Tähän päättyi yksi ajanjakso. Kuva: Getty Images
Vapaaottelumaailman kruununjalokivi Ultimate Fighting Championship aikoo järjestää alkaneena vuonna yli 40 ottelutapahtumaa, valloittaa uusia maailmankolkkia ja uusia sieluja. Lauantaina vuoden avannut Singaporen Fight Night antoi suuntaviivaa sille, mitä tuleman pitää. Edes ensimmäistä kertaa apajille päässeitä aasialaisia ei välttämättä suuremmin kiinnosta sinänsä päteviä tuntemattomia sankareita.
Euroopassa ja muissa syrjäisemmissä maanosissa järjestetään yhä enemmän iltamia, jotka ovat kivasti sanottuna alueellisia. Huipputaistelijoiden tähtivoimaa ei riitä millään enää kaikkialle. Mikä ei toki ole välttämättä huono juttu.
Ensinnä, kun vapauttaa itsensä tähtikultin ikeestä ja avaa silmänsä, peruskatsojallekin voi avautua aivan uusia näkymiä. Esimerkiksi suurelle osalle amerikkalaista MMA-yleisöä lienee täysin tuntematon tosiasia, että lauantaitanssien värikkäimmät ja kiinnostavimmat ottelut käydään usein siinä vaiheessa, kun perusjenkki kasaa vielä kisastudion eväitä keittiössä.
Toiseksi, eurooppalaisillekin UFC:n ”alueellistuminen” on hyvä asia, koska se avaa tietä yhä uusille – kyllä, alueellisille – tähdille. Itse asiassa niistä on huutava pula. UFC panostaa isolla kädellä Britanniaan, mutta markkinointikoneistolta puuttuu tällä hetkellä uusi, vetävä brittitähti. Sama mekanismi toimii muuallakin, Ruotsin Alexander Gustafsson kantaa koko Pohjois-Eurooppaa reppuselässä tällä hetkellä.
Ja kun Gustafsson pian kasvaa maailmantähdeksi, tarvitaan tilalle uusi ruotsalaisstara. Niin, tai sitten joku suomalainen voisi iskeä siihen väliin. Ehkä.
Mutta isompi teema otsikon liepeiltä on se, että UFC tarvitsee kipeästi uusia supersankareita kotimantereellaankin. Voitte katsoa kuvasta ylempää, miksi Anderson Silva ei ottele ainakaan vuonna 2014. Vain pari viikkoa häntä ennen Georges St. Pierre ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle hermolomalle. Raskaan sarjan mestari on tietysti Baddest man on the planet, nyt vaan on niin, että UFC:n tapauksessa Cain Velasquez on ottelukunnossa ehkä lokakuussa.
Amerikkalainen viihdeurheilu elää ja kuolee tähtiensä mukana. En sano, että UFC olisi suuremmin kompuroimassa lähitulevaisuudessa, mutta huiman viime vuoden tähtitykityksen jälkeen isot herrat ovat varmasti vähän mietteissään.
”GSP” on ollut suvereenin hallitsijakautensa ajan promootion väkevin markkinointimagneetti, hänen jälkeensä tulevan välisarjan tulevan mestarin myymät Pay Per View -katselut on laskettu huomattavasti nopeammin. Silva jätti myös jälkeensä valtavan montun, pitkäaikainen mestari kiinnosti yleisöä monella mantereella.
Onhan siellä toki Jon Jones – ja katseet kääntyvät entiseen ihmelapseen entistä vahvemmin. Hänen pitäisi nyt raahata kioskia perässään Silvan ja GSP:n edestä. Hyvä uutinen on se, että Jonesilla on edellytykset kasvaa lajin ensimmäiseksi todelliseksi supertähdeksi. Mutta hänkin tarvitsee kunnon vihulaisia suureksi kasvaakseen – Moi, Alexander Gustafsson.
Äh, peruutetaan äskeinen. Lajin ensimmäinen globaali supertähti ei ole Jones, vaan hän on nainen. Näillä main ilmenee usein ennakkoluuloja naisten vapaaottelun suhteen, mutta Amerikanmaalla ymmärretään sen viihdearvo ja merkitys uudenlaisen yleisön saavuttamisessa. Etenkin jos ykkösprinsessasi on Ronda Rouseyn tapainen poikkeusyksilö, judon olympiamitalisti ja tuleva Hollywood-stara.
Rowdy-Ronda otteli juuri joulun jälkeen, mutta hänen seuraava ottelunsa on poikkeuksellisen nopeasti helmikuun lopulla. UFC-johdossa oltiin melko luottavaisia Rouseyn menestyksen suhteen, sillä matsi toista olympiamitalistia, painija Sara McMannia vastaan oli tekeillä jo ennen edellistä tittelimatsia. Sanoinko jo, että UFC kaipaa kipeästi uutta vetonaulaa tälle vuodelle?
Lopulta myös Rousey tarvitsee arvoisensa arkkivihollisen. Miesha Tatesta ei siihen ollut. Jos ja kun McMann ei pilaa toivottua ”käsikirjoitusta”, lauteille on jossain vaiheessa pakko kärrätä maailman pelottavin nainen, Cristiane ”Cyborg” Santos. Ehkä sen aika on jo tänä vuonna.
Fanin silmin UFC:llä riittää onneksi pelaamattomia kortteja muutoinkin. Kuluvan vuoden aikana kannattaa seurata, miten rakennetaan supertähtiä ainakin seuraavista:
Silvan syrjäyttänyt Chris Weidman: loi uskottavuutensa kovimmalla mahdollisella tavalla, ”All American” ja unelmavävy, nyt tarvitsee vain niputtaa kovia vastustajia sopivalla tahdilla. Koneisto hoitaa loput.
Höyhensarjan kunkku Jose Aldo: jäätävän hyvä, kärsii isomman arvostuksen puutteesta, kuten valtaosa pikkumiehistä. Ottaa Silvan tontin ainakin brasilialaisten silmissä, mutta on vielä Silvaakin kielitaidottomampi, se voi hidastaa muuta menoa.
Naisten ensimmäinen korsisarjan mestari: naisten ensimmäinen vuosi UFC:ssä oli menestys, ja kesällä purkitetaan pelkästään 115-paunaisille neidoille pyhitetty The Ultimate Fighter -kausi. Sen päätteeksi starttaa uusi painoluokka. Tulevasta mestarista voi jo sanoa yhden asian: tyttö, sinä olet tähti.