Suomen miesten salibandymaajoukkue julkistettiin joulukuussa pelattaviin MM-kisoihin. Ryhmä oli lopulta varsin odotettu, eikä sen suurempaa someraivoa nähty. Yksittäisiä valintoja mielekkäämpää on pohtia, miten tähän kyseiseen ryhmään lopulta päädyttiin.
Suomen 20:n pelaajan ryhmän ainoa yllätys oli TPS-hyökkääjä Mikko Hautaniemen nousu kisakoneeseen. Turkulaishujoppi ei sen koommin säväyttänyt Ruotsin EFT-turnauksessa, mutta ajoi uniikkiudellaan pitkäaikaisen luottopelaajan Jami Mannisen ohi.
Yleisesti ottaen Nykky luotti vanhaan. Joukkueen keski-ikä on noin 29 vuotta. Kisadebytantteja on viisi kappaletta, heistä vain kaksi on alle 25-vuotiaita.
Toivon mukaan kokenut Nykky tietää mitä tekee, sillä ulospäin tämä kisaperiodi on näyttänyt vasemman käden projektilta – niin pelillisesti kuin pelaajien suhteen. On tietysti vaikea arvioida, kuinka paljon Nykky ja hänen tiiminsä on scoutannut pelaajia, mutta on sikäli mielenkiintoista, että vuosia kovaa jälkeä Sveitsissä tehnyt Hautaniemi napattiin ryhmään hänen palattua kotoiseen Salibandyliigaan.
Tapahtumiin on valittu tuttuja ja turvallisia pelaajia, eikä Suomen peli ole käytännössä kehittynyt mihinkään Petri Kettusen ajan tiiviistä viisikkopuolustamisesta. Etenkin viimeistelyturnauksessa Suomen hitaasta hyökkämisestä ei löytynyt minkäänlaisia rakenteita, mikä näkyi karusti etenkin Ruotsia vastaan, kun hyökkäysalueen hyökkäyspeli loisti poissaolollaan. Maailmanmestaruuden puolustamisen näkökulmasta tämä on toivon mukaan seurausta siitä, että kortit on haluttu pitää piilossa. Välinpitämättömyyteen ei ole varaa, sillä Ruotsi on edelleen selkeä ennakkosuosikki, mitä myös Nykky itse on toistellut.
Tulevaisuuden maajoukkuepelaajia on piipahdellut tapahtumissa, mutta yleisesti ottaen Nykky on luottanut koko ajan kokemukseen. Samalla tämä on tarkoittanut sitä, että pelaajaryhmä, josta päävalmentaja lopulliset valintansa teki oli lohduttoman pieni. Niukasti rannalle jääneitä pelaajia taisi olla lopulta vain neljä: selkävaivoista kärsinyt Jonne Junkkarinen, rightilta ampuva Valtteri Kainulainen, TPS-vahti Pyry Luukkonen ja kaksissa edellisissä kisoissa nähty Manninen. Näistä vain 25-vuotias Kainulainen ja 31-vuotias Luukkonen olisivat olleet kisadebytantteja. On siis turha pähkäillä olisiko vaikkapa Justus tai Rasmus Kainulainen pärjännyt kisoissa, sillä superlupauksia ei nähty tarpeeksi.
Uusien ja nuorempien pelaajien sisäänajaminen ei tietenkään ole itseisarvo ja kisoihin valitaan luonnollisesti paras mahdollinen joukkue. Tällä kisaperiodilla nuorille ei kuitenkaan annettu liiemmin edes mahdollisuuksia näyttää. Vuoden 2012 kisat olivat edelliset, kun Suomi luotti selvästi vanhaan. Ne huipentuivat nuorennusleikkauksen tehneen Ruotsin tarjoilemaan täydelliseen nöyryytykseen.
Median tentattavana ollut Jani Kukkola oli Nykylle helppo valinta. MM-turnaus on 32-vuotiaalle Kukkolalle uran seitsemäs. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)
Steelersin Ville Lastikka on oikeastaan ainoa nuori pelaaja, joka on systemaattisesti ajettu sisään maajoukkueeseen tällä kisaperiodilla. Muut uudet kasvot MM-kaukaloissa ovat jokerikortti Hautaniemi ja Nykylle Classicista tutut Jussi Piha, Mikko Leikkanen ja Lassi Toriseva.
Etenkin Pihan valinta on herättänyt keskustelua. Salibandyliigassa dominoivan Pihan pelinopeus ei ole missään vaiheessa näyttänyt riittävältä kansainvälisiin peleihin. Leikkanen taas ansaitsee monipuolisena pelaajana paikkansa ryhmässä. Nämä saattaisivat olla Leikkasen kolmannet kisat jos tamperelaista olisi siunattu hieman paremmin urheilua kestävillä alaraajoilla.
Tuttuihin pelaajiin turvautuminen on luontevaa, mutta moni olisi saattanut ajaa 31-vuotiasta Pihaa yhdeksän vuotta nuorempaa Aaro Astalaa sisään. Indians-hyökkääjä on kärsinyt loukkaantumisista, mutta on silti ominaisuuksiltaan fyysisesti rajoittunutta Pihaa luontevampi kansainvälisiin peleihin.
Yksi valinta, jossa Nykyn luotto vanhaan näkyi selkeästi, oli Lauri Kapasen nappaaminen kisaryhmään ohi Valtteri Kainulaisen. Monipuolinen Indians-laituri on monien papereissa Kapasta parempi pelaaja, mutta kokemus ja yhteys Jani Kukkolan kanssa käänsivät vaa’an 33-vuotiaan EräViikinki-pelurin suuntaan.
Viime päivien suurin puheenaihe kisavalintoja koskien on ollut hirmuvireessä oleva Jari Hankkio. 22 maalia viimeiseen viiteen otteluun räpännyt SPV-hyökkääjä oli liki mahdoton valita, sillä hänellä ei ollut näyttöjä kansainvälisistä peleistä, minkä myös Nykky sanoi tiedotustilaisuudessa. Näyttöjen puuttuminen on ongelma etenkin pelitavallisesti, sillä kansainväliset huippupelit ovat tarkkaa kyttäilyä, kun taas SPV:n yltiöaktiivinen pelitapa tuottaa Hankkiolla otollisia organisoimattomia hetkiä tämän tästä.
Toisaalta asian voi kääntää myös niin, että kun jokerikortti napattiin Hautaniemen muodossa, niin miksi aurinkoakin kuumempi Hankkio ei noussut tälle paikalle. Vastaus lienee kuitenkin Hautaniemen erikoisuudessa, sillä hänen kaltaisellaan epätyypillisellä pelaajalla on mahdollista muuttaa pelin rytmiä.
Nyt kun valinnat on kuitenkin tehty, on aika suunnata katseita kohti Suomen kokoonpanon rakentumista.
Jo viime kisoissa loistanut Classic-kenttä (Salin–Salo–Johansson;Lamminen-Savonen) on kiveen hakattu. Elävä legenda Mika Kohonen on Nykyn mukaan penkillä, mutta muuten kaksi muuta kentällistä ovat kysymysmerkkejä.
Vaikka ”liian vanha” Kohonen aloittaa penkillä, oli hän lopulta hyvinkin luonteva valinta ryhmään. Ensinnäkin Kohonen on edelleen Suomen paras ylivoiman pyörittäjä ja vaikka liike on raihnaista, pystyy hän pelaamaan pakin lisäksi sentterinä, koska Suomi tulee todennäköisesti puolustamaan syvältä ja tiiviisti.
Suomen viime kisojen ykköskenttä Kotilainen-Kukkola-Kailiala pelasi EFT:llä yhdessä Ruotsia vastaan, mutta ei säväyttänyt. Etenkin nihkeää liigasyksyä pelaava Kailiala oli heikko viimeistelyturnauksessa, eikä hänellä pitäisi olla nykyformissa asiaa kärkikenttiin. On toki mahdollista, että Nykky rakentaa kolmoskentäksi niin sanotun Ervi-koostumuksen, jossa Kukkolan laidoilla hyökkää Kapanen ja Kailiala. Tämä kuulostaisi loogiselta jo senkin takia, että Kapanen ylipäätään valittiin ryhmään.
Yksi mielenkiintoinen elementti on Lastikan roolittaminen. 22-vuotias Steelers-hyökkääjä on ollut hurjassa iskussa liigakaukaloissa ja pystyy laukauksellaan tekemään taikoja olemattomista tiloista. Lastikka oli myös Suomen parhaimmistoa Uppsalassa, joten hän on kaiken järjen mukaan Kailialan edellä oikean laidan hierarkiassa. Kotilainen & Lastikka parivaljakko voisi parhaimmillaan olla tuhoisa yhdistelmä, jahka ympärille löytyy sopivat pelaajat.
Yksi Suomen kentällisiä määrittävä tekijä on Pihan roolitus. Classic-sentteri viihtyy hyökkäyspäässä syvällä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen kentällisessään on oltava laituri, joka pystyy paikkaamaan Pihaa tilanteenvaihdossa. Uppsalassa tämä pelaaja oli Joonas Pylsy. Oikeaan laitaan Pylsyllä ei kuitenkaan ole asiaa, kun taas vasemmalla hänen leftin kätisyytensä on ongelma.
Alakerrassa Suomen kahden muun kentällisen parit näyttävät selviltä: Väänänen–Stenfors ja Leikkanen-Kivilehto. Maalissa torjuu pomminvarmasti maailman paras maalivahti Eero Kosonen.
Yksittäisiä valintoja ratkaisevampaa on luonnollisesti se, miten Suomi onnistuu pelisuunnitelmissaan. Niistä kuitenkin lisää lähempänä kisoja.
Kansikuva: Mika Hilska / Salibandy.fi