin. Tästä ollaankin päästy kätevästi keskusteluun siitä, kuinka esimerkiksi kyseisten maiden pelaaminen “ei ole kaunista, mutta he ovat tulleet tänne voittamaan”.
Nyt voitaisiin lyödä joukolla päitä pantiksi sen puolesta, että jokainen joukkue on lähtenyt kisoihin voittamaan. Piste. Se, miten kukanenkin yrittää päästä tavoitteeseensa, on eri asia. Mutta ei pohjoismaiden viljelemää pelitapaa voi ohittaa tai kuitata sanomalla: “joukkue on tullut voittamaan”. Niin on tullut Brasilia, Uruguay, Ranska, Portugali, Argentiina, Espanja ja lukuisat muutkin maat. Jokainen valmentaja on tiiminsä kanssa luonut oman pelitavan, jolla he uskovat voiton tulevan. Brasilia pyrkii hetkittäiseen sambaan, koska heidän pelaajat soveltuvat siihen, Ruotsi aiemmin mainittuihin seikkoihin, koska heidän pelaajamateriaalinsa sopii siihen. Kaikki haluaa voittaa ja he pyrkivät siihen tavalla, johon he uskovat ja joka palvelee joukkueen vahvauuksia.
Meksiko alkulohkon vahvin ilmiö
Alkulohko tarjosi mielenkiintoisia ilmiöitä. Yksi suurimmista oli Meksiko. Joukkueen päävalmentaja Juan Carlos Osorio on luonut moderniin pallokontrolliin nojaavan filosofian, jota pelaajat ahmivat varauksetta. Meksikon peli on jatkuvaa pelin virtaa, jolloin jokaisella peliin liittyvällä teolla on vaikutus seuraavaan tilanteeseen ja lopulta lopputulokseen. Meksiko pilkkoo pelin useaan eri vaiheeseen, joten korkeaa prässiä varten aletaan sijoittumaan jo, kun pallo saadaan pelattua syvyyteen oman hyökkäyksen toimesta.
Meksiko on vilautellut myös tehokasta matalempaa puolustustukosta, sekä onnistunut erinomiasesti tilanteenvaihdoissa. Mutta, kuten turnausjalkapalloon kuuluu, on oppimiskäyrä ollut ailahteleva myös heidän kohdallaan. Ruotsi kykeni ohjaamaan Meksikon peliä laitaan, josta vihreäasuiset eivät saaneet aikaiseksi murtoja, ei vaadittavaa pelitempoa, eikä rytmiä rikkovaa painopisteen muutosta saati kombinaatiopelaamista. Osorion poppoo on hyvin todennäköisesti ottanut vakavasti Ruotsin antaman selkäsaunan ja opetuksen tilanteenvaihtojen jälkeisestä tasapainosta. Tai Meksikon kohdalla tasapainottomuudesta.
Brasilia ei aloittanut vakuuttavasti, siis tuloksellisesti. Pelillisesti Titen nippu on ollut pieniä viilauksia lukuunottamatta erittäin valmista kauraa. Ainoa perisynti Venäjällä pelattavissa karnevaaleissa on ollut pallotempo. Brassit ovat ottaneet hitaan ja varman tavan rakentaessaan peliä ja hakiessaan murtautumispaikkaa. Ongelmaksi on muodustunut liian hidas pallotempo silloin, kun joukkue lähtee varsinaiseen murtoyritykseen. Tempo on tosin noussut hetkellisesti ja siitä on usein seurannut vähintäänkin vaarallinen tilanne vastustajan maalille, mutta Titen tähtisikermä on liiaksi sortunut hitaaseen pallonliikutteluun, jota ei ole seurannut elintärkeä nopempi jakso.
Adenor Leonardo Bacchi, Tite, on rakentanut selkeät kaavat Brasilian pelikirjaan. Kuva: Oleg Nikishin/Epsilon/Getty Images.
Trendi, joka on ollut muutamallakin pallokontrolliin luottavalla joukkueella on ollut ennen murtautumista tapahtuva hidas pallotempo (joka on siis pallon tempo sen liikkuessa pelaajalta toiselle). Tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että pelitemmossa on jotain vikaa, Espanja ja Brassit luottavat keskimäärin hitaaseen etenemiseen. Mutta, jotta kyseiset joukkueet pääsevät vastustajan kannalta vaarillisiin välitiloihin ja linjojen välisiin alueisiin, on pallotemmon oltava nopeampaa. Lopullisen murtautumisen yhteydessä myös pelitempo nousee luonnollisella tavalla.
Sampaolin pilvilinnat
Argentiinassa soi tällä hetkellä synkkä ja normaaliakin dramaattisempi tango. Joukkue on sekaisin ja on suoranainen ihme, että he edes pääsivät jatkoon lohkovaiheesta. Ennen Argentiina-pestiä päävalmentaja Jorge Sampaoli oli monien rakastama, jalkapallon myyttisten vuosikymmenien henkiinherättäjä. Sampaoli osoitti Chilen ja Sevillan peräsimessä, jopa pelipaikatonta futista, joka vaati pelaajiltaan täydellistä omistautumista ja korkeaa älykkyyttää teknis-taktisissa asioissa. Kaikki pilvilinnat, mitä patukkamaisen ulkokuoren omaava Sampaoli oli rakentanut, on murskautunut viimeistään näissä MM-kisoissa.
Argojen joukkuehengessä ei tiedettävästi ole suurta eripuraa. Isoin konflikti on enemmänkin pelaajiston ja päävalmentajan välillä. Milloin Javier Mascherano on päälliköimässä harjoituksissa, milloin maan jalkapalloliiton pomo vedetään mukaan kuvioihin raporttien mukaan erittäin korruptoituneesta luolastaan, ja milloin Lionel Messi päättä aloittavan kokoonpanon ja tavan pelata.
Sampaoli ei ole pelkästään menettänyt otettaan joukkueesta, se ei ole kyennyt vangitsemaan pelillistä identiteettiä kentällä toimivaksi eliöksi. Nigeria-ottelussa Argentiina pelasi 4–4–2/4–3–3 -hybridillä, jossa Messille annettiin jälleen vapaat kädet huseerata, mutta käänteentekevää teki Enzo Perezin rooli. Kyseinen pelipaikka ja roolitus muistutti monellakin tapaa Ivan Rakiticin vastaavaa FC Barcelonan riveissä. Eli tasapainottaa keskikentän, tekee syvyysjuoksuja keskikaistalle, sisemmälle laitakaistalle, sekä laitaan. Perez otti myös puolustuspäähän tarvittavat askeleet, jotta Gabriel Mercadolle ei jäänyt liikaa tilaa syötäväkseen.
Käsittämätöntä, että tällaisen, edes puolivillaisen tasapainoisen esityksen ja taktisen muutoksen tekoon meni näinkin kauan. Argoilla on kammottava työ saada pelinrakentelunsa toimimaan, jotta tilat linjojen välistä löytyy ja jotta Ranska saadaan epäbalanssiin.
Kuva: Clive Mason/Getty Images.