Tampereen Palloveikot pitää hallussaan yhtä kyseenalaista Veikkausliigan ennätystä. TPV:n paitaa kantoi kaudella 1999 28 ottelussa yhteensä 45 eri pelaajaa, joista 23 oli ulkomaalaisia. Seuraa johti silloin Miika Juntunen, joka myös itse pelasi joukkueessa.
Nyt FC Honka lähestyy hyvää vauhtia tätä rikkomattomalta pitkään tuntunutta lukemaa. 40:n raja rikkoutui viime sunnuntaina Maarianhaminassa, ja lisäksi sen miehistöstä odottavat debyyttiä vielä espanjalaiset Pablo Counago sekä Martin Madernas. Lisäksi se yrittää vielä haalia lisäpelaajia ainakin pääkaupunkiseudun Ykkösen joukkueista.
Pelillistä menestystä tämä pelaajaruletti ei ole tuonut, pikemminkin päinvastoin. Kohtuullisen alun jälkeen Honka on valunut jatkuvasti kohti sarjataulukon pohjaa ja on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä. Jumbo-TPS on hiipinyt jo kuuden pisteen päähän, ja jos se vie nimiinsä joukkueiden keskiviikkoisen kohtaamisen, kutistuu ero kolmeen pisteeseen. Tällöin sarjasta putoaminenkin muodostuu konkreettiseksi vaihtoehdoksi, sillä niin organisoimatonta Hongan peli on.
Mistä tämä arvoton pelaajaralli sitten johtuu? Syitä on useampia. Sekavasti jo pidempään johdettua seuraa on Mika Lehkosuon lähdön jälkeen myös valmennettu sekavasti ja lyhytnäköisesti. Lehkosuon ja hänen valmennustiiminsä vuosien ajan rakentama toimintakulttuuri on onnistuttu tuhoamaan ja kadottamaan täydellisesti hyvin lyhyessä, vain muutaman kuukauden mittaisessa ajassa.
Pikkutarkatkin yksityiskohdat huomioivan suunnitelmallisen ja organisoidun valmentamisen vaihtuminen tsemppi- ja fiilisvalmentamiseen on näkynyt kaoottisten peliesitysten lisäksi myös muun muassa loukkaantumistilanteessa. Seura satsasi vuosikaudet voimakkaasti loukkaantumisia ennaltaehkäisevään eksentriseen ja isometriseen harjoitteluun, ja sen ansiosta esimerkiksi kaudella 2013 sillä oli vammoja veikkausliigajoukkueista ylivoimaisesti vähiten. Ne harjoitteet jäivät pois päivittäisestä ohjelmasta sillä päivämäärällä, kun vastikään HJK:n valmennustiimiin liittynyt fyysinen valmentaja Jaakko Piensoho lähti seurasta pois potkitun Lehkosuon vanavedessä. Vammatilanne on ollut sen jälkeen yhdellä sanalla sanottuna murheellinen, ja kokoonpanon täyttämiseksi on jouduttu ottamaan reservijoukkue Pallohongasta pelaajia, jotka eivät ole edes harjoitelleet liigajoukkueen mukana kertaakaan ennen debyyttiään.
Valmennuksen lyhytnäköisyys on tullut esiin myös peluuttamisessa. On osattu miettiä ison kuvan sijaan vain seuraavaa peliä, ja tiettyjä avainpelaajia on peluutettu aivan liikaa. He ovat joko kadottaneet otteensa tai sitten loukkaantuneet. Ei ole ymmärretty, miksi ja miten rotaatiota tulisi kahden viikkopelin tahdissa harrastaa. Lehkosuo teki tätä monta vuotta pohjaten toiminnan Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n tieteelliseen tutkimukseen, mutta tämä on yksi osa sitä valmennuksellista perintöä, joka on onnistuttu hukkaamaan.
Reservijoukkueen pelaajien lisäksi seura on turvautunut päävalmentaja Shefki Kuqin kontaktien avulla lähinnä Englannista ja nyt Espanjasta hankittuihin keikkamiehiin. Kuqi on sanonut saaneensa käsiinsä kokemattoman ja kapean miehistön. Se on ilman muuta osatotuus. Miehiä oli liian vähän, ja osa heistä varsin kokemattomia, mutta ei Kuqi huonoa joukkuetta perinyt. Kahdeksan pelaajaa on tänä vuonna esiintynyt U21-maajoukkueessa, ja muutama muu nuoremmissa ikäluokissa. Lisäksi päälle tulivat kokeneet Jussi Vasara, Roni Porokara, Ilari Äijälä, Henri Aalto ja heinäkuun loppuun asti seuraa edustanut Mehmet Hetemaj. Siihen päälle pari kokenutta ulkomaalaista koko kauden kestävillä sopimuksilla, niin kasassa olisi ollut kapea mutta laadukas pelaajamateriaali. Tätä ei tietenkään ole seura- ja valmennusjohdossa mietitty, vaan toimintaa on ohjannut ajatus seuraavien viikkojen selviytymisestä. Ja vammakierre olisi ollut edessä näinkin, kun joukkue on harjoitellut ja sitä on peluutettu seuran nimeä mukaillen päin honkia.
Jatkuvien vaihtuvien lainapelaajien käyttö on tuonut myös sen ongelman, että pelaajat eivät ole ehtineet tulla tutuiksi keskenään. Kun joukkuetta ei organisoida eikä taktisesti valmenneta millään tavalla, kentällä olevat pelaajat tunnistavat ja reagoivat pelitilanteisiin lievästi karrikoiden yhdellätoista eri tavalla. Kaoottista tilannetta olisi jonkin verran helpottanut se, että he tuntisivat toistensa tavan toimia eri pelitilanteissa ja olisivat pystyneet keskenään pienissä ryhmissä sopimaan asioita. Tämä ei korvaa millään tavalla laadukasta valmennusta, mutta muutama piste enemmän joukkueella todennäköisesti olisi, jos ryhmä olisi ollut stabiili läpi kauden.
FC Honkaa on jo vuosikaudet johdettu tempoilevasti, lyhytjänteisesti ja sekavasti. Seuran piti jollain lailla kurssissa se, että urheilullinen puoli oli kaikesta sen ympärillä olleesta kaaoksesta huolimatta osaavissa käsissä. Nyt kun näin ei ole, seuraukset ovat kaikkien nähtävissä. Pelaajasirkuksessa ei siis ole mitään yllättävää, vaan se on ainoastaan yksi näkyvä osa sekavan ja ammattitaidottoman johtamisen seurauksista. Kuqin itsensä tulo kentälle on vielä näkemättä, mutta se kruunaisi koko tämän komeuden. Pelasihan toinen showmies Juntunenkin itse TPV:ssä.
Se säilyttääkö Honka veikkausliigapaikkansa vai ei, on lopulta toissijaista. Tällä tavoin toimivalla organisaatiolla ei ole tulevaisuutta pitkällä aikavälillä, ja seura tarvitsee taustalleen kokonaan uudet toimijat, jos se haluaa palata huippujalkapallotoimijaksi. Esimerkki hyvästä toimintamallista löytyy läheltä: keskiviikkona vastaan asettuva ja ihan yhtä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleva TPS on hoitanut väistämättömät kipeät ratkaisut tyylikkäästi ja saanut toimilleen oman yhteisön tuen sekä suuren yleisön sympatiat.