Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki avaa huomenna kautensa Dohan Timanttiliigan osakilpailussa. 34-vuotiaan maailmanmestarin jatko tämän kauden jälkeen on auki, joten onkin hyvä pysähtyä miettimään hänen merkittävyyttään urheilijana.
Reilu vuosi sitten Tero Pitkämäen valinta Vuoden urheilijaksi aiheutti someraivon. Monet eivät voineet ymmärtää äänestyksen voittaneen keihäänheittäjän valintaa.
Tuon jälkeen joissakin piireissä on ollut havaittavissa naureskelua sekä piittaamattomuutta Pitkämäkeä kohtaan. Tuoreimman Urheilugaalan aikaan Twitterissä naljailtiin siihen sävyyn, että menisikö viime kesän arvokisapettymyksistä huolimatta titteli taas ilmajokelaiselle. Tehtiin miehestä Villi kortti -ohjelmaan aiheesta sketsikin.
Pienen naljailun keskellä on tuntunut siltä, että onko täysin ymmärretty miehen kovuutta. Keihästähden mitalia on voitu pitää itsestään selvänä siitä huolimatta, että lajin taso on kiristynyt maailmalla koko ajan.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan Pitkämäki on vastannut lähes yksinään suomalaisen yleisurheilun menestyksestä. Koko suomalaisen huippu-urheilun räpeltäminen on ollut yleisön pihdeissä, joten Pitkämäen 2013–2015 välisenä aikana tuomat kolme mitalia ovat nyt edes jollakin tavoin tuoneet kotisohville toivottuja hetkiä. Ilman niitä mitaleita valituksen määrä huippu-urheilua kohtaan olisi ollut vielä karmeampi.
Laadukasta työskentelyä suurkisoissa
Pitkämäen edesottamukset arvokisoissa ovat olleet hurjaa luokkaa. Aikuisten arvokisoissa hän on edustanut Suomea 15 kertaa, joissa hän ollut seitsemästi mitaleilla.
Se, että lähes puolet arvokisareisuista on päättynyt mitaliin kertoo armotonta kieltä siitä, että urheilija on suurkisojen miehiä. Tasaisuudesta kertoo sekin, että vuoden 2007 maailmanmestari on jäänyt vain kolme kertaa loppukilpailun ulkopuolelle. Mitalivuosien päälle Pitkämäki on ollut kyseisinä kausina yleensä hyvässä kunnossa pitkin kesää kansainvälisten osakilpailuvoittojen ja huippukaarien muodossa.
Siinä missä jotkut suomalaiset ovat pärjänneet mallikaasti esimerkiksi maailmancupissa, suurkisoissa he ovat törmänneet seinään. Ampumahiihdon maailmancupissa 21 voittoa ja 70 palkintosijaa saalistaneella Kaisa Mäkäräisellä on ollut myös arvokisoissa hieman vaikeaa.
Vaikka Mäkäräinen on nykyaikana suomalaisittain harvinaisen kovaa valuuttaa omassa lajissaan, isoissa karkeloissa dominanssi on jäänyt piippuun. Kuusi MM-mitalia peilattuna valtavaan maailmancupin menestykseen on pienoinen pettymys, kun se suhteutetaan arvokisojen neljään henkilökohtaiseen starttimahdollisuuteen. Arvokisoissa onnistuneen suorituksen kaivamisessa ja paineiden sietämisessä Pitkämäki on ollut kovaa luokkaa.
Pohjamudista mitalitielle
Vuonna 2013 alkaneen kolmen vuoden arvokisamitaliputken lomassa voi ajatella, että kyseiset mitalit olisivat hyvinkin voineet jäädä saavuttamatta, sillä Pitkämäen ura oli rajusti alamaissa 2010–luvun taitteessa. Heittämisensä kanssa suurissa vaikeuksissa ollut Pitkämäki tuskaili parin kesän ajan kaukana omasta tasostaan, ja lähes vuoden ilman ainuttakaan 80 metrin raapaisua.
Kyseinen jakso oli aiemmin 85–90 metrin siivuihin tottuneelle heittäjälle raju paikka. Tuossa tilanteessa näytti vaikealta, että hän pääsisi vielä omille metriluvuilleen.
Teemu Selänteestä muistetaan, kuinka kiekkotähti palasi polvileikkauksen jälkeen kuin uudesti syntyneenä huipulle luoden pitkän ja loisteliaan uran. Pitkäaikaisen valmentajansa Hannu Kankaan avustamana 30-vuotiaan Pitkämäen kipuaminen raastavasta suvantovaiheesta vielä kolmesti mitaleille ja Timanttiliigan kokonaiskilpailun voittajaksi on urheiluromanttisesti yhtä upeaa luokkaa.
Suojaverkko nuorille
Vaikka viime vuosina yleisurhelun arvokisoissa on nähty suomalaisonnistumisia, suuren luokan menestykseen ovat pystyneet vain Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Valtavan menestyksensä johdosta Pitkämäki voidaan nähdä hänen itsensä tiedostamattaan suojaverkkona nuorille suomalaisyleisurheilijoille.
Tällä hetkellä Suomessa on useita yleisurheilulupauksia, jotka voivat pärjätä tulevaisuudessa kansainvälisissä kilpailuympyröissä. Raapimalla mitaleita sieltä täältä, eteläpohjalainen on kerännyt suurimmat odotukset ja paineet itseensä, ja ikään kuin pelannut aikaa nuorille kehittyä rauhassa. Tässä mielessä Pitkämäen arvo kotimaiselle yleisurheilulle on tärkeä.
Usein sitä jää surkuttelemaan jotakin vasta sitten kun sitä ei enää ole. Mitä jos Lontoon MM-kisoissa pysähdyttäisiin nauttimaan Pitkämäen otteista vielä kun voi? Oli lopputuloksena sitten minkälainen sijoitus tahansa.
Kuva: JARNO KUUSINEN / AOP