Kausitodistus: JYP – Traktori ei päässyt missään vaiheessa täyteen vauhtiin

Faneille.com LogoLeimaa kisapassisi jo nyt – voita matka jääkiekon MM-kisoihin

Voit katsoa kaikki Liigan ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta

JYP lähti kauteen todella suuriin odotuksin, sillä jo ennestään vahva runko vahvistui kesällä muutamalla täsmähankinnalla. Traktori jyräsi jälleen vahvasti runkosarjassa, mutta kauden päättyminen puolivälieriin on luonnollisesti paha pettymys kestomenestykseen tottuneessa Jyväskylässä.

Maalivahdit

JYPin maalivahtiosasto koki ison muutoksen, kun viime kaudella joukkueen maalia vuorotellen vartioineet Pekka Tuokkola, Markus Ruusu ja Veini Vehviläinen jatkoivat uriaan muualla. Kesken kauden Jyväskylään saapunut Juho Olkinuora jatkoi sen sijaan joukkueen riveissä ja sai kirittäjäkseen Pohjois-Amerikassa kiekkoja pysäyttäneen Eetu Laurikaisen.

Olkinuora kantoikin päävastuun torjuntatöistä. 27-vuotiaalle maalivahdille kertyi lopulta minuutteja 38 ottelussa ja miehen kausi sujui pääosin mainiosti, vaikkakin otteissa oli pientä ailahtelevuutta. Olkinuora venyi loistaviin pelastuksiin, mutta vastapainona oli luvattoman helpot yksilövirheet, joita nähtiin erityisesti mailapelin suhteen. Eetu Laurikainen selvisi kirittäjän roolistaan varsin hyvin, vaikka 25-vuotias torjuja ei pystynyt täysin haastamaan Olkinuoraa taistoon ykkösvahdin asemasta.

JYPin veskarit pitivät runkosarjassa maalinsa puhtaana peräti kahdeksan kertaa, mikä oli sarjan kovin lukema yhdessä HIFK:n ja KalPan kanssa. Jyväskyläläisten maalivahtipelin ailahtelevuus realisoitui kuitenkin karulla tavalla pudotuspeleissä, kun vastassa oli HIFK ja sarjan paras maalivahtikaksikko.

Puolustus

JYPillä oli jalkeilla tuttuun tapaan laadukas puolustus. Varsinkin Mikko Mäenpään paluu Jyväskylään kahden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen nosti takalinjojen osakkeita entisestään. JYPin takalinjat olivat sekoitus vankkaa kokemusta ja tuoreita nimiä.

Mikko Mäenpää oli odotettu paluumuuttaja Jyväskylässä. Kuva: AOP

Mäenpää muodostikin JYPin puolustuksen kärjen yhdessä Mikko Kaltevan kanssa, joka on kuulunut joukkueen luottopelaajiin nyt jo kuuden kauden ajan. JYP-puolustuksen konkarinelikon täydensivät Nolan Yonkman ja Mikko Kuukka, jotka ovat tulleet tunnetuksi erityisesti tunnollisina oman pään puolustajina. Kaksikko on pelannut JYPissä yhteensä 263 ottelua, mutta onnistunut maalinteossa vain kolmesti.

Nuorempaa kaartia jyväskyläläisten takalinjoilla edustivat Jaakko Jokinen, Juuso Vainio, Anttoni Honka sekä 28-vuotiaana uransa ensimmäisen Liiga-kauden pelannut Ossi Ikonen. Nelikko suoriutui kaudesta kiitettävästi, mutta pienellä vastuulla 20 ottelua pelannut Anttoni Honka ansaitsee sesongista erityismaininnan. Valtaosan kaudesta A-nuorissa pelannut 17-vuotias puolustaja säväytti Liigassa kiekollisilla taidoillaan ja saalisti mainiot tehot 2+7.

JYP vahvisti puolustustaan helmikuussa, kun KooKoossa kovaa jälkeä takonut Jake Newton liittyi mestaruusjahtiin. Liikkuvaan junaan osoittautui kuitenkin haasteelliseksi, sillä amerikkalainen ei päässyt samaan liitoon kuin alkukaudella. Newton pelasi JYPissä yhteensä 14 ottelua, joissa kertyi tehot 2+3. Tehotilasto jäi peräti yhdeksän astetta pakkasen puolelle.

Kokonaisuutena JYPin puolustus suoriutui kaudesta kelvollisesti, vaikka parempaankin olisi ollut saumoja. Vaikka jyväskyläläisillä olikin rautainen hyökkäyskalusto, niin puolustukselta olisi kaivannut enemmän tukea tämän suhteen. JYPin puolustajat viimeistelivät esimerkiksi ylivoimalla vain neljä täysosumaa, mikä oli Liigan toiseksi huonoin lukema Ilveksen jälkeen.

Hyökkäys

JYP sai jalkeille erittäin nimekkään hyökkäyskaluston, kun Jarkko Immonen, Miika Lahti ja Juuso Puustinen liittyivät jo ennalta vahvaan nippuun. KHL:stä Jyväskylään palannut Lahti ei tosin pelannut kaudella otteluakaan loukkaantumisten takia.

30-vuotias Puustinen osoitti, että maisemanvaihto voi tehdä ihmeitä vielä kokeneemmallekin pelaajalle. Neljä edellistä kautta HIFK:ssa kiekkoilleen hyökkääjän trendi oli ollut laskeva ja edellisellä sesongilla syntyi vain kuusi täysosumaa, mikä oli vaatimaton lukema maaliahneelle hyökkääjälle. Puustinen löysi kateissa olleen itseluottamuksen Jyväskylästä ja lopputuloksena oli peräti 30 osumaa.

Puustinen lisäksi JYPin hyökkäyskalusto vastasi muutenkin huutoon vakuuttavasti, sillä Liigan pistepörssin kahdeksan kärjessä oli peräti neljä jyväskyläläisten peluria. Suurimpien onnistujien joukkoon lukeutuivat Immonen sekä 38-vuotiaana uuden piste-ennätyksensä Liigassa takonut Jani Tuppurainen.

JYPin hyökkkäyskaluston hahmo oli kuitenkin Antti Suomela. 24-vuotias hyökkääjä vei nimiinsä pistepörssin voiton, vaikka vastuuta tuli varsin maltillisesti: Suomela pelasi keskimäärin vain alle 16 minuuttia iltaa kohden. Myös Joonas Nättinen ansaitsee kaudesta erityismaininnan. 27-vuotias hyökkääjä on parantanut piste-ennätystään kahdella kaudella putkeen ja päättynyt sesonki tuotti yhteensä tehot 13+27.

Kokonaisuudessaan JYPin hyökkäysosasto oli juuri niin laadukas kuin odottaa saattoi ja varsinkin terävin kärki kannatteli joukkuetta heikkoina iltoina. Jyväskyläläiset tekivätkin runkosarjassa toiseksi eniten maaleja. JYPin ylivoimaprosentti oli niin ikään sarjan paras.

Antti Suomela takoi 60 ottelussa tehot 21+39 ja vei nimiinsä pistepörssin voiton viiden pisteen erolla Julius Junttilaan. Kuva: AOP

Kokonaisuus

Kestomenestykseen tottunut JYP lähti kauteen suurin odotuksin. Marko Virtasen suojatit aloittivatkin väkevästi: jyväskyläläiset voittivat ensimmäisestä seitsemästä ottelustaan peräti kuusi. Täysin ongelmitta syksy ei kuitenkaan mennyt, sillä JYPin pelaaminen haki vielä parasta teräänsä. Varsinkin lokakuu oli haastava, sillä jyväskyläläiset voittivat kahdeksasta peräkkäisestä ottelustaan vain yhden.

JYP sai traktorin rullaamaan kauden edetessä ja tuloksena oli lopulta runkosarjan neljäs sija. Pudotuspeleissä vastaan asettui HIFK ja sarjasta osasi povata erittäin tasaista. Puolivälieristä muodostuikin ikimuistoiset, mutta ei jyväskyläläisten kannalta positiivisessa valossa.

Kolme ensimmäistä kamppailua ratkesi maalin erolla ja JYP johti otteluvoitoin 2-1. HIFK oli neljännessä kohtaamisessa selvästi parempi lukemin 4-1, mutta tämä ei painanut enää viidennessä osaottelussa. JYPiltä onnistui tuolloin aivan kaikki ja joukkue takoi viisi maalia reilun kymmenen minuutin aikana. HIFK osoitti kuitenkin luonnettaan nousemalla rinnalle ja kamppailu eteni jatkoeriin tilanteessa 7-7. Patrik Carlsson nousi lopulta vieraiden sankariksi ja HIFK:n huima nousu sai arvoisensa päätöksen. JYP pisti kuudennessa kohtaamisessa tiukasti kampoihin, mutta HIFK nappasi paikan välieriin voittamalla kamppailun maalein 2-1.

Erityisesti maalivahtipeli nousi esiin pudotuspeleissä. HIFK:n Kevin Lankinen venyi loistaviin torjuntoihin illasta toiseen, kun taas Juho Olkinuora ei pystynyt venymään aivan kollegansa tasolle.

Tulos oli luonnollisesti raju pettymys Jyväskylässä. Joukkue oli jäänyt 2010-luvulla vain kertaalleen aiemmin välierien ulkopuolelle.

Arvosana: 8

JYP ei saanut traktoristaan aivan kaikkea irti. Hyökkäyskalusto suoriutui kaudesta mainiosti, mutta puolustus ja maalivahtiosasto eivät aivan kyenneet vastaamaan huutoon. Myös valmennus saa katsoa peiliin, sillä JYPin materiaalista olisi ollut revittävissä enemmän irti. JYP ei varsinaisesti flopannut, sillä pudotuspelisarja HIFK:ta vastaan oli äärimmäisen tasainen ja olisi voinut parilla pompulla kääntyä toiseenkin suuntaan. Odotukset joukkuetta kohtaan tosin olivat suuremmat.

Tulevaisuus

JYPin tulevaisuus sai suuntaviivat jo heti kauden jälkeen, kun Virtanen vapautettiin päävalmentajan tehtävistä. 49-vuotias Virtanen johdatti JYPin CHL:n voittoon sekä kahdesti pronssimitaleille Liigassa, mutta päättyneen kauden pettymys oli seurajohdolle liikaa. Vielä syksyllä oli eri ääni kellossa, kun Virtasen jatkosopimuksesta tiedotettiin marraskuun alussa.

Tuleva päävalmentaja vaikuttaa luonnollisesti valtavasti jyväskyläläisten tulevaisuuteen. Kannattajilla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä joukkueen laadukas runko on jo kasassa. Hytönen, Immonen, Nättinen, Puustinen, Tuppurainen ja Turkulainen muodostavat jo nyt tasokkaan kuusikon hyökkäykseen. Lisäksi puolustajista esimerkiksi Mäenpäällä sekä Kaltevalla on jo jatkopahvit taskussa. Tiivis ydin asettaa tosin pieniä haasteita tulevalle päävalmentajalle, koska joukkuetta on kasattu Virtasen mieltymyksen mukaan. Laadukas pelaajamateriaali tosin varmistaa sen, että JYP tulee olemaan totutun vahva myös ensi kaudella.

Kausitodistukset 2017-18:

Kansikuva: All Over Press