Leijonat Minskiin – Osa 2

Olli Jokinen tulee olemaan suomen päällikkö tulevissa MM-karkeloissa. Myös Juuso Hietanen nähdään suurella varmuudella kisoissa. (Getty)

Olli Jokinen tulee olemaan suomen päällikkö tulevissa MM-karkeloissa. Myös Juuso Hietanen nähdään suurella varmuudella kisoissa. (Getty)

Julkaisimme maaliskuun alussa oman näkemyksemme mukaisen Leijona-kokoonpanon tuleviin MM-kilpailuihin Minskiin. Nyt on hyvä hetki alkaa päivittää kokoonpanoa ja ottaa kantaa tuleviin valintoihin. Katsastetaan nyt alkuun maaliskuun valintoihimme ja tarkastellaan keitä on mahdollisesti tuosta kokoonpanosta nousemassa kisakoneeseen. Käsittelyymme ovat päässeet nyt myös haastajat ja heistä jutun pääset lukemään tästä.

MM-kilpailut alkavat Valko-Venäjällä perjantaina 9.5. Suomi pelaa avausottelunsa Latviaa vastaan lauantaina 10.5 klo 16.45. Sitä ennen Suomella on vielä edessään Ruotsin EHT-turnaus, jossa vappupäivänä vastaan asettuu Venäjä.

Maaliskuun valintamme Minskin MM-kisoihin

Aaltonen – Kontiola – Komarov

Puustinen – Teräväinen – Salminen

Enlund – Lehterä – Hagman

Pihlström – Koskiranta – Hartikainen

Bubbling Under –osasto: Wirtanen, Savinainen, Hytönen, Keränen

Puolustajat: Kukkonen, Hietanen, Lepistö, Väänänen, Jalasvaara, Mäenpää, Jaakola, Lajunen

Maalivahdit Ortio, Koskinen, Rynnäs

Päivitetyt valinnat

Pekka Rinne on näillä näkymin Leijonien ykkösveska (Getty)

Pekka Rinne on näillä näkymin Leijonien ykkösveska (Getty)

Maalivahdit:

Jussi Rynnäs ei ole missään nimessä joukkueessa. Tomi Karhunen otti Kärpissä torjuntavastuun ja johdatti joukkueensa Suomen Mestaruuteen. Rynnäs jäi statistin rooliin ja pelatessaan osoitti heikkouden merkkejä.

Joni Ortion pelit jatkuvat AHL:ssä Abbotsfordin riveissä, joten miestä tuskin MM-jäillä nähdään.

Mikko Koskinen on kuulunut Leijonien leiriryhmään ja mies oli torjuntavuorossa, kun Leijonat kohtasi toistamiseen Slovakian Minskiin valmistavissa otteluissa. Joukkue kuitenkin koki ottelussa tappion, mutta Koskiseen ei ottelu kaatunut. Mies torjui ottelussa 35 kertaa. Toinen leirillä pelannut maalivahti Juuse Saros pelasi ensimmäisessä Slovakia-ottelussa nollapelin.

NHL:stä kuului mukavia uutisia, kun maalivahti Pekka Rinne hyppäsi koneeseen ja lähti kohti Leijonien leiritystä. Mies oli sivussa lähes koko kauden, mutta torjui toivuttuaan 24 ottelussa. Rinteelle kausi oli ymmärrettävästi vaikea ja tilastollisesti uran heikoin, mutta nälkää miehellä piisaa.

Myös muita maalivahteja riittää tyrkylle ja tällä osastolla ei normaaliin tapaan Suomella tule olemaan vaikeuksia. Petri Vehanen päättää kautensa KHL:n finaaleissa. Taalajäiltä ei löydy enää kuin yksi ehdokas maajoukkueeseen. Kari Lehtosen kausi päättyi pettymykseen ja mies kieltäytyi MM-matkasta. Tuukka Rask tulee johdattamaan Bostonin vielä pitkälle. Karri Rämö tiettävästi kieltäytyi. Antti Niemi on ainoa mies, jonka tie voi vielä kauden päätyttyä San Josen paidassa viedä Valko-Venäjälle.

Puolustajat

Leijonien tämän hetken miehistössä on tilaa kiekollisille puolustajille. Se tullaan näkemään vappupäivän Venäjä-ottelussa. Kokoonpanossa nähdään torstaina todennäköisistä MM-sankareista vain Juuso Hietanen, Jere Karalahti sekä Ville Lajunen. Kärpistä ryhmään nousseet Atte Ohtamaa ja Ville Pokka antavat näyttöjä EHT-turnauksessa. Varsinkin Ville Pokan mahdollisuudet ovat kasvaneet puolustuksen kapeuden vuoksi. Lasse Kukkonen tulee luultavasti liittymään MM-ryhmään valmistavan Ruotsin EHT-turnauksen jälkeen, jos paikat vaan matkan mahdollistavat.

NHL:ssä Sami Vatasen ja Olli Määtän kausi on vielä kesken. Määtän kausi jatkuu vielä Pensissä pitkään ja tuskin Vatastakaan kisoissa nähdään. Anaheim haluaa pitää miehen mahdollisten loukkaantumisten varalla, vaikkakin kaukalo tulee tällä hetkellä tutuksi AHL:n puolella. Myös Rasmus Ristolainen tahkoaa AHL:n pudotuspelejä. Ristolaisen Rochester Americansin tilanteesta ei voi sanoa vielä mitään. Otteluvoitot ovat tällä hetkellä 1-1. Puolustukseen jykevyyttä toisi AHL:n Milwaukee Admiralsin Joonas Järvinen. Järvinen on jo vanhastaan tuttu mies Westerlundille ja hänen joukkueensa on tällä hetkellä 2-0 otteluvoitoin tappiolla.

Mikko Mäenpäällä ja Topi Jaakolalla on vielä yksi peli KHL:n finaaleita edessä. Sami Lepistön loukkaantuminen on iso menetys Suomelle.

Hyökkääjät

Teuvo Teräväinen on näyttänyt valmistavissa peleissä, että lyhyt opintoreissu ison meren taa on jo kantanut hedelmää (Getty)

Teuvo Teräväinen on näyttänyt valmistavissa peleissä, että lyhyt opintoreissu ison meren taa on jo kantanut hedelmää (Getty)

Teuvo Teräväinen on näyttänyt, että pieni pyrähdys suuren veden takana näkyy heti otteissa. Keskushyökkääjä-osasto onkin paperilla jo lähes selvä. Kisakoneessa nähdään Teräväisen lisäksi tutut miehet Petri Kontiola, Jori Lehterä sekä Jarkko Immonen. Olli Jokinen liittyy Leijoniin vasta kisojen alla, mutta on matkalaukut jo pakannut.

Laitureiden osalta paperit ovat pöydälläni eniten sekaisin. Leo Komarov nähdään takuuvarmasti MM-jäillä, ellei suurempaa loukkaantumista tapahdu. Juhamatti Aaltonen nousee Kärppien mestaruusjuhlien laannuttua Leijonamiehistöön. Tapparan Olli Palola on kisoihin tyrkyllä, mutta vielä on epäselvää miten herra on finaalitappion saanut käsiteltyä ja missä vedossa kroppa on rankan kauden jälkeen. Miehen mahtumista lopulliseen kokoonpanoon on myös oikeutettua spekuloida. Myös pudotuspelien pistepörssin voittaja Mika Pyörälä olisi haluttu vahvistus Westerlundin miehistöön, mutta miehen osallistuminen on vielä epävarmaa.

”Täytyy vielä miettiä muutama päivä. Nyt tuntuu, että tämän kauden jälkeen henkiset voimavarat ovat aika lopussa.” -Mika Pyörälä, Oulu-lehdelle finaalien ratkettua

Michael Keränen pelasi loistavan kauden Liigassa ja miehen näytöt viimeisissä peleissä merkkaavat paljon. Niko Kapanen ja Oskar Osala pelaavat finaaleita Venäjällä ja he ovat luultavasti Erkka Westerlundin käytettävissä myös tulevissa karkeloissa.

Tuomo Ruutu, Valtteri Filppula sekä Lauri Korpikoski ovat jo vahvistaneet kieltäytymisensä. Taalajäiltä tarjolla olisi vahvimmin Minnesotan kolmikko Mikael Granlund, Erik Haula sekä Mikko Koivu. Granlundin vaivana on ollut aivotärähdykset ja on epävarmaa pystyykö ja haluaako mies riskeerata uraansa Valko-Venäjällä.

AHL:n puolelta tarjolla olisi mahdollisesti Teemu Pulkkinen tai Markus Granlund. Pulkkisen Grand Rapids Griffins johtaa omaa sarjaansa 2-0 Granlundin Abbotsford Heatia vastaan. Näin todennäköisempi vahvistus suoraan kisoihin löytyy nuoremmasta Granlundista. Myös Miikka Salomäki sekä Harri Pesonen pelaavat mukavaa kautta AHL:ssä. Salomäki ei ole Erkalle niin tuttu että 50 tehopistettä Amerikan divarissa riittää ja samaa voisi sanoa hieman vähemmän pistepussia kerryttäneestä Pesosesta.

Mutta ne laiturit. On erittäin todennäköistä, että Westerlund tulee peluuttamaan myös Minskissä keskushyökkääjiä laitureina. Sen toimivuus nähtiin jo Sotshissa ja se tuo turvaa myös loukkaantumisten varalle. Teräväisen rooli tuleekin löytymään keskustan sijasta laidalta.

Antti Pihlströmin ja Teemu Hartikaisen kutsu oli matkalla, mutta miehet eivät ole kunnossa. Juuso Puustisen valitsi myös kisojen sijasta leikkauspöydän ja mies kuntouttaa kesän polveaan ensi kautta varten. Tuomas Kiiskisen Saksa-ottelussa saama vamma ja Tero Koskirannan pitkittynyt sairastelu estävät kisamatkat. Miehet olisi luultavasti muuten nähty Minskissä. Myös Sakari Salminen on kieltäytynyt.

Suomi-Venäjä vappupäivänä 1.5.2014 klo 16.00

Leijonat kohtaavat suuren ja mahtavan..Venäjän Ruotsin EHT-turnauksen ottelussa Helsingissä. Venäjän ryhmä on jo vahvistunut muuan Ovechkinilla ja Kuznetsovilla. Aivan tusinatähtiä ei siis itänaapureidemme joukkueessa pelaile. Tietenkin täysin eri asia on kuinka joukkue taas pelaa yhteen ja miten motivoituneita tähdet ovat pelaamaan. Venäjän kokoonpano Suomea vastaan on pieni mysteeri, mutta Leijonien ketjukoostumukset tulivat jo viimeistelyharjoituksissa selväksi. Pari poimintaa EHT-joukkueesta ja siitä keitä kannattaa pitää silmällä varsinkin vappupäivän karkeloissa.

Michael Keränen

Michael Keränen arvostettiin Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi Lasse Oksanen -palkinnolla (Alloverpress)

Michael Keränen arvostettiin Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi Lasse Oksanen -palkinnolla (Alloverpress)

Suomen ykkösnyrkissä Lehterän sekä Konna Kontiolan kanssa näyttöpaikkansa käyttävä Liigasensaatio on erittäin lähellä myös MM-kisapaikkaa. Mies on nopea, taitava ja huokuu parhaimmillaan itseluottamusta. Mies keräsi tehot 1+1, kun Suomi kaatoi Slovakian 0-3. Vastuuta tulee ja nyt nähdään miten mies sen kantaa. Teräväisen mahdollinen tutkapari Minskissä.

JP Hytönen

Taistelija Hytönen on saanut paljon vastuuta MM-karkeloihin valmistavissa otteluissa. Tasaiset otteet vievät miehen kisoihin, mutta rooli tulee jäämään nykyistä pienemmäksi. Kova kahden suunnan raataja, joita Suomi tarvitsee. Kisapaikka hilkulla jos ison meren takaa kuuluu uutisia Minnesotan suunnalta.

Petteri Wirtanen

Wirtanen on erikoismies, joita Leijonista ei liikaa löydy. Miehen taidot löytyvät puolustuspelistä ja aloituksista. Oikea mies puolustavampaan ja pienempään rooliin jos suuremman kaliiberin miehiä ei ole tarjolla. Ailahtelevat otteet harjoitusmatseissa asettavat kysymysmerkin. Loistavat viimeiset ottelut saattavat riittää kisapassiin.

Iiro Pakarinen

”Härkä-Pakarin” laukaus on tullut monelle Liigaa seuraavalle tutuksi. Voimahyökkääjä voisi olla monikäyttöisyydensä vuoksi yksi jokerikortti MM-kisoihin. Korostan sanaa jokerikortti. Pihlströmin sekä Hartikaisen poisjäänti avaa paikkoja myös duunareille. Tässä on yksi, mutta riittääkö taso? Oskar Osala menee valinnoissa selkeästi edelle. Loukkaantumiset ja kieltäytymiset saattavat avata oven, mutta sekin vaatii täydellisen onnistumisen jäljellä olevissa peleissä.

Puolustajat

Suomen rosteri puolustajien osalta on tällä hetkellä niin kapea, että oikeastaan kuka tahansa saattaa nousta kisakoneeseen ja moni saattaa sieltä pudota. Kärppien Pokka ja Ohtamaa saavat näyttöpaikan, jonka käyttämällä miehet tai mies saatetaan Minskin koneessa nähdä.

Päivitetyt valintamme Minskin MM-kisoihin

Pyörälä – Kontiola – Aaltonen

Keränen – Jokinen – Teräväinen

Lehterä – Immonen – Komarov

Wirtanen – Hytönen – Osala

Puolustajat: Kukkonen, Hietanen, Mäenpää, Jaakola, Lepistö, Lajunen, Karalahti ja mahdollisesti Ristolainen

Maalivahdit: Rinne, Koskinen, Vehanen/Saros/Niemi

Bubling under: Niko Kapanen, NHL-miehet, Markus Granlund, Teemu Pulkkinen, Olli Palola, Joonas Järvinen, Ville Pokka, Atte Ohtamaa, Jyri Marttinen

Eri mieltä? Samaa mieltä? Kerro mielipiteesi kommenteissa!

Jos palikat loksahtavat Leijonille suotuisasti

Paljon on vieläkin kiinni siitä millaisia viime hetken vahvistuksia ison meren takaa löytyy. Minnesotan putoaminen muuttaisi miehitystä ainakin yhdellä ja myös AHL:stä löytyisi paljon kaivattua maalintekovoimaa. Jos kaikki miehet ison meren takaa Leijoniin liittyisivät voisi ketjukoostumukset näyttää esimerkiksi tältä:

Mi. Granlund – Koivu – Immonen
Pyörälä – Kontiola – Aaltonen
Ma. Granlund – Jokinen – Teräväinen
Haula – Lehterä – Komarov

Loppuun vielä huomio siitä kenet mieluiten näkisin tänä vuonna MM-kaukaloissa. Herran nimi on Erik Haula. Mies joka tulee vielä jokaisessa suomalaisessa kodissa tutuksi. Herralla on kokemusta isosta kaukalosta yliopistojoukkueestaan Minnesota Gophersista ja vastuuta tulee Mike Yeolta NHL:n puolella ilta toisensa jälkeen. Miehen nopeudesta tulisi moni yllättymään.