Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!Satavuotiaan Suomen kunniaksi Faneille.com starttasi juttusarjan, jossa hekumoidaan suuria suomalaisia urheiluhetkiä. Ensimmäisen raapaisun vetäisi Kalle Tamminen, joka kertasi maamme kestävyysjuoksun historiaa ja erityisesti Jukka Keskisalon ikimuistoista kultajuoksua kesän 2006 EM-kisoissa. Seuraavana vuorossa on salibandyn ikimuistoinen maailmanmestaruus joulukuulta 2008.
Prahan illassa voitettu maailmanmestaruus ei suinkaan ollut suomalaisen reikäpalloväen ensimmäinen. Naiset juhlivat nappasivat kirkkaimmat mitalit vuosina 1999 ja 2001, jonka lisäksi alle 19-vuotiaat pojat peittosivat finaalissa rakkaan länsinaapurin syksyllä 2003. Miesten MM-kisoja voi kuitenkin pitää lajin suurimpana ja kauneimpana tapahtumana, joten yhtään poikien ja naisten urotekoja vähättelemättä, oli miesten ensimmäinen suomalaisen salibandyn kannalta merkityksellisin.
Ymmärtääkseen ensimmäisen miesten MM-kullan merkityksen on pikainen taustoitus paikallaan. Keväällä 2004 Suomi jäi pronssiotteluun, johon päättyi Pasi Tilanderin pesti maajoukkueen peräsimessä. Lippulaivan ohjaksiin tarttui menestystä etenkin Espoon Oilersissa niittänyt Petteri Nykky. Golf-valmentajana siivissä työskentelevä ”alkemisti” oli lähellä täysosumaa jo ensimmäisellä yrittämällä.
Vuoden 2006 kisat pelattiin Ruotsissa, missä päänäyttämönä toimi Tukholman ikoninen Globen. Suomi oli lähellä kellistää lajin kaikki MM-kullat siihen mennessä vieneen Ruotsin. Ottelun alussa napattu johto kuitenkin suli, mutta Suomi pakotti kisaisännät jatkoajalle.
Jatkoilla nähtiin suuremman luokan dramatiikkaa, kun Suomen Peik Salminen komennettiin jäähylle maalineduskahakan jälkeen ja nahistelun toisena osapuolena ollut Ruotsin Henrik Qvist pääsi kuin koira veräjästä. Kuten arvata saattoi, naulasi Suomen kaatajana aiemminkin profiloitunut Magnus Svensson reikäpallon verkon perukoille, aloittaen keltapaitojen villit voiton juhlat.
Historian ensimmäinen maailmanmestaruus oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Eikä sivumaku olisi juurikaan kitkerämpi voinut olla, kiitos jatkoajan tuomarifarssin.
”Tero Tiitu, tykki!”
Ruotsin kultajuhlien jälkeen kansainvälinen salibandyliitto päätti vaihtaa MM-kisat lätkän vastaavien alta pois ja siirsi ne joulukuulle. Seurajoukkuekauden rytmityksen kannalta ajankohta on luonnollisesti haastava, mutta lajin näkyvyyden kannalta perusteltu. Samalla tämä tarkoitti puolen vuoden lisäaikaa matkalla kohti Tšekeissä pelattuja kisoja.
Kisaprojektin aikana nähtiin viitteitä sisuuntuneen Suomen iskukyvystä. Vaikka tappioita tuli, kellistivät Nykyn suojatit länsinaapurin ensin syksyllä 2007 ja myöhemmin keväällä 2008. MM-kisojen kenraali pelattiin Kuopiossa kuukausi ennen h-hetkeä. Suomi pyöritteli Sveitsin ja Tšekin kumoon näytöstyyliin, mutta koki niukan 5–6-tappion Ruotsille.
Savossa estradille kipusi uusi tähti, Ruotsissa koko uransa pelannut Rickie Hyvärinen, joka oli suomalaiselle lajiväelle mystinen hahmo. Taiturimainen ja boheemi ruotsinsuomalainen lunasti kisalippunsa, joka oli yksi ratkaisevimpia käänteitä matkalla kohti kaksi ja puoli vuotta kestäneen projektin kliimaksia.
Prahassa kisat sujuivat, kuten salibandyn MM-kisat yleensä suurmaalta sujuvat. Alkulohkopelit läpsytellään kunnialla pois alta ja kisat alkavat todenteolla vasta välieristä. Niissä Suomi pääsi todelliseen painetestiin, josta Nykyn suojatit suoriutuivat kunnialla peitoten äänekkään kotiyleisön edessä pelanneen isäntämaa Tšekin lukemin 4–2.
Myös lätkän MM-kisojen päänäyttämönä toiminut O2 Arena tarjosi upeat puitteet kisojen kliimaksille, jossa luonnollisesti kohtasivat lajin kaksi suurinta, Suomi ja Ruotsi.
Itse finaaliin Suomi sai täydellisen startin, kun oman pään luutana tunnettu Mika Kavekari täräytti Suomen johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. Todellinen ilotulitus alkoi avauserän toisella puolikkaalla. Ajassa 10.56 Rickie Hyvärinen kanttasi Suomen ylivoimalla 2–0-johtoon ja pelikellon näyttäessä aikaa 15.55 Suomi johti jo peräti 4–0. Ruotsin löylytystä orkestroi erityisesti Hyvärinen, joka paukautti avauserään tehot 1+2.
Neljän Ruotsille hävityn finaalin jälkeen suvereeni neljän maalin johto tuntui jopa liian hyvältä ollakseen totta. Ja sitä se tietyllä tapaa olikin, sillä ensimmäisen erätauon jälkeen kentälle marssi sisuuntunut ruotsalaisjoukkue. Huippusentteri Fredrik Djurling rikkoi kuparisen jo 2. erän ensimmäisellä minuutilla ja summerin soittaessa länsinaapuri oli tullut jo maalin päähän.
Kuskin paikalle siirtyneen Ruotsin päästi piinasta Kimmo Eskelinen, jonka kammokuti toi hallitsevan maailmanmestarin tasoihin ajassa 45.39. Juuri ennen erän puoliväliä Djurling siirsi Ruosin johtoon illan toisellaan ja kun lajin kaikkien aikojen pelaajiin kuuluva Niklas Jihde niittasi Ruotsin kahden maalin karkumatkalle, ei voinut välttyä ajatukselta: Näinkö tässä taas kävi?
Ruotsi oli tullut neljän maalin takaa ohi ja tehnyt peräti kuusi NHL-termein vastaamatonta maalia.
Sitten tapahtui jotain mitä peruspessimistinen suomalainen palloilun seuraaja ei olisi ikipäivänä uskonut. Suomi pääsi ylivoimalle ja reippaat viisi minuuttia ennen päätössummeria penkin päästä kaivettu Lassi Vänttinen herätti suomalaisten toiveet finaalin voitosta henkiin. Tamperelaisen liuhuletin tarkka kuti painui aivan etuyläkulmaan ja toi Suomen maalin päähän.
Hetkeä myöhemmin Suomen kiistaton ykköspelaaja Mika Kohonen pääsi yrittämään tasoitusta rangaistuslaukauksella, mutta maestron yritys jäi torsoksi. Uudestaan verkkarit päältään rullannut Vänttinen täräytti tasoitusmaalin jotakuinkin samoilta jalansijoilta, mistä nykyään Classicia edustava laituri oli hetkeä aiemmin kaventanut.
Kun varsinaisen peliajan loppu ei tuottanut lisäosumia oli edessä kymmenen minuutin jatkoaika ja vieläpä samoista 6–6-lukemista kuin edellisessä MM-finaalissa. Jatkoajan ensimmäisen puolikas sujui kyttäilevissä merkeissä. Ruotsi oli enemmän pallossa ja Suomi hyökkäsi vastaan, mutta todelliset huippupaikat loistivat poissaolollaan.
Digitaalien näyttäessä tasan viittä minuuttia avasi Ruotsin maalille avauserän ryöpytyksessä vaihdettu Daniel Ramsin nopean vastahyökkäyksen, jossa Djurlingille siunaantui loistopaikka naulata kahdeksas perättäinen MM-kulta.
Henri Toivoniemen torjunnasta alkoi tapahtumasarja, jonka luultavasti muistaa valtaosa suomalaisesta salibandykansasta.
Rickie Hyvärinen nappasi pallon oikeassa laidassa, otti muutaman askeleen ja syötti pelivälineen pari metriä puolen kentän paremmalle puolelle ehtineelle Mika Kohoselle. Kohonen imi itseensä kaksi ruotsalaista ja jatkoi pallon pienellä siirrolla suoraan Hyvärisen juoksulinjalle.
Kohosen oivallusta seuranneessa kaksi vastaan yksi tilanteessa Hyvärinen vei pallon rystylle jättäen viimeisen keltapaidan taakseen ja siirsi sen takatolpalla odottaneelle Tero Tiitulle, jolla taas oli helppo työ niitata 26-reikäinen muovipallo länsinaapurin tyhjään rysään.
Kun näin pallon painuvan verkkoon, olivat ensimmäiset ajatukset epäusko. Oliko Suomi tosissaan kaatanut suuren ja mahtavan Ruotsin. Jälkikäteen, kun olen kelannut maalia monet kerrat, on se yksi upeimmista, mitä olen koko lajin historiassa nähnyt. Sen katsominen aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä, kontekstin tuntien jopa pientä herkistymistä. Toivoniemen torjunta, Kohosen oivallus, tehot 1+3 finaaliin naputtaneen Hyvärisen esityö ja Tiitun viimeistely. Tuossa maalissa natsasi kaikki, kun pallo oli seitsemän sekuntia Ruotsin huippupaikan jälkeen sinikeltaisten omassa rysässä.
Tunnustuksen ansaitsee myös ottelun YLE:lle selostanut Mikko Hannula, joka ei pidätellyt tuntojaan vaan mainitsi minuutin sisään noin viisi kertaa Tero Tiitun ratkaisseen maailmanmestaruuden Suomelle. Erityisen hyvin allekirjoittaneen mieleen jäi lausahdus: ”Tero Tiitu, tykki ja Rickie Hyvärinen esityön tekijänä ratkaisevat turnauksen Suomen voitoksi.”
Tähän tyyliin syntyy yksi salibandyhistorian upeimmista osumista, joka toi Suomelle sen historian ensimmäisen MM-kullan. (Aleksandar Djorovic/AOP).
Mestaruus avasi padot
Ennen Tsekin MM-kisoja Suomella tiedettiin olevan hyvä sauma horjuttaa Ruotsia, mutta kukaan ei uskaltanut hypätä liian optimistiseksi. Varsinkin, kun Suomen kaikkien aikojen pelaajiin kuuluneet Jaakko Hintikka ja Jari-Pekka Lehtonen olivat lopettaneet komeat uransa Globenin jatkoaikatappioon.
Prahan kultajuhlien jälkeen maailman parhaasta maajoukkueesta ei ollut enää epäselvyyksiä, vaikka Suomi kokikin muutaman tappion uuden kisaprojektin alussa.
Ensimmäinen miesten maailmanmestaruus oli massiivinen ennen muuta symbolisella tasolla, sillä epäusko mahdollisuudesta kaataa Ruotsi oli karistettu. MM-kulta oli merkittävä myös siinäkin mielessä, että seuraavat MM-kisat pelattiin Suomessa.
Hartwall Areenan huuman paikan päällä todistaneena, voi kisoja kehua onnistuneiksi. Etenkin, kun tunnelma loppuunmyydyssä finaalissa oli parasta, mitä olen Suomen maalla kokenut. Eikä itse finaalikaan jättänyt kylmäksi. Ennakkosuosikkina otteluun Ruotsia vastaan lähtenyt Suomi hallitsi peliä suvereenisti ja oli kuskin paikalla koko 60 minuuttia. Summerin soittaessa komeili tulostaululla lukemat 6–2.
Monien mielestä näytöstyyliin tullut mestaruus kotiyleisön edessä oli ensimmäistä hienompi, mutta ainakin itse taivun arvostamaan Prahan juhlia rahtusen enemmän. Perusteluita tähän on kaksi: ensimmäinen mestaruus ja itse finaalin uskomaton draamankaari.
Varmaksi en osaa sanoa, mutta uskaltaisin väittää ensimmäisen MM-kullan myös nostaneen salibandyn asemaa suomalaisessa palloiluperheessä. Finaalin ratkaissut Tero Tiitun voittomaali palkittiin Urheilugaalassa vuoden sykähdyttävimpänä hetkenä – ja täysin ansaitusti.
Ei myöskään liene suuri vääryys väittää Prahan finaalin olleen yksi suomalaisen palloiluhistorian kovimmista voitoista.
Kansikuva: Aleksandar Djorovic / All Over Press