Olen viimeisen viiden vuoden aikana päässyt todistamaan lähietäisyydeltä koulujen useita liikuntatunteja ja millaista meininki koulussa harrastetussa liikunnassa on. Tämän kokemuksen on mahdollistanut liikuntaneuvojan opiskeluihini liittyvät työharjoittelujaksot ja liikunnanopettajan sijaisen tehtävät, joita olen tehnyt kuluneen viiden vuoden aikana kaikilla kouluasteilla alakoulusta lukioon.
Kokemukseni rajoittuvat kuitenkin vain yhteen reilun kymmenentuhannen asukkaan kuntaan (Sotkamo), joten en voi kertoa miltä liikuntatunnit näyttävät muissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa.
Aikomuksenani ei ole missään nimessä moittia oman kuntani koulujen liikuntatunteja pitäviä opettajia. Uskaltaisin jopa väittää, että oman kuntani koululiikunnasta vastaavat henkilöt olisivat Suomen koulujen välisessä vertailussa korkealla, mutta tarkoituksenani ei ole tehdä mitään vertailua tai arvostelua.
Korostan, että tämän kirjoituksen ajatuksena on pohtia, millaisia mahdollisuuksia Suomen koulujen liikunnanopetuksessa voisi olla verrattuna tähän päivään juuri suomalaisen huippu-urheilun näkökulmasta. Näin siksi, koska näkemäni perusteella koen, että suomalaisessa liikunnanopetusjärjestelmässä on suomalaisen huippu-urheilun kannalta käyttämättömiä resursseja ja mahdollisuuksia.
Nykyisen liikunnanopetuksen haasteet
Liikunnanopetuksen taso vaihtelee oletettavasti Suomen sisällä suuresti, johtuen monesta tekijästä. Liikuntaryhmien suuruudet vaihtelevat vuosittain riippuen mm. ikäluokkien koosta. Käsitykseni mukaan useassa koulussa liikuntatuntia pitää ryhmälle pääsääntöisesti yksi opettaja. Oman kokemukseni perusteella opetusryhmän koon ollessa merkittävästi yli kaksikymmentä oppilasta, lisääntyvät opettajan haasteet hyvän liikuntatunnin pitämisen suhteen merkittävästi ja ainakin henkilökohtaisen neuvonnan ja opetuksen antamisen mahdollisuus vähenee huomattavasti.
Oppilaiden kiinnostus liikuntaan, omakohtainen kokemus liikunnasta sekä osaaminen vaihtelevat opetusryhmittäin ja nämä asiat luonnollisesti vaikuttavat liikuntaryhmän hallintaan ja toimivuuteen. Lisäksi liikuntapaikkojen määrissä ja laaduissa on eroja, mikä vaikuttaa oppituntien järjestämismahdollisuuksiin eri paikkakunnilla. Kaikki edellä mainitut tekijät vaikuttavat liikuntatunnin laatuun ja kysyvät liikunnanopettajilta suurta ammattitaitoa liikunnan opetussuunnitelman asettamien tavoitteiden täyttämiseksi.
Urheiluseurat tuottavat aktiivisia ja osaavia liikkujia
Oppilaiden liikunnallisuuteen iso vaikuttava tekijä on paikkakunnalla toimivien urheiluseurojen tekemä työ. Joidenkin paikkakuntien koulujen oppilaista suuri osa harrastaa liikuntaa myös vapaa-ajallaan ja on mukana seuratoiminnassa.
Opetusryhmässä mukana olevien liikuntaharrastajien määrä vaikuttaa useassa tapauksessa liikuntatunnin sujuvuuteen. Liikuntaa harrastavilla oppilailla on yleensä sisäinen motivaatio liikkumiseen sekä valmista osaamista opettavia taitoja kohtaan. Osaavia oppilaita on mahdollisuus käyttää mallina oppilaille, joiden osaaminen on heikompaa. Näin opettajalle jää paremmin aikaa keskittyä enemmän harjoitusta tarvitsevien oppilaiden taitojen kehittämiseen. Urheiluseuraan kuuluvien oppilaiden voi olla helpompaa osallistua liikuntatunneille, koska he mahdollisesti haluavat liikkua myös koulussa ja heillä ei ole välttämättä niin suurta painetta joutua kokemaan osaamattomuuden tunteita liikuntaharrastuksessa, jo opittujen taitojen ansiosta.
Erilaiset kokemukset liikunnan parista kuten urheiluseuratoimintaan kuuluminen, menestys urheilukilpailuissa ja muut kokemukset urheiluharrastuksen parissa voivat madaltaa osallistumisen kynnystä ja lisäksi urheiluseurassa opitut säännöt ja toimintatavat helpottavat usein opettajan työtä, koska samat asiat pätevät pääosin myös liikuntatunneilla. Urheiluseurojen harjoituksissa käyvät lapset ja nuoret ovat usein tottuneet mm. noudattamaan aikatauluja, pukeutumaan urheilullisesti, kokoontumaan valmentajan ohjeiden antoon ja noudattamaan annettua ohjetta. Nuorella jolla ei ole tällaisesta kokemusta, on sopeutuminen liikuntatunnin muotoon mahdollisesti vaikeampaa.
Oma näkemykseni on, että ammattitaitoisen opettajan lisäksi liikuntatunnin onnistumiselle ja opetussuunnitelman asettamille tavoitteille parhaat onnistumisen edellytykset tarjoavat osallistujat, jotka ovat motivoituneita toimintaan. Liikunnassa niin kuin monessa muussakin asiassa on tärkeää, että opetettavilla on oma sisäinen motivaatio tekemiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Tämä antaa opettajalle mahdollisuudet järjestää oppitunteja joissa oppilailla on mahdollisuus oppia uusia taitoja, mutta myös tyydyttää päivittäistä liikunnan tarvettaan.
Tällaisessa opetusryhmässä liikunnanopettaja pääsee hyödyntämään ammattitaitoaan ja saa oppilaat käyttämään opetussuunnitelman liikunnalle varattu aika maksimaalisesti hyödyksi. Ilman motivoitunutta liikkujaa ja oppijaa liikuntaan varatut tunnit menevät hukkaan, eikä opettajan ammattitaidosta ole hyötyä sellaisille yksilöille, jotka eivät piittaa opettajan ohjeista.
Ammattilaiset mukaan liikuntatunneille
Millään taholla ei tule kuitenkaan koskaan olemaan mahdollisuutta vaatia oppilaita harrastamaan liikuntaa ja olemaan parempia oppilaita liikuntatunneilla. Ainoa asia johon ”järjestelmä” -voi suomalaisessa liikunnanopetuksessa vaikuttaa, ovat käytettävissä olevat liikuntapaikat sekä liikunnanopetuksesta vastaava henkilö tai henkilöt.
Tällä hetkellä alakouluissa liikuntatunteja pitää käsitykseni mukaan pääosin luokanopettajakoulutuksen käynyt kasvatustieteen maisteri, jolla joko on tai ei ole liikunnan sivuaineopintoja. Ylemmillä luokilla opettajana on pääsääntöisesti kiikuntapedagogiikkaa pääaineenaan opiskellut liikuntatieteiden maisteri. Tässä joukossa on varmasti liikuntatuntien ohjaamiseen päteviä ja osaavia henkilöitä, mutta väitän että liikunta on kokonaisuutena niin laaja alue, ettei joukossa ole montaa opettajaa, joka hallitsevat kaikki opetettavat taidot niin kuin ne voisi parhaimmillaan osata.
Suomalaisesta koululiikunnasta puhuttaessa, uskon, että liikuntatunneista vastaavat opettajat saavat oppilaat liikkumaan vaadittavan määrän. Se on hieno asia, kun on kyse lasten ja nuorten päivittäisen liikuntatarpeen tyydyttämisestä. Mietittäessä liikuntatunneilta saatuja kokemuksia ja oppeja suomalaisen huippu-urheilun näkökulmasta, luulen, että koulujen liikuntaan viikossa käyttämä aika ei ole kyennyt hyödyttämään tarpeeksi suomalaisia urheiluseuroja, jotka ovat huippu-urheilumme kivijalka. Tämän asian voi päätellä ainakin viime-aikaisesta arvokisamenestyksestä ja puheista monien lajien jälkeen jäämisessä muihin kansoihin verrattuna, esimerkkinä jalkapallo.
Tulevat huippu-urheilijat löytyvät kouluista
Viime vuosina Suomessa on kehittynyt uudenlainen urheiluakatemiajärjestelmä, joka mahdollistaa urheiluharrastajien ammattimaisen harjoittelun koulun ohella. Akatemiajärjestelmä toimii tällä hetkellä yläkoulutasolta yliopistotasolle saakka.
Alakoulut eivät ymmärtääkseni kuulu urheiluakatemioiden toiminta-alueisiin. Urheiluakatemioiden perustaminen on ollut mielestäni hieno kehitysaskel huippu-urheilun ja koulumaailman yhdistämisessä. Koulunkäynti vie urheilun tärkeimpinä herkkyysvuosina niin paljon tunteja, että kouluaikaan on pakko saada yhdistettyä ammattimaista harjoittelua, mikäli urheilijamme aikovat pärjätä muiden maiden omissa järjestelmissään kehittyneitä urheilijoita vastaan.
Akatemia-järjestelmä ei kuitenkaan kosketa oppilaita jotka eivät harrasta urheilua ammattimaisesti. Ala- ja yläkoulujen normaaleja liikuntatunteja pitävät edelleen luokanopettajat tai liikunnanopettajat, eikä omiin lajeihinsa erikoistuneet ammattivalmentajat. Liikunnanopettajan velvollisuuksiin ei kuulu liikunnasta kiinnostuneiden lasten ja nuorten rekrytointi urheilun pariin. Urheiluharrastuksen ja seuraan liittyminen ovat täysin nuoren ja hänen vanhempiensa vastuulla. Näin moni kyvykäs urheilijan alku ei välttämättä, koskaan tule kokeilleeksi itselleen ominaista kilpaurheilulajia ja sen harjoitustoimintaa.
Perukouluissa sama opettaja pitää pääsääntöisesti jokaisen liikuntatunnin, lajikirjon ulottuessa jalkapallosta hiihtoon. Uinti on mahdollisesti joillakin kouluilla ulkoistettu uimaopettajan pätevyyden omaavalle ammattilaiselle. Miksei siis muutkin? Tämä systeemi aiheuttaa sen, että liikuntataitoa tai urheilulajia opeteltaessa, oppilaiden oppimiseen vaikuttaa merkittävästi opettajan oma osaaminen ja kiinnostus kyseistä lajia kohtaan. Esimerkkinä käytän mielestäni koululiikunnan yhtä suurta helmeä, joka on lentopallo.
Jokainen lukija voi tässä kohtaa muistella omia kokemuksiaan koululentopallosta ja miettiä -opinko koulussa paljon lentopallon lajitaitoja joita olen hyödyntänyt sen jälkeen? Olivatko koulussa pelatut lentopallopelit sujuvia? Saivatko oppitunnit minua kiinnostumaan lentopallosta? Uskallan väittää, että lentopallo on palloilulajina niin vaikea, että opettajan täytyy olla lähes harrastaja, jotta kykenee pitämään lentopallossa sellaisen oppitunnin jossa oppilas oppii lentopallon sääntöjä, taktiikkaa ja sellaisia perustaitoja kuten puhdas sormilyönti. Silloin, kun oppitunnin tavoite on liikuttaa oppilaita lentopallon avulla monen tavoitteet varmasti täyttyvät. Itse koen, että liikuntatunnin tavoite pitäisi olla lajista riippumatta opettaa taidot niin hyvin ja oikein kuin mahdollista ja ennen kaikkea löytää liikuntatunneilta eri lajeihin sopivia yksilöitä. Tämä tavoite ei kuitenkaan täyty jos oppitunnilla opetettavaa lajia tai taitoa ei ole opettamassa kunkin lajin ammattilainen, joka on sidoksissa johonkin seuraan. Liikuntatunti on mielestäni paras paikka löytää lajeihin ja seuroihin uusia harrastajia.
Valmennusosaaminen käyttöön kouluissa
Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa kenenkään liikuntatunteja pitävän opettajan työn tärkeyttä. En toivo, että luokanopettajien ja liikunnanopettajien työtehtävät liikuntatuntien pitämisen osalta loppuisivat. Toiveenani on, että voisin nähdä suomalaisessa koululiikunnassa joskus järjestelmän, jossa koululiikunnasta vastaisivat tulevaisuudessa kaksi eri henkilöä. Toinen henkilö olisi ryhmästä ja sen hallinnasta vastaava luokan- tai liikunnanopettaja ja toinen henkilö olisi urheiluseurasta tuleva lajivalmentaja, joka vaihtuisi aina opeteltavan lajin mukaan.
Kaikissa lajeissa valmentajaa ei välttämättä tarvita jos opettaja on todistettavasti lajin huippuosaaja. Uskon, että suomalaisessa urheiluseurakentässä löytyy paljon ammattitaitoisia valmentajia tai esimerkiksi liikunnanohjaajakoulutuksen käyneitä lajiharrastajia, jotka kykenisivät omien valmennus- ja työtehtävien ohella pitämään päivisin koulujen liikuntatunteja.
Suomalaista valmennusosaamista kehutaan mediassa lähes lajista riippumatta jatkuvasti. Mielestäni tätä osaamista tulisi hyödyntää myös koulujen liikuntatunneilla, koska koen että suomalainen valmennustaito on suomalaisessa koululiikunnassa lähes käyttämätön resurssi. Opettajat ovat saaneet koulusta huipputason lajiosaajilta, mutta osaaminen ei välttämättä siirry aina opettajan kautta oppilaaseen. Siksi olisikin syytä siirtää osaaminen valmentajien kautta suoraan oppilaisiin, varsinaisen opettajan toimiessa liikuntatunneilla enemmän apulaisen ja kurinpitäjän roolissa.
Suuremmissa kaupungeissa, joissa on monia kouluja, liikunnanopetussuunnitelma laadittaisiin niin, että lajit käytäisiin läpi eri järjestyksessä, jolloin samat lajivalmentajat kykenisivät kiertämään kaikissa kouluissa vuoronperään. Näin sama valmentaja näkisi kaikkien koulujen oppilaat ja kaikki oppilaat saisivat samanlaisen opetuksen. Saman kaupungin tai kunnan kouluissa toimivat eri lajien valmentajat tekisivät keskenään yhteistyötä ja pohtisivat jokaisen liikunnasta kiinnostuneen oppilaan kohdalla, kenelle olisi järkevin suositella mitäkin lajia. Esimerkiksi pitkät geenit omaava tyttö tai poika voisi koulusta saadun laadukkaan lento- ja koripallo-opetuksen perusteella innostua lajeista niin paljon, että käy kokeilemassa lajeja myös urheiluseuran järjestämissä harjoituksissa, joita pitää mahdollisesti sama koulusta tutut lajivalmentajat, jotka tekevät yhteistyötä sen sijaan että yrittäisivät saada nuoren väkisin juuri oman lajinsa pariin.
Uskon, että tällaisella systeemillä seuroissa olisi tulevaisuudessa enemmän harrastajia. Seurat tuottaisivat enemmän kovan tason kansainvälisiä huippu-urheilijoita. Valmentajilla ja liikunnanohjaajilla olisi enemmän työmahdollisuuksia ja Suomi olisi entistä parempi urheilumaa.
Lähteet:
http://www.edu.fi/ops2016_liikunnan_tukimateriaalit
http://www.sport.fi/huippu-urheilu/urheiluakatemiat/urheiluakatemiaohjelma