Liigassa on ollut tälläkin kaudella monia loistavia hankintoja, mutta myös huteja on sattunut. Osa listan pelaajista on jo jatkanut matkaansa, mutta toisilla on vielä mahdollisuuksia petrata Liigassa.
10. Nathan Lawson, HPK
Nathan Lawson on jo hyvän aikaa sitten pakannut laukkunsa ja jatkanut matkaansa. Vienna Capitalsista Hämeenlinnaan saapuneesta maalivahdista kaavailtiin Kerhon ykkösmaalivahtia, mutta vastuu jäi lopulta minimaaliseksi. Lawson torjui yhteensä vain vajaan kahden erän verran Lukkoa vastaan syyskuun lopulla. Iso syy sopimuksen purkuun on loistavasti pelannut Emil Larmi, joka kaappasi ykköstorjujan viitan harteilleen. Näin ollen 33-vuotias kanadalaismaalivahti jäi tarpeettomaksi.
9. Simo-Pekka Riikola, Lukko
Neljä edellistä kautta SaiPassa kiekkoilut Simo-Pekka Riikola siirtyi uusien haasteiden perässä Raumalle. Ainakin toistaiseksi haasteita onkin ollut riittämiin. Riikola loukkaantui heti kauden ensimmäisessä ottelussa, joten puolustaja pääsi kunnolla vauhtiin vasta lokakuun loppupuolella. Riikolan vastuu on kuitenkin jäänyt pieneksi ja peliaikaa on tullut keskimäärin 12 minuuttia ottelua kohden, mikä on varsinkin puolustajalle matala lukema. 24-vuotiaan suurimmat vahvuudet löytyvät kiekolliselta puolelta, mutta 15 ottelun jälkeen pistetili on vielä avaamatta.
8. Arto Laatikainen, Ilves
Ilves yllätti hankkimalla takalinjoilleen kokemusta tehtyään kahden vuoden sopimuksen Arto Laatikaisen kanssa. 36-vuotiaan puolustajan alkukausi on ollut kuitenkin haastava. Laatikaisen vahvuudet ovat kiekollisessa pelissä, mutta pistepussi on karttunut 25 ottelussa vain tehoin 1+4. Kokenut puolustaja joutuu uurastamaan tasoonsa nähden hieman liian isoja minuutteja illasta toiseen, mikä näkyy muun muassa yhdeksän astetta pakkasen puolella olevassa tehotilastossa. Lukema on kolme kertaa isompi kuin joukkueen puolustajien toiseksi huonoin lukema.
7. Jan Hruska, Kärpät
Viime kaudella Tshekin EHT-joukkueessakin pelanneen Jan Hruskan odotettiin jatkavan Kärppien mainioiden tshekkivahvistusten listaa, mutta toistaiseksi meno ei ole vakuuttanut. 30-vuotias sentteri teki viime vuonna mainioita pisteitä Tshekin pääsarjassa, mutta Liigassa pistepussi on karttunut kymmenessä ottelussa vain kahden syöttöpisteen verran. Raskastekoisen Hruskan on ajoittain vaikeaa kestää Liigan nopeassa tempossa mukana.
6. Mitch Wahl, Ilves
Mitch Wahl pelasi viime kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta kävi kokeilemassa siipiään Liigassa. Hyppy osoittautui lopulta liian isoksi ja kokemus kesti lopulta 16 ottelua, kunnes Ilves näytti amerikkalaishyökkääjälle ovea. Pisteitä kertyi lopulta vain 1+4, mikä oli liian vähän pisteistä elävälle hyökkääjälle.
5. Brett Bulmer, Ilves
Brett Bulmer astui samalla Hakametsän ovista sisään, kun Wahl jatkoi matkaansa. Bulmerin hankinta oli lähtökohtaisesti todella mielenkiintoinen, sillä kookas hyökkääjä ei ole ollut ammattilaisurallaan missään vaiheessa varsinainen pistenikkari. Sitä kanadalainen ei ole ollut Liigassakaan, kun yhdeksässä ottelussa on kertynyt tehot 1+1. Bulmer ei ole toistaiseksi pystynyt tuomaan oikein mitään lisää Ilveksen hyökkäykseen, vaan hankinta on jäänyt pienoiseksi kysymysmerkiksi.
4. Ilkka Mikkola, Kärpät
Ilkka Mikkola palasi kolmen Raumalla vietetyn kauden jälkeen Ouluun. Comeback ei ole kuitenkaan sujunut aivan odotetusti, sillä 37-vuotias puolustaja on ollut kaukalossa ongelmissa lähes illasta toiseen. 13 astetta pakkasen puolella oleva tehotilasto kuvastaa tilannetta hyvin. Vika ei ole kuitenkaan vain Mikkolassa, sillä kokenut puolustaja on joutunut pakon sanelemana pykälää liian isoon rooliin.
3. Martin Røymark, Tappara
Martin Røymark kuuluu Tapparan harvoihin hyökkäyspään hankintoihin. Viime kaudet Ruotsin pääsarjassa kiekkoillut norjalainen ei ole pystynyt tuomaan juuri mitään lisää hallitsevan mestarin hyökkäyspäähän. Røymark tekee toki tunnollisesti töitä illasta toiseen, mutta vastuu on jäänyt pieneksi. Tehotilastokin on kuusi astetta pakkasen puolella, mikä on tuplasti heikompi kuin seuraavaksi heikoin lukema Tapparasta. Kokonaisuudessaan hankinta on mielenkiintoinen ja kotimaasta olisi varmasti löytynyt osaajia samaan ruutuun.
2. Jarkko Immonen, KooKoo
Kahdella viime kaudella Jarkko Immonen kuului Sportin hyökkääjien kärkikastiin ja molemmilla kausilla syntyi yli 30 tehopistettä. Senpä takia odotukset olivat suuret, kun keskushyökkääjä siirtyi organisaationa seuraavaa askelta ottavaan KooKoohon. 32-vuotiaan Immosen syyskausi on ollut kuitenkin synkkä, kuten toki koko KooKoolla. 23 ottelussa saalistettujen tehojen 1+3 sekä yhdeksän astetta pakkasen puolella olevan tehotilaston myötä alkukausi on ollut henkilökohtaisella tasolla todella heikko.
1. Jiri Tlusty, Kärpät
Kärpät tiputti lokakuun lopulla pommin, kun joukkue julkaisi Jiri Tlustyn sopimuksen. Odotukset olivat luonnollisesti katossa yhdeksän edellistä kautta NHL:ssä pelannutta hyökkääjää kohtaan. Toistaiseksi niistä käsistä ei ole näkynyt merkkejä, joilla Tlusty oli NHL:n maalipörssin jaetulla viidennellä sijalla kaudella 2012-13. Tshekkiläinen on laukonut kymmenessä ottelussa 35 kertaa maalia kohti, mutta maalitili on edelleen avaamatta. Tlustyllä on takanaan loukkaantuminen, mikä on selkeästi häirinnyt syksyä, joten hyökkääjä voi vielä nousta arvoon arvaamattomaan kauden aikana.
Liigan viikko huipentuu tänään seitsemän ottelun kierrokseen, jonka kohokohta on Kuopiossa tapahtuva Kimmo Timosen pelinumeron jäädytys. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ palvelusta.
Kansikuva: All Over Press