Kiinnostaako futiksen MM-kisat paikan päällä? – Voita matka jalkapallon MM-finaaliin Moskovaan!
Suomalaisessa seurakentässä on hitaasti valtava muutos. Junioriseurat ovat muuntautumassa oman kylän poikien kasvattamoista junioriakatemioiksi, missä paikallisuudella ei ole mitään tekemistä. Toimintaympäristö on muuttumassa jokakeväiseksi karjamarkkinaksi missä pelaajat vaihtavat seuraa ja kaupunkia lähes vuosittain.
Agenttien kauppakamari
On jo arkipäivää, että agentit puuttuvat pelaajien valmentamiseen. SM-sarjoissa on harvoja valmentajia, jotka eivät jossain vaiheessa keskustele pelaaja-agentin kanssa, kun peliaika tai vastuu muuten on riittämätöntä. Jos homma ei mene agentin tahdon mukaan, vaaditaan siirtoa välittömästi. Tämä johtaakin jokakeväisiin seuravaihtoviikkoihin. Usein agentin kanssa vääntänyt valmentaja on myös vastaanottavana osapuolena. Toisen idiootti on toisen nero. Sama tilanne elää vieläkin vanhempien suhteen. Perinteinen ”lätkä-faija” ei ole kadonnut mihinkään. Jos toimit juniorijääkiekossa, valmistaudu vastaamaan lauantai iltana puhelimeen, kun ”lätkä-faija” on ottanut pari neuvoa antavaa. Tilanne on aina sama. Jos ei tehdä mitä ulkopuolinen tekijä haluaa, pelaaja vaihtaa seuraa. Jokainen voi itse käydä katsomassa viimeisimpiä maajoukkueiden pelaajalistoja. Harva pelaaja 20- ja 18 -vuotiaiden maajoukkuepelaajista pelaa samassa seurassa, missä aloitti jääkiekkoilunsa.
Tässä on myös suurin syy miksi pelaajat ovat viime vuosina liukuneet ulkomaille jo juniori ikäisinä. Kun Suomessa alkaa seurat olla jo kaluttu, on aika katsoa ulkomaille. Pelaaja-agentit suosivat myös tätä vaihtoehtoa, koska Pohjois-Amerikasta palaava nuori on helpompi myydä ammattiorganisaatiolle kuin kotimaassa seurojen silmien alla pelaava. Pohjois-Amerikka on myös helppo myydä lajista mitään ymmärtämättömille vanhemmille. Kanadalaisen junioriorganisaation kasvot ovat erittäin nätit. Hallit ovat isoja, seinät aina maalattuja ja punttisali aina pukukopin vieressä. Pelillä ja harjoittelulla ei tässä vaiheessa ole enää väliä. Tyly maailma. Siinä missä Suomessa pelaajia pyritään vielä kehittämään ja kasvattamaan, vaikka peli ei kulkisikaan, käännetään Pohjois-Amerikassa katse jo seuraavaan pelaajaan. Suomi on myös tässä vastaanottaja. Jo noin vuosikymmenen ajan Baltian maat ovat työntäneet lahjakkuuksiaan Suomeen. Harva valmentaja välttyy keväisin sähköposteilta tai puheluilta, missä tarjotaan Latvian tai Saksan parasta junioria. Toki harvoin nämä pelaajat ovat pelanneet yhtään maaottelua tai edes ilmestyvät paikalle sovittuna try-out päivänä. Tämä saattaa kuitenkin olla se suunta, mihin suomalaistenkin kohdalla ollaan menossa.
Monet maajoukkuepelaajatkin vaihtavat seuraa jo juniorivaiheessa. Kuva: AOP
Akatemioita on jo
Suomessa toimii jo käytännössä kaksi huipputason kiekkoakatemiaa. Helsingissä Jokerit ja Espoossa Blues juniors. Jokereilla ei junioreilla ole juurikaan mitään mahdollisuutta noista KHL-joukkueeseen ja Espoossa ei edustusta enää olekaan. Molemmat junioriorganisaatiot kävivät kipuvaiheen, kun muutos tapahtui, mutta nyt toiminta on tasaantumassa. Molemmat kasvattavat pelaajia muihin suomalaisiin joukkueisiin tai yliopistoputkeen. Bluesin A:sta siirtyi yli kentällinen päättyneen kauden jälkeen pelaamaan ammatikseen. Osa vieläpä pelaajia, jotka ovat kasvaneet Espoon kakkosjoukkueissa lähes A:han asti. Onko tämä kehitys sitten huono asia? Kanadassa ja Yhdysvalloissa kaikki junioriseurat ovat olemassa pelaajia kasvattaakseen. Toki monet Kanadan pääjuniorisarjan joukkueet ovat myös liikeyrityksiä, mutta toimintaperiaate on sama. Mahdollisimman monesta pelaajasta pyritään rakentamaan ammattilaiskiekkoilija. Samalla kuviosta poistuu agenttien ja vanhempien sekoilut, kun pelaajien kanssa tehdään sitovat sopimukset. Fokus siirtyy ry-toiminnasta ja potentiaalisesti amatöörimäisistä hallituksista pelkästään pelaajan kehittämiseen. Puuhastelu vähenee. Toki tällaisten sopimusten teko Suomessa on vielä utopiaa. Tällä hetkellä vanhemmat ja agentit määrittelevät pelaajien tulevaisuuden. Valmentajan on vaikea puuttua pelaajien puutteisiin, kun ensimmäisen kritiikin jälkeen soi puhelin.
Olisiko siis jo aika siirtyä akatemioihin. Pelaajien ja vanhempien lojaliteetin heikkous ja ymmärrys kehityksestä on niin heikolla tasolla, että joka kevät maajoukkuetason pelaajat vaihtavat seuroja. Junioriseuroissa on jo pitkään puhuttu siitä kannattaako toimintaan panostaa, jos pelaajat vaihtavat seuraa kuitenkin. Tässä lienee suurin syy miksi osa liigaseuroista ei halua panostaa pelaajien kehittämiseen. Toinen kerää usein marjat omasta sijoituksesta. On paljon helpompi pistää rahat asuntolaan ja viikkorahaan pelaajalle, joka siirtyy muualta. Tällainen malli on jo arkipäivää ainakin Raumalla ja Lappeenrannassa. Seurat ovat siis jo viemässä toimintaansa enemmän akatemioiden suuntaan. Pelaajien kotipaikkakunnalla ei ole enää väliä, kunhan he ovat oman seuran sopimuksen alaisia. Vanhempien ja agenttien kanssa vääntö vähenisi ja voitaisiin jälleen keskittyä pääasiaan eli pelaajien kehittämiseen.
Kansikuva: AOP