Suomen jääkiekkomaajoukkueen uusi päävalmentaja Lauri Marjamäki saa käyttöönsä erinomaisen Leijona-lauman ensi syksynä.
Suomalainen kiekkoilu on menossa kovaa kyytiä siihen pisteeseen, että olympia- ja World Cup -joukkueet valitaan pelkistä NHL-pelaajista. Ensi syksyn Maailmancupiin mahtui enää mukaan kaksi KHL-pelaajaa sekä AHL-pelaajaa ja tietenkin Liigassa vielä viime kaudella – mutta ensi kaudella Pohjois-Amerikassa viilettävät – Patrik Laine ja Sebastian Aho.
Kaukana ovat myös ne ajat, kun kisoihin saatiin tasan yksi kentällinen, jolta odotettiin tuhoja joka pelissä. Kaukana ovat myös ne ajat, kun alemmilta kentiltä odotettiin ainoastaan selviytymistaistelua isoja ja pelottavia NHL-pelaajia vastaan.
Tänä päivänä Leijonien paras rosteri on monipuolinen ryhmä, josta voi rakentaa neljä laadukasta kentällistä. Yksikään ei jää vastaantulijaksi, kun kiekko putoaa jäähän 17. syyskuuta Torontossa.
Suomen monipuolisuudesta kertoo paljon sekin, että hyökkäyksestä löytyy muun muassa seitsemän keskushyökkääjä – tai ainakin keskushyökkääjän kasvatuksen saaneita. Se antaa valmentaja Marjamäelle loistavan sauman rakentaa Leijona-hyökkäystä.
Myös maalivahti- ja puolustajaosastolla on lukuisia erilaisia vaihtoehtoja.
Vatanen johtaa alakertaa
Leijonien puolustuksesta löytyy kaksi tähteä: Rasmus Ristolainen ja Sami Vatanen. Heistä kokeneempi Vatanen tulee olemaan ylivoiman ykkösase ja hän on vieläpä kaiken lisäksi tarpeeksi laadukas pelaaja siihen roolin. Ristolainen tuo puolestaan Suomen kakkosylivoimaan isosti tulitukea.
Tämä tähtikaksikko takaa myös sen, että Leijonien ykkös- ja kakkosparissa on iso määrä kiekollista taitoa. Vielä kun joukkueesta löytyy kelvollisia oman pään luutia Olli Määtän johdolla, niin Leijonien alakerta on oikein tyydyttävällä mallilla, vaikkei se kestäkään vertailua kärkimaihin.
Puolustuksen suurin uhkakuva on oman pään peli ja kokemattomuus. Pakistoon mahtuu vain yksi oikeasti kokenut pelaaja: Sami Lepistö, 31. Hänen lisäkseen mukana on kaksi 91-ikäluokan pelimiestä sekä neljä 94-ikäluokan pelimiestä.
Vaikka useimmat suomalaispuolustuksen jäsenet ovatkin oikein kelvollisia puolustuspään pelaajia, riittää sillä saralla mietittävää. Esimerkiksi Jyrki Jokipakan NHL-ura ei ole lähtenyt odotettuun lentoon ja Esa Lindell sekä Ville Pokka ovat vielä lähempänä AHL-tasoa kuin NHL-tasoa. Vatanen on tänä päivänä tarpeeksi hyvä oman pään pelaaja, mutta pieni koko tulee aina enemmän tai vähemmän esiin. Määttäkin on joutunut pahimmillaan Pittsburgh Penguinsin pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle, eikä mies ole ottanut odotettuja kehitysaskeleita viime vuosina loukkaantumisista johtuen.
Ainoastaan Ristolainen ja Jokipakka ovat pelityyliltään puolustusalueen erikoistaitajia, ja heistäkin toisella on tehnyt NHL:ssä välillä tiukkaa.
Kiekollista taitoa löytyy kuitenkin poikkeuksellisen paljon, mikä onkin erittäin positiviinen asia Suomen pakistossa.
Leijonat pelaa nimistä huolimatta aina kurinalaista puolustuspeliä. Se ei johdu vain pakeista vaan myös hyökkääjistä. Venäjän MM-kisoissa Suomen menestys johtui koko viisikon puolustamisesta, kuten aina, joten kovin huolissaan Leijonien alakerrasta ei voi olla.
Varsinkin kun maalilla seisoo joko Pekka Rinne tai Tuukka Rask.
Hyökkäyksessä valinnanvaraa
Positiivisinta Suomen hyökkäyksessä on sen monipuolisuus, minkä avulla Marjamäki pystyy kokoamaan neljä tasavahvaa kentällistä, joista jokainen pystyy tekemään tulosta hyökkäyspäässä.
Marjamäellä on myös käsissään pelaajia, joilla on jo ennestään kemiat kunnossa, mikä nousee aina turnausmuotoisissa peleissä isoon rooliin, kun kentällisten toimivuus pitää saada kuntoon lyhyessä ajassa.
Leijonien ykköskenttä saatta hyvinkin rakentua Venäjän MM-kisoissakin yhdessä pelanneidein Alexander Barkovin, Patrik Laineen ja Jussi Jokisen varaan. Kolmikko on täydellisessä balanssissa ja se todistetusti toimii. Etenkin kun Barkov ja Laine ovat taas entistä vahvempia kesän jälkeen.
Kakkoskenttä on helppo rakentaa Mikko Koivun ja Mikael Granlundin varaan. Kaksikko on tuttu toisilleen ja heidän pelinsä sujuu. Kakkoseen on vahviten ehdolla Joonas Donskoi, joka taistelee tänä kesänä Stanley Cup -pystistä. Donskoi toisi kentälliseen monipuolisuutta, mutta etenkin maalintekotaitoa, joka on Koivun ja Granlundin heikoin kohta.
Kolmosen keskelle ovat ehdolla Jori Lehterä ja Valtteri Filppula. Tampa Bayn Filppula on pelannut uransa parasta kiekkoa keskushyökkääjänä, mutta maajoukkueessa mies on monipuolisuutensa vuoksi pelannut lähes aina laidassa. Tämä taitaa jälleen koitua miehen kohtaloksi. Lehterän ja Filppulan lisäksi kolmosessa saattaa viilettää Teuvo Teräväinen, Sebastian Aho tai Leo Komarov.
Nelosen keskelle sijoittuu Erik Haula, joka näytti tänä keväänä NHL:ssä, että häneltä voidaan odottaa isoja tekoja jatkossa. Juurikin Haulan läpimurto sinetöi sen, että Leijonat saa World Cupiin kasaan neljä kivenkovaa hyökkäyskolmikkoa.
Suomen lopullinen World Cup -joukkue:
Maalivahdit:
Mikko Koskinen, SKA Pietari
Tuukka Rask, Boston Bruins
Pekka Rinne, Nashville Predators
Puolustajat:
Jyrki Jokipakka, Calgary Flames
Sami Lepistö, Salavat Julajev Ufa
Esa Lindell, Dallas Stars
Olli Määttä, Pittsburgh Penguins
Ville Pokka, Chicago Blackhawks
Rasmus Ristolainen, Buffalo Sabres
Sami Vatanen, Anaheim Ducks
Hyökkääjät:
Sebastian Aho, Kärpät
Aleksander Barkov, Florida Panthers
Joonas Donskoi, San Jose Sharks
Valtteri Filppula, Tampa Bay Lightning
Mikael Granlund, Minnesota Wild
Erik Haula, Minnesota Wild
Jussi Jokinen, Florida Panthers
Mikko Koivu, Minnesota Wild
Leo Komarov, Toronto Maple Leafs
Lauri Korpikoski, Edmonton Oilers
Patrik Laine, Tappara
Jori Lehterä, St. Louis Blues
Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks