Jokereilla vaiherikas ja loukkaantumisten sävyttämä viikko

Helsingin Jokerit pelasi tällä viikolla kolme ottelua kotikentällään Hartwall Arenalla. Kotiotteluiden sarja huipentui sarjakärki Moskovan TsSKA:n vierailuun perjantaina. Viikko tarjosi vaihtelevien peliesitysten lisäksi tukun loukkaantumisia.

Vieraita sarjataulukon kummastakin päästä

Jokereilla oli ohjelmassa tällä viikolla kolme ottelua, joista ensimmäinen Sibir Novosibirskia vastaan maanantaina. Pudotus viime lauantain Avangard-ottelusta oli melkoinen. Täysin hengetön ryhmä pelasi kauden huonoimman pelinsä tähän asti häviten ansaitusti siperialaisvierailleen maalein 0-4. Tylsän ottelun viihdyttävintä antia oli Jukka Jalosen pelin jälkeen antamat lausunnot. Päävalmentaja kommentoi joukkueensa pelanneen ”sukkahousut jalassa”, joka sai aikaan pienimuotoisen some-kohun, feministien ja muiden mielensäpahoittajien tarttuessa Jalosen harmittomaan kommenttiin.

Keskiviikkona pelattu viikon toinen ottelu Metallurg Novokuznetskia vastaan sujui tuloksen puolesta Jokereilta valoisammin. Jokerit määräsi tahdin ensimmäisestä vaihdosta lähtien, paukuttaen avauserässä vakuuttavasti jopa neljä maalia vieraiden verkkoon. Loppunumerot 5-1 eivät jättäneet mitään jossiteltavaa. Totuus on silti, että Metallurg Novokuznetsk on tällä hetkellä KHL:n huonoin seura, joten tulosta on turha alleviivata liikaa.

Positiivisena asiana helsinkiläisille oli ylivoimatehojen löytyminen. Alkukauden otteluissa yskinyt ylivoimapelaaminen tuotti nyt neljä maalia.

Perjantain ottelu TsSKA:ta vastaan päätti Jokereiden kolmen kotiottelun viikon ollen näistä peleistä selvästi kovatasoisin. Eikä ihme, olihan kyseessä sarjakärki ja yksi KHL:n kestomenestyjistä. Moskovalaiset ehtivät voittaa kymmenen ottelua putkeen ennen kuin hävisivät Barys Astanalle 4-0 juuri ennen Helsingin vierailua. Dallas Starsista Moskovaan siirtynyt nuori Valeri Nichushkin debytoi vieraiden paidassa Arenan illassa.

TsSKA otti ohjat käsiinsä ensimmäisessä erässä halliten pelin virtausta selvästi. Jokereiden ensimmäinen kunnon paikka nähtiin vasta yhdeksän minuutin kohdalla. Ensimmäisen erän lopulla Tomi Mäkeä ja Tommi Huhtalaa rikottiin lyhyen ajan sisään jäähyjen arvoisesti ja seuranneesta kahden miehen ylivoimasta Jokerit sai rakennettua Peter Reginille paikan lyödä peli tasoihin. 1-1 tasoitusosuma käänsi momentumin hetkeksi täysin helsinkiläisten hyväksi.

Toisessa erässä painettiin tasaisissa merkeissä, kummankin joukkueen onnistuttua maalinteossa kertaalleen. 36.peliminuutilla TsSKA:n slovenialaishyökkääjä Jan Mursak poltti kääminsä Jokereiden puolustajatähti Chay Genowaylle. Kanadassa kiekko-oppinsa saanut Genoway vastasi huutoon miehekkäästi, vaikka valssaaminen kiekkokaukaloissa ei selvästi kuulu miehen vahvuuksiin. Välienselvittely sytytti läpi ottelun hyvin mukana eläneen yleisön entisestään.

Kolmas erä tarjoili hyökkäysvoittoista ja vauhdikasta peliä, kummankin joukkueen pyrkiessä ratkaisemaan ottelun. Maali jäi kuitenkin puuttumaan.

Reilut viisi minuuttia ennen loppua tarjoiltiin vielä dramatiikkaa. TsSKA hyödynsi jokeripuolustuksen heikon kiekonpurun ja Stephane Da Costa pääsi laukomaan ratkaisevan tuntuisen johtomaaliin vieraille. Jukka Jalonen haastoi kuitenkin tilanteen, joka lopulta johti maalin hylkäämiseen paitsiona.

Jatkoajalla puolustaja Genowaylla oli vielä paikka viimeistellä Gordie Howe -hat trick (syöttö+maali+tappelu), mutta miehen tulinen kuti pysähtyi ylärimaan.

Voittolaukauskilpailussa nähtiin vain yksi onnistuminen, ja siitä sai kunnian jokerihyökkäjä Sakari Salminen, joka ratkaisi kolmannessa parissa voiton isännille. Päänahka sarjan kovimmasta joukkueesta maistuikin helsinkiläisille.

– Näin kovan joukkueen voittamiseen täytyy tietenkin olla tyytyväinen. Alussa meillä oli vaikeuksia päästä mukaan tempoon, sillä TsSKA oli kovempi kuin aiemmat vierailijat tällä kaudella, kommentoi päävalmentaja Jalonen tuoreltaan taiston tauottua.

Merkittävä ero Jokereiden pelissä viime kauteen verrattuna on fyysisyyden kasvaminen. Joukkue taklaa tällä kaudella hanakasti paikan tullen, ja se on tuottanut paljon hyökkäysalueen kiekonriistoja. Kamppailupelaaminen on muutenkin ollut selvästi aiempia KHL-kausia parempaa. TsSKA:a vastaan Jokereille tilastoitiin 28 taklausta.

Perjantai-illan pelistä Jokereilta puuttui useita avainpelaajia. Jalonen oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä:

Meiltä puuttui isoja, fyysisiä poikia kokoonpanosta loukkaantumisten vuoksi. Silti pystyimme kamppailemaan tasaväkisesti ja jopa paikoin hallitsemaan tapahtumia. Hyvä ottelu.

Loukkaantumisia

Murhetta jokerileiriin ovat toden totta tuoneet viime aikojen lukuisat loukkaantumiset. Vahvan alkukauden pelannut tanskalaiskolossi Oliver Lauridsen loukkaantui maanantaina Sibir-ottelussa, eikä puolustajaa nähdä jäällä ainakaan kuukauteen. Keskiviikkona Novokuznetskia vastaan hurjannäköisen osuman päähänsä saanut Pekka Jormakka on myös sivussa. Diagnoosina aivotärähdys eikä arviota paluuajankohdasta.

Myös pommikone Masi Marjamäki loukkasi jalkansa keskiviikkona avauserässä, eikä häntä nähdä pelaavassa kokoonpanossa ennen marraskuuta. Lohtua tuo kuitenkin Jesse Joensuun toipuminen pelikuntoon. Mies on sunnuntain vierasottelussa jo Jalosen mukaan kokoonpanossa.

– Tätähän tämä tulee varmasti olemaan jatkossakin. Tuskinpa kaikki pelaajat on samanaikaisesti terveinä missään vaiheessa kautta, Jalonen päätti.

Peräkkäiset kotipelit haaste markkinoinnille

KHL:ssä pelataan NHL:n tavoin vieras- ja kotiotteluiden sarjoja pitkien välimatkojen takia. Jokereiden ensimmäinen kotiotteluiden putki käsitti nyt neljä peliä seitsemän päivän sisään. Markkinoinnin kannalta kuvio on haasteellinen, eikä kauden ensimmäiset kotiottelut ole vetäneet yleisöä aivan kahden edelliskauden tapaan toistaiseksi. KHL on tietyllä tavalla ääripäiden liiga. Sarjan parhaimpien seurojen saapuessa visiitille viihdearvo on taattu, mutta tuntemattomat pienet venäläisseurat eivät juuri houkuta suuria ihmismassoja katsomoihin. Alkuviikon Sibir ja Metallurg Nk matsit olivat vaisuja sekä yleisömäärän että tunnelman osalta, mutta viikonlopulle sijoittuneet Avangard Omsk sekä TsSKA -ottelut puolestaan hyvin kansoitettuja ja tarjosivat tunnelmaa sekä laadukasta kiekkoviihdettä.

Seuraavaksi edessä on jälleen kolme vierasottelua. Lokakuun alussa Jokerit palaa taas kotijäälle. Tuolloin luvassa on tribuuttiottelut kesällä uransa lopettaneille seuraikoneille, Jani Ridalle ja Ossi Väänäselle.

Seuraa Euroopan parasta kiekkoa Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: All Over Press