Kolumnin toisen osan julkaisu on viivästynyt valitettavan paljon, pahoittelut siitä. Viivästys on johtunut allekirjoittaneen kiireistä: muutto pysyvään kämppään, lukukauden alku ja tietysti pelien väijyminen. Mutta, aletaampas pidemmittä puheitta purkamaan vyyhtiä, sitä riittää.
Sympaattinen Rochdale
Saimme hollantilaisen ystäväni kanssa idean, että joskos lähdettäisiin Rochdaleen ihastelemaan paikallisen joukkueen peliä. Idea syntyi perjantai-iltana tuoppien äärellä ja itse peli pelattiin heti seuraavana lauantaina, noin reilu viikko sitten.
Rochdale on noin 90 000 asukkaan pikkukaupunki (englantilaisten mittarilla) vartin junamatkan päässä Manchesterista. Menopaluu junakin on varsin inhimillisen hintainen 4,40£. Rochdalen ylpeys on kaupungin nimeä kantava, League Onen alemmassa keskikastissa tarpova Rochdale AFC, tuttavallisemmin The Dale, joka pelaa kotiottelunsa Spotland Stadiumilla. Kyseisenä pelipäivänä The Dalen vieraaksi saapui sarjajohtaja Burton Albion.
Spotland Stadium ei loistokkuudella hurmaa, ei edes nurmen tasolla.
Tapahtumana Rochdalen kotipeli oli varsin hieno, ennenkaikkea erilainen kokemus verrattuna mahtaviin Valioliigapeleihin. Spotland Stadiumilta ei löydy mitään hienouksia, toisin sanoen se on kaikkea muuta kuin tarunhohtoinen paikka – katsomot ovat aikansa eläneet ja vessat ränsistyneet. Yksi äärimmäisen hieno asia Spotlandilta kuitenkin löytyy, The Dale’s Pub, jossa kävimme siemailemassa pintit olutta Dale-fanien keskellä ennen peliä. Pubia suosittelen lämpimästi, olutkin maksoi vaivaiset 2,50£.
Itse ottelu ei tarjonnut kummempaa viihdettä, vaikka olikin ilahduttavaa todistaa altavastaajana peliin lähteneen kotijoukkueen nappaavan tärkeät pinnat sarjakärjestä loppuluvuin 2–1. Pelin taso League One:ssa ei kuitenkaan häikäise. Kotijoukkueen eniten syöttäjä vastaanottanut pelaaja oli mitä luultavammin maalivahti, joka sitten rätkäisi pitkän kaaren kohti vastustajan kenttäpäätyä. Yksi asia mikä pelissä kuitenkin kiinnitti huomioni oli pelin tempo ja pelaajien asenne. League One pelaajat eivät ole erityisen teknisiä, mutta jokainen painaa todella kovalla asenteella ja pelin tempo pysyi kokoajan korkealla vaikka pelistä on muuten riisuttu lähes kaikki hienoudet pois.
Yhteenvetona Rochdalesta voisin todeta, että jos haluat nähdä autenttista ja aitoa brittimeininkiä, josta gloria ja jättimäiset rahavirrat ovat kaukana, mene Spotland Stadiumille! Pelin tason takia sinne ei kannata matkustaa.
Muovinen Old Trafford
Seuraavat kappaleet saavat luultavasti jotkut pahoittamaan mielensä, mutta korostan, että ajatukset ovat omiani, itse havainnoimiani – voin siis olla väärässä. Ottelu oli viime tiistaina pelattu Manchester United vastaan Stoke City, jossa kotijoukkue pelasi fantastista jalkapalloa napaten pisteet tyylikkäällä 3–0-voitolla. Tapahtumana suuren ja mahtavan Unitedin kotiottelu oli kuitenkin iso pettymys.
Old Traffordin piippuhylly on kaukana kentästä, pelin toki hahmottaa sitäkin paremmin.
Kuten varmasti kaikki futista seuraavat tietävät, ManU on yksi maailman kannatetuimpia seuroja ja se näkyy pelipäivänä Old Traffordilla. Vaikka pelipäivä oli tiistai kuhisi Unelmien Teatterin ympäristö turisteja, varsinkin aasialaisia oli matkannut Traffordin kaupunkiin runsain määrin. Myöskään itse pelissä tunnelma ei noussut missään vaiheessa korkealle, vaikka kotijoukkue esiintyikin loistavasti. Kannatuslaulut loistivat poissaolollaan, toki brittiläiseen tapaan Old Trafford kyllä myötäeli peliä, mutta ei läheskään niin vahvasti kuin esimerkiksi kaupungin toisella puolella sijaitsevan Etihad Stadiumin kotiyleisö.
Itse ottelusta esiin nousi kaksi tekijää. Ensinnäkin vierasjoukkue Stoke oli aivan järkyttävän huono, toki yleensä toinen joukkue tekee toisesta huonon, mutta vierailijat olivat iso iso pettymys. Positiivisella puolella ManU:n kohuhankinta Anthony Martial oli fantastinen. Vasenta laitaa sahaava ranskalainen on uskomattoman nopea kiihdyttämään ja kääntymään, tästä syystä Stoke-puolustus oli kokoajan vaikeuksissa nuorukaisen kanssa.
Vaikken missään määrin ManU-fani olekaan, odotin Unelmien Teatterissa vierailua todella paljon. Pelin jälkeen ihmettelin miten noin 76 000 -päinen yleisö voi olla niin hiljainen. Yhden ottelun otannalla voin todeta, että United on valitettavan muovinen. Annan ManU:lle kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden, kun fellow journalist Roope Liimatainen saapuu helmikuun lopussa vierailulle ja ohjelmassa on ManU vastaan Tim Sparvin edustama FC Midtjylland.
Legendaarinen Goodison Park
Keskiviikkona matka jatkui Liverpooliin, joka on muuten hieno kaupunki – suosittelen vierailemaan. Tosin korvat kannattaa puhdistaa ennen reissua, sillä Merseysiden murre ei ole helpoimmasta päästä. Kaupungissa pyörimisen jälkeen tie vei legendaaristen satamien kautta kohti Stanley Parkia, jonka vastakkaisissa päädyissä Liverpoolin ja Evertonin stadionit sijaitsevat. Tämän toki tiesin aiemminkin, mutta seisoessa keskellä Stanley Parkia on fiilis uskomaton, kun todellisuudessa näet kummatkin stadionit.
Evertonin kotiluolaa, Goodison Parkia voi luvan kanssa sanoa legendaariseksi. Toffeesin kotipyhättö on avattu vuonna 1892 ja on samalla Valioliigan vanhin stadion. Legendaarisuuden voit aistia esimerkiksi Main Standilla, jossa istuinpenkit ovat puuta, kyllä siniseksi maalattua puuta.
Niasse esittelyssä.
Liverpoolissa olin vierailulle tulleen veljeni kanssa ja ennen peliä painelimme Everton-fanien pubiin haistelemaan tunnelmaa, kuinkas muutenkaan kuin pinttien äärelle. Pubissa silmään osui Everton Twitter-feedissä ollut ilmoitus, että seuran deadline-day-hankinta Oumar Niasse esiteltäisiin klubitalolla, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä itse stadionilta. Uteliaina painelimme paikalle ja noin lopulta senegalilaiskärki saapui paikalle, noin 40 minuuttia myöhässä. Paidan numero #14 saanut kärkimies esiteltiin myös stadionilla ennen ottelua ja takanani istunut herrasmies kommentoi uutta hankintaa varsin kuvaavasti: ”He’s thin”.
Keskiviikkoillan ottelussa Evertonia vastaan asettui vuoristoratajoukkue Newcastle. Tällä kertaa harakoiden rollercoaster oli kuitenkin matalalla, eikä kentällä ollut käytännössä kuin yksi joukkue. Everton hallitsi peliä mielin määrin, mutta ei millään meinannut saada helpottavaa 2–0-maalia. Tämä tuntui myös katsomossa, joka alkoi turhautumaan, kunnes poikkeuksellisesti laitapakkina häärännyt Rolando Aarons lahjoitti Sinisille rankkarin aivan varsinaisen peliajan lopussa.
Viime kirjoituksessa Evertonista esiin nostettiin Ross Barkley, joka iski Newcastlen verkkoon kaksi osumaa pilkulta, muuten keskikenttämies ei tällä kertaa säväyttynyt. Sen sijaan Toffees-kippari Phil Jagielka oli fantastinen. Paikan päällä näkee mainiosti kuinka hyvin Jagielka lukee peliä ja sijoittuu tilanteissa, kenties vieläkin hienompaa on miehen tekeminen pallon kanssa. Kokenut toppari jakelee uskomattoman tarkkoja palloja omalta alueelta ja pallot tavoittavat lähes poikkeuksetta omat pelaajat.
Tapahtumana Evertonin kotipeli oli fantastinen kokemus. Goodison Park on muutenkin hyvin kompakti, sillä vaikka istuimme Main Standin ylimmällä standilla oli näkymät todella hyvät, sillä katsomot ovat hyvin jyrkät ja pinottu päällekkäin. Ainut miinus on tietenkin katsoimoissa olevat tolpat, joten jos on aikeissa matkata Goodisonille kannattaa olla tarkkana missä päin stadionia istuu. Top Balcony Two=TB2 annan ainakin omat suositukseni. Kaiken kaikkiaan Everton pelaa laadukasta ja viihdyttävää futista ja Goodison Park on hieno ja perinteikäs stadion, näin ollen voin erittäin lämpimästi suositella vierailua Evertonin kotipelissä.
Kettujen näytös Etihadilla
Otteluruuhkan viimeinen etappi löytyi Etihad Stadiumilta, jota käsittelin jo edellisessä kirjoituksessa. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin Valioliigapeli ja sarjakakkonen City sai vastaansa piikkipaikkaa pitäneen Leicester. Kuten moni varmasti tietää Kettujen tuhkimotarinaan kirjoitettiin jälleen yksi luku, kun pisteet matkasivat vierailijoiden mukaan suvereenilla 1–3-voitolla.
Cityn ottelutapahtuma oli jälleen hieno kokemus. Verrattuna esimerkiksi paikalliskilpailija Unitediin, on Cityn upealla stadionilla huomattavasti parempi tunnelma eikä turisteja ole läheskään samaa määrää. Keskustan itäpuolella majaansa pitävä City tarjoaa Unitedia huomattavasti brittiläisemmän kokemuksen. Vaikka Cityn pelissä eivät fanilaulut sen kummemmin raikaa, on peliin eläytyminen todella korkealla tasolla, toisin sanoen ottelun kulun voit aistia fanien reaktiosta.
Manchester Evening Newsin tarinaa Pepistä.
Viikko oli kärkikamppailun ohessa erittäin merkittävä Taivaansinisille, sillä alkuviikosta seura ilmoitti kiinnittäneensä penkin päähän Pep Guardiolan. Katalaaniluotsin tulon pystyi aistimaan hyvinkin konkreettisesti, sillä busseissa jaettavassa MetroNewsissä oli runsaasti tarinaa Guardiolan sopimuksesta, samoin kaduilla jaettavassa Manchester Evening Newsissä. Myös Cityn fanituote-osasto oli reagoinut Guardiolan kiinnitykseen ja stadionin edustalla myytiin kyseisen herran huiveja Cityn väreissä.
Mutta itse otteluun, joka oli Leicesterin näytöstä. Aina Ketuista puhuttaessa huomio kiinnittyy tähtikaksikko Jamie Vardyyn ja Riyad Mahreziin. Haluaisin nostaa esiin mainion keskikenttäkaksikon N’Golo Kante sekä Danny Drinkwater. Etenkin jälkimmäinen oli todella hyvä lauantaina. Drinkwater liikuttaa palloa loistavasti, taistelee ja ennenkaikkea sijoittuu hyvin kentän sydämmessä. Hurlumhei-peliä alkukauden pelannut Leicester on selvästi oppinut myös puolustamaan. Toisella minuutilla tulleen 0–1-maalin jälkeen Ketut istahtivat oman boxin eteen, eikä ilman Kevin de Bruynea pelannut City löytänyt missään vaiheessa rohtoja tiiviin paketin aukomiseen.
Ja sitten tietysti tähtikaksikosta. Mahrez oli kenties Man of the Match yhdellä maalillaan ja syötöllään. Algerialaisen liikkuminen on kuin tanssia ja laiturin liikkeitä on lähes mahdotonta ennustaa, myös kosketus palloon on todella samettinen. Vastaavasti Vardy ei päässyt maalien makuun, mutta hyökkääjän näkeminen paikan päällä oli antoi lisää perspektiiviä siihen, minkä takia jatkosopimuksen Kettujen kanssa tehnyt hyökkääjä on niin kovassa vireessä. Ensinnäkin Vardy on äärimmäisen nopea, muun muassa Nicolas Otamendi jäi täysin telineisiin, kun englantilainen kiihdytti ohi. Toisekseen Vardylla on uskomaton kyky haistella läpisyöttöjä. Kettujen 9 kyttää vapauttavaa syöttöä jatkuvasti ja jos mies pääsee irti on häntä lähes mahdoton pysäyttää. Myös Vardyn ensimmäinen kosketus on fantastinen.
Kettujen osalta esiin täytyy nostaa myös loistavat fanit, joita oli saapunut sankoin joukoin Etihadille. Siinä missä Cityn fanilaulut jäivät hitusen torsoiksi Kettujen katsomossa laulua riitti koko ottelun, muun muassa: ”We are Leicester City and we are top of the league” kuului useaan otteeseen.
Cityn kotipeliä suosittelen edelleen, omalla kapealla – mutta neutraalilla – otannalla enemmän kuin Unitedin kotipeliä. Vastaavasti Leicesterin King Power Stadium lätkäistään varmuudella kalenteriin, mikäli vaan aikataulut sopivat. Kuten ystäväni sosiaalisessa mediassa totesi: ”Ei voi kyllä ku rakastaa tota lesteriä!”
Kuvat & Teksti: Jaakko Tiira
Twitter: @JalmuTiira
Instagram: @jlmutra