Kausitodistus: Jukurit – Lähes täyden kympin suoritus

Ruutu LogoKotimainen kiekkokausi huipentuu nyt. Voit seurata kaikki ottelut Kanada-maljan nostoon asti Ruutu+ -palvelusta.

Kotimainen kiekkokausi huipentuu – Katso loppukausi ilmaiseksi!

Jukurit lähti ensimmäiseen Liiga-kauteensa haastajana ja sarjanousija povattiin lähes poikkeuksetta varmaksi sarjajumboksi. Mikkeliläiset osoittivat kuitenkin ennakot vääriksi ja joukkue taisteli pudotuspelipaikasta aivan viimeisille metreille asti.

Maalivahdit

Jukurit lähti kauteen mielenkiintoisella maalivahtikaksikolla, kun mikkeliläiset hankkivat ykkösvahdiksi edellisellä sesongilla Kärpissä ja Pelicansissa kiekkoja pysäyttäneen Sami Rajaniemen. Kakkosvahtina jatkoi Jukureissa jo edellisellä kaudella pelannut kokenut Mika Norja. Rajaniemi pelasi loistavan kauden ja oli yksi sarjanousijan mainion kauden tärkeimpiä palasia, ellei jopa se tärkein. 24-vuotias maalivahti pelasi Liigan maalivahdeista eniten, kun vastuuta kertyi peräti 52 ottelussa. Takuuvarma maalivahtipeli oli Jukureiden menestymisen elinehto ja sen ruudun Rajaniemi hoiti esimerkillisesti. Norjan rooliksi jäi tuurata ainoastaan kahdeksassa ottelussa.

Puolustus

Jukureiden puolustus oli niin ikään iso kysymysmerkki ennen kauden alkua. Takalinjoilla ei ollut juurikaan leveyttä, mutta sille ei lopulta ollutkaan tarvetta, koska mikkeliläisten puolustajat selvisivät pääosin ilman merkittäviä loukkaantumisia. Jukurit pelasikin kauden läpi varsin samalla puolustuskalustolla eikä kierrätykselle juuri ollutkaan tarvetta, koska tärkeimmät lenkit pelasivat erittäin tasokkaasti.

Tärkein palanen oli ansaitusti maajoukkueeseenkin noussut Miika Koivisto. 26-vuotias Sportin kasvatti saalisti 56 ottelussa pisteet 4+33, millä irtosi puolustajien pistepörssin hopeasija. Koivisto myös pelasi Liigan kenttäpelaajista selvästi eniten. Vastuuta kertyi keskimäärin yli 27 minuuttia ottelua kohden.

Kokonaisuudessaan Jukureiden puolustus selvisi kaudesta hämmentävän hyvin, koska nimilista oli moniin muihin joukkueisiin nähden vaatimaton. Risto Dufva onnistui kuitenkin repimään jokaisesta pelaajasta kaiken irti ja selkeän pelitavan myötä pelaajien heikkoudet saatiin minimoitua.

Risto Dufva ja Ville Nieminen jatkavat Jukureiden penkin takana myös ensi kaudella. Kuva: AOP

Hyökkäys

Jukureiden hyökkäys uudistui paljon ensimmäiselle Liiga-kaudelle, mutta uusina kasvoina ei tullut varsinaisia nimimiehiä, vaan enemmänkin Dufvan luottomiehiä. Kokenut päävalmentaja selvästi kuitenkin tiesi mitä teki. Myös hyökkäyksestä oikeastaan kaikki pelasivat aivan taitojensa ylärajoilla läpi kauden. Henrik Koivisto otti harteilleen joukkueen ykkösviulistin roolin ja johti esimerkillisesti sarjanousijan hyökkäyskalustoa. Koivisto saalisti tehot 15+21, mikä oli puolet enemmän kuin sentteri teki edellisellä kaudella Sportissa. Tämä kuvastaa hyvin mikkeliläisten sesonkia.

Jukureiden hyökkäyksestä voisi luetella ison liudan onnistujia, sillä heikkoja lenkkejä ei ollut käytännössä lainkaan. Mikkeliläisten hankinnat osuivat nappiin, sillä esimerkiksi joukkueen ainoa ulkomaalaispelaaja Zach Budish oli tehoin 15+23 Jukureiden paras pistemies. Oikeastaan vain Jesper Piitulaiselta olisi voinut odottaa tehojen puolesta parempaa kautta. Pukukoppihuutelusta otsikoissa ollut Piitulainen on yrittänyt Liigassa läpimurtoa nyt viiden kauden ajan, mutta ei ole pystynyt vielä realisoimaan kiekollista potentiaaliaan.

Mikkeliläiset olivat jaetulla toiseksi viimeisellä sijalla tehdyissä maaleissa, kun 60 ottelussa syntyi 128 täysosumaa. Sarjanousija kärsikin ajoittain tehottomuudesta ja hävisi monia otteluita tämän takia.

Kokonaisuus

Jukureiden kausi oli lähes satumainen. Varmaksi jumboksi tuomittu joukkue aloitti syksyn erinomaisesti ja monet odottivat pitkään liidon katkeamista, mutta heimotarina jatkoi lentoaan ja taisteli pudotuspelipaikasta aivan viime metreille asti. Himoittu kymmenes sija jäi lopulta kuuden pisteen päähän. Pitkään sarjataulukon kärkipäässä olleelle Jukureille tosin tuli heikompi joulukuusta alkanut ajanjakso, mutta pudotuspelipaikkaa se ei ratkaissut. Mikkeliläiset olivat kokonaisuudessaan mainio piristysruiske Liigaan ja 11 loppuunmyytyä kotipeliä on mainio suoritus.

Koiviston ja Rajaniemen kaltaiset pelaajat olivat luonnollisesti todella merkittävä palanen mikkeliläisten erinomaista sesonkia, mutta isoin tekijä oli Dufvan valmennustiimi. Monikaan valmentaja ei pystyisi samalla materiaalilla vastaavaan suoritukseen.

Arvosana: 10-

Lähtökohtaisesti sija 11 oli loistava suoritus Jukureilta, mutta pudotuspelipaikan karkaaminen toi arvosanaan miinuksen. Sarjanousijan kaudesta on vaikeaa keksiä mitään negatiivista, vaan sesonki oli lähes täydellinen. Vain pudotuspelipaikka jäi uupumaan.

Tulevaisuus

Kuten KooKoon päättynyt kausi osoitti, niin toinen sesonki on monesti erittäin haastava. Jukureiden pelaajarunko pysyy ensi kaudelle pääosin samana, vaikka pieniä muutoksia luonnollisesti tulee. Mikkeliläisten kannalta pahin menetys on Miika Koiviston lähtö, kun tehopuolustaja lähtee uusien haasteiden perässä Kärppiin. Myös toinen puolustuksn vaihtaa osittain maisemaa, kun Marko Kauppinen siirtyy seuran A-junioreiden päävalmentajaksi. Jukurit on vastaavasti vahvistanut rivejään jo Ilveksestä saapuneella Markku Flinckillä, joka tuo joukkueeseen kaivattua kokemusta ja rutiinia. Lisäksi nuoret Julius Vähätalo sekä Ville Räsänen ovat tehneet sopimukset Jukureiden kanssa. Ensi kaudella Jukurit ei pääse yllättämään enää ketään, joten sesongista voi povata haasteellisempaa. Dufvalla valmennustiimeineen on kuitenkin pitkä kesä aikaa juonia uusia kuvioita menestyksen takeeksi.

Kausitodistukset 2016-17:

Maistuisiko matka lätkän MM-kisoihin Pariisiin? Neljä paikkaa jaossa, osallistu tästä.

Kansikuva:  AOP