Jo kolmas viikko peräjälkeen osoitti NFL:n tasaisuuden ja sekoitti entisestään tasaista pakkaa. Etenkin sunnuntain alkuillan ottelut olivat toinen toistaan tasaisempia, kun vain Jaguars ja Eagles saivat nauttia murskavoitoistaan. loput ottelut päättyivät alle yhden TD:n erolla. Sama tahti jatkui myös viikon lopuissa otteluissa, mutta ennakkosuosikit pitivät niissä paremmin pintansa.
Kuudennelle viikolle lähdettäessä liigan kärkinelikko näyttäisi viimein hahmottuvan Chiefsin pitäessä edelleen ykköspaikkansa. Divisioonien sisällä ainoastaan Chiefs ja Eagles ovat onnistuneet kuromaan kaulaa kauden alkuviikkojen aikana, kun muissa tilanne on vähintäänkin kutkuttava. Katsastimme viikoittaiseen tapaan liigan kärkipään joukkueet, joista vastakkain asettuvat sunnuntain myöhäisillassa Chiefs ja Steelers sekä ensi yönä Panthers ja Eagles.
Power Rankings TOP 10
10. Seattle Seahawks (3–2) (palasi listalle)
Kahden ottelun voittoputkessa sekä puhtaalla pelillä omasta divisioonasta Seahawks lähtee viettämään huiliviikkoaan. Vain kertaalleen vastustaja on onnistunut tehtailemaan yli 18 pistettä Seahawksia vastaan, joten helpolla tältä joukkueelta ei voittoja tulla jatkossakaan nappaamaan. Vielä, kun hyökkäys löytäisi tavan pisteiden tekoon, nousisi Seahawks vauhdilla NFC:n mestaruuskeskusteluihin kunnolla mukaan.
Viime kierroksen ottelu: Rams – Seahawks 10–16
Tuleva vastustaja: Huiliviikko
9. Pittsburgh Steelers (3–2) (-2 sijaa viime viikosta)
Steelersin kohdalla sormi menee suuhun viikosta toiseen. Tämä joukkueen otteita tuntuu olevan mahdotonta ennustaa, sillä taso etenkin hyökkäyksessä ailahtelee todella paljon. Vanhat meriitit ja usko pelinrakentaja Ben Roethlisbergerin tason nousuun pitivät joukkueen vielä TOP 10 -listallamme. Luvassa on äärimmäisen vaikea vierasottelu Chiefsiä vastaan, jonka myötä näemme, onko joukkueesta enää mihinkään.
Viime kierroksen ottelu: Steelers – Jaguars 9–30
Tuleva vastustaja: Kansas City Chiefs (5–0)
8. Washington Redskins (2–2) (-3)
Viime viikolla aina sijalle viisi yltänyt Redskins vietti taukoviikkoaan, kun samaan aikaan muutama muu joukkue näytti lupaavia otteita kentällä. Joukkueella on ollut reilu viikko aikaa parsia pelaajistoaan kasaan ja etenkin Josh Normanin tilanne vaikuttaa paljon tulevien viikkojen otteisiin. Vielä 49ers pitäisi olla hoidettavissa pienen tasoituksenkin kanssa, mutta ensi viikolla vastaan asettuva Eagles onkin asia erikseen.
Viime kierroksen ottelu: Huiliviikko
Tuleva vastustaja: San Francisco 49ers (0–5)
7. Carolina Panthers (4–1) (uusi joukkue listalla)
Panthers saalisti kauden kolmannen vierasvoittonsa Lionsista viime viikolla ja on hyvässä nosteessa. Pelinrakentaja Cam Newton on vihdoin löytänyt vuoden kadoksissa olleen peli-ilonsa takaisin ja tulokset puhuvat puolestaan. Eagles-puolustus tulee laittamaan miehen ahtaalle ensi yönä, mutta viime viikkojen otteilla sekin ottelu on käännettävissä voitoksi. Mies herätteli alkuviikosta some-myrkyä lehdistötilaisuuden kommenteillaan, mutta se tuskin onnistuu häiritsemään hänen tekemisiään kentällä.
Viime kierroksen ottelu: Lions – Panthers 24–27
Tuleva vastustaja: Philadelphia Eagles (4–1)
6. Denver Broncos (3–1) (+3)
Broncos lähtee kirimään kahden voiton päähän karannutta Chiefsiä kiinni tappiokierteessä vellovaa Giantsia vastaan. Toivoa sopii, että huilatun viime viikon aikana heittohyökkäys on saatu piirrettyä uuteen uskoon ja tuloksia alkaa taas tulla. Keskushyökkääjät C.J. Anderson ja Jamaal Charles ovat olleet vakuuttavia, mutta eivät pysty loppukautta kannattelemaan Broncosia. Ehkä kaksi edellistä peliviikkoa on jo pyyhitty pois ajatuksista ja tulemmekin näkemään alkuviikkojen tasoista hyökkäyspeliä joukkueelta.
Viime kierroksen ottelu: Huiliviikko
Tuleva vastustaja: New York Giants (0–5)
5. New England Patriots (3–2) (+3)
Vasta AFC East -divisioonan kolmannelta sijalta löytyvä Patriots haki todella tärkeä voiton Buccaneersista viime viikolla. Joukkue on tottunut pitämään divisioonaa totaalisesti hallussaan, mutta nyt eteen tuleva paikalliskamppailu Jetsiä vastaan on äärettömän arvokas tulevaisuuden kannalta. Joukkue on viimeksi kaudella 2009 hävinnyt enemmän kuin neljä ottelua ja tänä vuonna se on enemmän kuin lähellä.
Viime viikolla isosti parjattu Patriots-puolustus hoiti tehtävänsä Buccaneers-ottelussa huomattavasti paremmin ja nähtäväksi jää, pystyykö se pitämään tasonsa edes tällä korkeudella jatkossa. Kolme neljännestä se onnistui jarruttamaan Tampan pyristelyt ennen viimeisen neljänneksen vaikeuksia. Ilman maalin ohi menneitä potkuyrityksiä tulos olisi tälläkin kertaa saattanut olla ikävämpi Patriotsin kannalta.
Viime kierroksen ottelu: Buccaneers – Patriots 14–19
Tuleva vastustaja: New York Jets (3–2)
4. Philadelphia Eagles (4–1) (-)
Eagles venytti voittoputkensa jo kolmen ottelun mittaiseksi kaatamalla suvereenisti Cardinalsin. Kaikki voitoista ovat tulleet tähän mennessä NFC:n sisältä, joka luo hyvää pohjaa pudotuspelitaistelua silmällä pitäen. Ensi yön ottelu Panthersia vastaan tulee hyvään hetkeen, sillä Eagles-pakka on hyvässä iskussa. Ikäväksi ajoituksen tosin tekee se, että niin on myös Panthers-pakka.
Cardinals-ottelussa tuntuivat kaikki palaset loksahtaneen kohdalleen, kun hyökkäys eteni niin ilmassa kuin maassakin mallikkaasti ja puolustus hoiti loput. Pelinrakentaja Carson Wentzille ottelu oli täysosuma 300 heittojaardin ja neljän TD:n siivittäminä.
Viime kierroksen ottelu: Eagles – Cardinals 34–7
Tuleva vastustaja: Carolina Panthers (4–1)
3. Atlanta Falcons (3–1) (-1)
Falcons lähti reilu viikko sitten taukoviikolleen hoidattamaan etenkin laitahyökkääjäkaksikko Julio Jonesia ja Mohamed Sanua takaisin pelikuntoisiksi. Molemmat onkin saatu ainakin osittaiseen harjoituskuntoon, mutta vielä ei ole varmaa, nähdäänkö heistä molemmat tositoimissa Dolphinsia vastaan. Miesten puuttuminen olisi kova pala purtavaksi Falcons-valmennukselle, sillä laitahyökkääjäosastolta ei löydy heidän tasoisiaan korvaajia. Dolphins ei tule olemaan helppo pala purtavaksi ja voiton eteen Falcons kaipaa puolustukseltaan alkukauden otteluita enemmän apuja.
Viime kierroksen ottelu: Huiliviikko
Tuleva vastustaja: Miami Dolphins (2–2)
2. Green Bay Packers (4–1) (+1)
Aaron Rodgers teki sen taas. Mies onnistui nostamaan joukkueensa taas kerran viimeisellä neljänneksellä ohi vastustajasta. Aliarvioimatta muuta joukkuetta, herää väkisinkin kysymys siitä, olisiko joukkue 0–5-tilanteessa ilman tähtipelinrakentajaansa? Packersin puolustus toisaalta asia, joka pakottaa joukkueen kerta toisensa jälkeen takaa-ajajaksi ja siellä piilee suurin kompastuskivi menestyshaaveille. Toisaalta joukkueen juoksuhyökkäystä pidettiin myös haavoittuvana kauden alla ja etenkin Cowboys-ottelun alla, mutta tulokas Aaron Jones osoitti 6,6 jaardin keskiarvollaan, että ne puheet voidaan hetkeksi unohtaa.
Viime kierroksen ottelu: Cowboys – Packers 31–35
Tuleva vastustaja: Minnesota Vikings (3–2)
1. Kansas City Chiefs (5–0) (-)
Liigan ykkösjoukkueesta ei tällä hetkellä ole epäselvyyttä. Pelinrakentaja Alex Smithin otteet ovat parasta, mitä mieheltä on hänen NFL-urallaan nähty, eikä siten liigan tehokkaimman hyökkäyksen titteli ole mitenkään yllätys. Virheetön hyökkäys antaa anteeksi puolustuksen virheet. Itse asiassa puolustus saa nauttia kaikessa rauhassa tasapainoisesta hyökkäyksestä sivurajalla, sillä he ovat päätyneet kentälle alkukauden aikana vain vajaaksi 27 minuutiksi per ottelu. Kaksi kautta sitten alkanut komea nousu liigan kärkeen on ollut komea ja seuraavaksi menestystarina saa jatkoa kotikentällä Steelersin vaikeuksissa olevaa joukkuetta vastaan.
Viime kierroksen ottelu: Texans – Chiefs 34–42
Tuleva vastustaja: Pittsburgh Steelers (3–2)
Power Rankings TOP 5 maailmalla
Jenkkien ykkösmedioiden arviot viikon 6 nokkimisjärjestyksestä:
- ESPN: 1. Chiefs, 2. Packers, 3. Falcons, 4. Eagles, 5. Patriots
- Bleacher Report: 1. Chiefs, 2. Packers, 3. Falcons, 4. Broncos, 5. Panthers
- CBS Sports: 1. Chiefs, 2. Packers, 3. Eagles, 4. Falcons, 5. Broncos
- NFL.com: 1. Chiefs, 2. Eagles, 3. Packers, 4. Falcons, 5. Panthers
- USA Today: 1. Chiefs, 2. Panthers, 3. Falcons, 4. Packers, 5. Eagles
Twitter: @TuomasKurikka
Kansikuva: Ronald Martinez/Getty