Pietarsaaren Jaron päävalmentaja Alexei Eremenko seniorilla on kolme poikaa. Pojista keskimmäinen, Moskovan TsSKA:ssa pelaava Roman, on Suomen A-maajoukkueen kapellimestari ja paras pelaaja. Vanhin eli Alexei junior pelaa Skotlannin pääsarjan Kilmarnockissa. Jalkapalloilulliset taidot mahdollistaisivat pelaamisen paljon paremmassa sarjassa, mutta Alexeilla on ollut läpi uransa vaikeuksia elää urheilijan kurinalaista elämää. Veljessarjan nuorin Sergei on 16-vuotiaana vasta uransa alkutaipaleella, mutta debytoi jo viime vuonna Veikkausliigassa. Kaikkia kolmea yhdistää suomalaisessa katsonnassa poikkeuksellinen kyky havainnoida kenttää, syöttää ja laukoa, siis kansankielellä pelata jalkapalloa.
Suomalaisen pelaajakehityksen kannalta on tärkeää ymmärtää, että nämä eivät ole mitään äidinmaidossa saatuja ominaisuuksia vaan harjoiteltuja asioita. Miksi Eremenkon pojilla on nämä taidot, mutta muilla Suomessa juniorikasvatuksensa saaneilla pelaajilla ei? Mitä Eremenko opettaa pojilleen eri tavalla kuin muut valmentajat, kun ero lopputuloksessa on niin suuri? Vastaus on lähes kaiken mahdollisen, mutta antaa miehen itsensä kertoa tarkemmin.
– Suomessa opetetaan vääriä asioita, ei jalkapallo- vaan sirkustaitoja. Tässä pari käytännön esimerkkiä: juniorit katselevat YouTubesta Ronaldinhon paikallaan tekemiä kikkoja ja toistavat niitä. Kun askelletaan, niin pää pidetään alhaalla ja katsotaan mihin jalat laitetaan. Nämä eivät ole jalkapalloa vaan sirkusta.
– Miten näin harjoitellut pelaaja osaa väistää, kun pelissä toppari tulee ja taklaa kahdella jalalla? Ei mitenkään, sellaiselta pelaajalta irtoaa kontaktitilanteessa pää, Eremenko toteaa ystävällisellä mutta suoralla tyylillään.
Pää ylhäällä
Roman Eremenko pää ylhäällä vuonna 2015 (AOP)
Eremenkolla on muutama avainasia, joita hän on pojilleen opettanut.
– Pallon kanssa pitää tietysti tehdä hirveä määrä töitä, mutta pää tulee pitää koko ajan ylhäällä, siis ihan koko ajan. Ensimmäinen kosketus pitää hioa sellaiseksi että voit aina jatkaa hyvin peliä, ihan sama millaisen pallon vastaanotat. Sitten tulee pallon laukaisu- ja syöttötaito.
– Opettamisessa ja oppimisessa tulee edetä askel kerrallaan: ensin opitaan tämä juttu, sitten seuraava ja sitten taas seuraava. Minulla on hyvä koulutus, ja tiedän mitä tulee opettaa missäkin kehitysvaiheessa, Eremenko sanoo viitaten omaan junioritaustaansa Neuvostoliiton aikaisessa jalkapallon sisäoppilaitoksessa.
Myös katselemalla oppii paljon, kun osaa katsoa oikeita asioita. Vielä kotona asuva Sergeikin seuraa ikäistensä pelitovereiden tavoin esimerkiksi Mestarien Liigan otteluita.
– Annan Sergeille aina tehtäviä, kuten että seuraa Iniestan ja Xavin toimintaa Barcelonan pelatessa. Mitä he tekevät pallollisessa ja pallottomassa vaiheessa, mikä on heidän kehonkielensä milloinkin ja niin edelleen. Jalkapalloa ei tule seurata kuin tavallinen katsoja, vaan pitää nähdä koko kenttä, Eremenko kertoo.
Roman Hesacupissa c-junnuna pää ylhäällä vuonna 2002 (AOP)
Kaikki yllä mainitut taidot tulee oppia juniori-iässä, muuten juna on auttamatta mennyt ja olet itse jäänyt asemalle. 20-vuotias pelaaja ei enää ole tulevaisuuden lupaus, vaan hänen pitäisi olla valmis pelaaja.
– Työ tehdään 7-17-vuotiaana. Sen jälkeen voit parantaa vielä fysiikkaasi, mutta jalkapalloilulliset taidot pitää olla hallinnassa. Kun nouset ykkösjoukkueeseen, sinun pitää osata pelata jalkapalloa. Suomessa asia ei ole näin, Eremenko toteaa.
Jotta asia tulisi mahdollisimman selväksi, annetaan Eremenkon sanoa se vielä kerran vähän eri tavalla.
– Paikallaan ja pää alhaalla tehtävät kikat eivät ole jalkapallotaitoa. Jalkapallotaitoa on se, että osaat puolustaa, riistää pallon, pitää sen omalla joukkueella, syöttää, luoda tilaa ja hyödyntää tilaa. Ja tämä kaikki silloin, kun pulssisi hakkaa kahtasataa.
Herätys Tihinen
On yhdellä sanalla sanoen käsittämätöntä, että kaksi jalkapalloilullisilta taidoiltaan 2000-luvun parasta suomalaispelaajaa kasvattaneen miehen ajatukset ja osaaminen ei kiinnosta Palloliittoa. Uusi pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen tuo esiin joka paikassa ja oletettavasti myös käyttää energiansa ja aikansa koulun ja harjoittelun yhdistämisen helpottamiseen sekä suhteellisen iän ilmiön (RAE) vaikutusten minimointiin. Opetussisällöstä hän ei ole ainakaan julkisesti sanonut sanaakaan.
Yllä mainitut Tihisen ajamat asiat ovat tärkeitä, mutta kuitenkin vain tukitoimenpiteitä. Pahimmillaan näiden kuntoon laittaminen antaa vain alibin jatkaa muminaa siitä, kuinka asiat ovat paremmin kuin ennen. Niin kauan kuin itse sisältö eli jalkapallon opettaminen ei toimi, tuloksia on isossa mitassa turha odottaa.
Siksi sopii vain toivoa, että pelaajakehityspäällikkö herää näkemään metsän puilta ja ymmärtää mikä on oleellista. Iso osa kehitystyöstä tehdään seuroissa, mutta liiton tulee olla suunnannäyttäjä siinä, mihin suuntaan asioita viedään. Siksi muutoksen pitäisi lähteä lajiliitosta, mutta siitä ei ikävä kyllä ole mitään viitteitä.