Faneille.com - Urheilumedian ZlatanMonet ovat ihmetelleet penseyttäni kohdistuen Confederations Cupiin ja sen parhaillaan käynnissä olevaan finaaliin. Inhollani on monta astetta ja monia syitä, joten täydellinen turnauksen ohittaminen kävi vakavasti mielessäni. Toisaalta jokainen FIFA:n valtaa ja vähintäänkin mielenkiintoisia kisaisäntävalintoja pohtiva kirjoitus on tervetullut.
Lähdetään kuitenkin liikkeelle rahastuksesta, sillä siitähän koko Confederations Cupissa on kyse. Suuret jalkapallomaat saapuvat turnaukseen joukkueilla, jotka eivät näytä miltei ollenkaan vuoden päästä valittavilta ykkösjoukkueilta. Olinkin iloisesti yllättynyt, että Portugali saapui todella kovalla ryhmällä kisoihin. Oli myös lämmittävää huomata, että muun muassa Ronaldo tuntui olevan tosissaan mukana, kunnes sijaisäidin synnyttämät lapset veivät tähden täysin ymmärrettävästi pois kilpailujen pronssiottelusta. FIFA siis käytännössä rahastaa katsojia, jotka eivät välttämättä saa täyttä vastiketta rahoilleen. Kyseessä on myös eräänlainen pakkomyyty turnaus televisio-oikeuksiltaan.
FIFA:n puolelta esikisoja on tavattu selittää eräänlaisena kenraaliharjoituksena. Halutaan huomata, että järjestelyt toimivat ja että suorituspaikat ovat kunnossa. Toisaalta olisihan se hieman ironista, jos Venäjän jälkeen isännyyden ottava Qatar ei kaikista orjatyöhön liittyvistä kuolemantapauksista huolimatta saisi rakennettua suorituspaikkoja kuntoon.
Tuon sanottua onkin syytä siirtyä siihen olennaiseen pulmaan, joka varjostaa meneillään olevia esikisoja: valinnat. Venäjän vielä jotenkin ymmärrän. Itänaapurissa on kuitenkin vahva ja nouseva jalkapallokulttuuri. Maa on siis lajin puolesta juurikin siinä pisteessä, että maailmanmestaruuskisojen järjestämistä voidaan pitää hyvinkin luontevana ja sopivana tapahtumana. Toisaalta maan demokratiaongelmat ja suoranaiset ihmisoikeusrikkomukset eivät anna sijaa ajatella pelkästään lajin parasta.
Qatarin kohdalla ei voida edes sanoa samaa jalkapallosta. Maa on kisojen aikaan aivan liian kuuma ja varsinaista jalkapallokulttuuria ei sieltä löydy. Myös ihmisoikeusongelmat vetävät helposti vertoja Venäjän vastaaville. Odotinkin kielipitkällä tällä viikolla julkaistua Michael Garcian tekemää raporttia mahdollisista valintaan liittyneistä epäkohdista. Koska suuria ongelmia ei raportissakaan mainittu, niin on kai vain pakko todeta, että FIFA:n päättäjät tekivät päätöksen, on se kuinka omituinen ja ihmisvastainen tahansa, silloisen parhaan kykynsä mukaan. Niin ja edellinen lause on sarkasmia.
FIFA:n myöntämät kilpailut Venäjälle ja Qatariin eivät siis oikein istu maailman viitekehykseen. Venäjän sodat Ukrainan kanssa ovat oma lukunsa, mutta enemmän olen itse huolissani, näin meneillään olevan Pride-viikon kunniaksi, seksuaalivähemmistöistä. Venäjällä ei ole hyvä olla homo. Seksuaalivähemmistöt ovat suoranaisen sorron kohteena. En oikein näe, miten FIFA:n upea rasisminvastainen kampanja sopii niin Venäjällä kuin Qatarissakin vallitsevaan ilmapiiriin.
On tosin sanottava, että historiassa on myös onnistunut esimerkki urheilutapahtuman demokratisoivasta vaikutuksesta. Tarkoitan Soulin olympialaisia, jotka järjestettiin vuonna 1988. Tuolloin sinetöitiin Etelä-Korean demokratisointiprosessi, joka on tuonut maalle menestystä ja paikan länsimaisessa arvoyhteisössä. Demokratisoitumismallia koetettiin myöhemmin Kiinassa, joka sai pitääkseen vuoden 2008 kesäolympialaiset. Toisin kuin Etelä-Koreassa, niin Kiina ei avautunut huomaamaan ihmisoikeusongelmiaan, vaan tyytyi lukitsemaan vastakkaiset äänet vankiloihin ja pidätyskeskuksiin kisojen ajaksi.
Vaikka ensi vuonna jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut saapuvat käytännössä Helsingin naapuriin, niin en suostu menemään paikalle. Minun arvoissani ihmisoikeudet, demokratia ja liberaali tasa-arvoisuus ajaa aina ja ikuisesti ohi urheilullisten arvojen. Venäjällä on paljon tekemistä edellä mainituissa asioissa, eikä diktatuurin hitaasti vajoava maa tarvitse Sotshin olympialaisten jälkeen enää uutta urheilutapahtumaa nostaakseen hallintonsa profiilia.
Jos mielestäsi kirjoitukseni yhdistää liiaksi politiikkaa ja urheilua, niin mieti vielä hetki. Eikö urheilulla ole muskelia, myös vertauskuvallisesti, vaikuttaa asioihin? Jokainen on kohdannut kuvia Berliinin olympialaisista. Maailma ei tarvitse enää yhtään vastaavaa esimerkkiä.
Kansikuva: Shaun Botterill/Getty Images