Vielä jokunen vuosi sitten lähes tarunhohtoisena pidetyn Jose Mourinhon sädekehä himmenee päivä päivältä. Portugalilaisvelhoa pidettiin aikanaan suurena nerona ja lajin edelläkävijänä, mutta nykymeno on osoittanut Mourinhon jääneen jälkeen huippujalkapallon kehityksestä.
Aivan Portugalin pääkaupunki Lissabonin kupeessa vuonna 1963 syntynyttä Jose Mourinhoa voidaan pitää yhtenä 2000-luvun parhaista valmentajista. Ihastusta ja vihastusta aiheuttavan portugalilaisen palkintokaappi herättää nimittäin kunnioitusta. Kaksi Mestarien liigan voittoa (2004, -10), kaksi Portugalin mestaruutta (-03, .04), kolme Valioliigamestaruutta (-05, -06, -15), kaksi Scudettoa (-09, -10) ja La Ligan mestaruus (-12) ja siihen päälle kolmetoista erinäistä cup-voittoa. Mourinho on pokannut myös kasan henkilökohtaisia palkintoja, muun muassa UEFA:n vuoden valmentajan palkinnon neljään otteeseen (-03, -04, -05, -10).
Oikeastaan se mistä Mourinho, yhdessä kuuluisien mind gamesien ohella tunnetaan on portugalilaisen kyky saada joukkue voittamaan. Olennainen osa portugalilaisen voittavaa valmennusfilosofiaa on ollut laadukas puolustuspelaaminen. Aika ajoin tämä on tarkoittanut katsojien kannalta unettavia esityksiä, mutta se oli juuri Mourinho, joka pysäytti voittamattomana pidetyn FC Barcelonan keväällä 2010.
Viitteitä romahduksesta nähtiin jo viime kaudella
Suvereenilla tavalla Valioliigamestaruuden Chelseassa kaudella 2014–15 voittaneen Mourinhon heikkouksista alettiin nähdä viitteitä Sinisten katastrofaalisen surkealla viime kaudella. Fantastisella puolustamisella ja terävillä vastaiskuilla mestaruutta juhlineella joukkueella meni sormi täysin suuhun vastustajien ryhmittyessä Mourinholle ominaiseen bussiin oman rankkarialueen kulmille.
Triplan Interissä napannut Mourinho oli vuonna 2010 lähes jumalhahmo maineessa. Kuva: Getty
Mourinhon puolustukseksi täytyy sanoa myös useiden huippupelaajien pettäneen luotsin viime kaudella. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, etteikö Chelsea olisi ollut hyökkäyspelin rakenteiden kanssa täysin tuuliajolla. Lisäksi on valmentajan tehtävä saada pelaajat pelaamaan omalla tasollaan. Vastaiskumahdollisuuksien puutteessa Sinisillä ei tuntunut olevan mitään punaista lankaa vastustajan kenttäpuolella, eivätkä epätoivoiset roiskaisut rankkarialueelle tuoneet juurikaan tulosta.
Väjäämätön tapahtui lopulta joulukuussa, kun Chelsean ja Mourinhon tiet erkanivat jo toista kertaa. Huhumylly portugalilaisen pestistä solmussa olleen Manchester Unitedin peräsimeen alkoi samalla hetkellä.
Liikuntatieteistä tutkinnon saanut Mourinho ottikin tietoisen riskin hypätessään sekasortoisen Manchester Unitedin peräsimeen viime kauden päätyttyä. Sir Alex Fergusonin haamu kummittelee yhä Old Traffordin yllä, eikä tolkuttomia rahamääriä polttanut seura ole millään meinannut päästä jaloilleen.
Ei rakenteita, ei ideaa
Mourinhon United-ura sai lentävän lähdön Punaisten Paholaisten aloitettua kautensa todella terävästi. Kesällä isoja puntapinoja polttanut ManU aloitti elokuun puhtaalla pelillä ja näytti vahvalta mestaruuskandidaatilta.
Kauden ensimmäisen maaottelutauon jälkeinen derbytappio Citylle kuitenkin paljasti Unitedin pelin puutteet. Korkealta prässännyt City hallitsi kenttätapahtumia etenkin ensimmäisellä puoliajalla, eikä ManU:lla ollut ottelussa mitään palaa ennen Claudio Bravon omakätisesti lahjoittamaa kavennusmaalia.
Unitedin pelillinen kriisi alkoi juuri derbytappiosta ja on jatkunut enemmän tai vähemmän tähän päivään saakka. Tuona aikana United on voittanut ainoastaan yhden Valioliigapelin ja majailee tällä hetkellä sarjataulukossa kahdeksantena, kahdeksan pinnaa kärkipaikkaa jakavia Arsenalia, Manchester Citya ja Liverpoolia perässä.
Valioliigan suhteen ManU ei siis ole vielä menettänyt mitään, mutta nykymenolla on vain ajankysymys, koska mestaruusjuna karkaa Mourinhon suojateilta. ManU:n hyökkäyspelaaminen on tällä hetkellä valovuoden esimerkiksi Liverpoolia jäljessä. Unitedin hyökkäyspelaamisesta ei löydy minkäänlaisia rakenteita, eikä joukkueella tunnu olevan muuta pelisuunnitelmaa pallon maalintoimittamiseksi kuin toivoa huippuyksilöiden ratkovan pelejä omilla suorituksillaan.
Mourinhon saldokin alkaa näyttämään lohduttomalta. Portugalilaisen tämän ja edelliskauden aikana luotsaamat 26 Valioliigapeliä ovat tuoneet ainoastaan kahdeksan voittoa. Prosenteiksi muutettuna Mourinhon voittoprosentti on lohduton 31. Esimerkiksi Liverpoolia luotsaava Jürgen Klopp on voittanut 39 manageroimastaan Valioliigapelistä 19. Täksi kaudeksi Southamptonin penkin päästä Evertoniin siirtyneen Ronald Koemanin voittoprosentti on kahdelta edelliskaudelta 46, eli 15 pinnaa parempi kuin Chelseaa ja Man Unitedia luotsanneella Mourinholla.
Epäpyhä liitto
Mourinhon ja Manchester Unitedin liitto tuntui epäpyhältä jo oikeastaan sen solmimisesta asti. Vahvasti markkinatalouden logiikalla pyörivälle ManU:lle on tärkeää hankkia huippunimiä, jotka myyvät pelipaitoja ja houkuttelevat turisteja Manchesteriin.
Portugalilainen taas on tunnettu oman tiensä kulkijana. Mourinho haluaa pelaajiensa noudattavan kurinalaisesti tarkkaan organisoitua pelitapaa, jossa oma maali pidetään puhtaana ja hyökkääminen tapahtuu suoraviivaisten ja terävien hyökkäysten kautta. Tästä syystä luotsia ei kylmännyt heivata Kevin De Bryunen, Juan Matan, David Luizin tai Romelu Lukakun kaltaisia pelaajia Chelseasta muihin maisemiin.
Ensimmäisellä Chelsea pestillään Mourinho totesi halunneensa hyviä, ei huippupelaajia ryhmäänsä, jotta kollektiivisen pelitavan kehittäminen ja toteuttaminen olisi helpompaa. Tästä syystä Mourinhon ja Chelsean omistavan miljardööri Roman Abramovichin suhde alkoi rakoilla kesällä 2006. Venäläispohatta hankki Michael Ballackin sekä Andriy Shevchenkon Länsi-Lontooseen, vaikka manageri ei halunnut kumpaakaan pelaajaa. Lopulta portugalilainen jätti pestinsä syksyllä 2007. Toisella pestillään portugalilainen sai selvästi vapaammat kädet pelaajahankintojen ja -myyntien suhteen, jonka johdosta Chelsean ryhmä oli hyvin mourinhomainen.
Old Traffordilla tilanne on kuitenkin toinen. ManU:n ysipaikalla urakoiva Zlatan Ibrahimovic on kulttihahmo, joka takaa massiiviset paitamyynnit Unitedille. Hiljattain 35 vuotta täyttänyt ruotsalainen ei kuitenkaan ole hurjaa alkua lukuunottamatta vakuuttanut ja ManU:n paras hyökkäyspään pelaaja, Marcus Rashford voisi tehdä parempaa jälkeä mielipaikallaan piikissä. Valitettavasti superlupaus joutuu pelaamaan laidalla, koska Zlatania ei voi näemmä penkittää, pelasi laiskasti liikkuva ruotsalainen miten tahansa. Zlatan on pelannut nyt kuusi ottelua maaleitta, eikä kärki näytä osuvan tällä hetkellä edes siihen kuuluisaan ladon seinään, sen verran monta huipputonttia ruotsalainen tuhri Burnleyakin vastaan.
ManU:n toinen supertähti, maailmanennätyssummalla takaisin ostettu Paul Pogba on myös ongelmallinen tapaus Mourinholle. Ranskalainen on kiistatta huippufutaaja, mutta portugalilaisen suosimasta 4–2–3–1-ryhmityksestä ei löydy sopivaa ruutua Pogballe. Ranskalainen ei ole varsinainen kymppipaikan pelaaja, mutta pitkistä kuljetuksista tykkäävä taituri taas on liian riskialtis keskikentän pohjalle. Pogba on toki pelannut hyviäkin otteluita ManU-paidassa, mutta huippuotteluissa, kuten Chelseaa tai aiemmin Citya vastaan on keskikenttämies kadonnut kuvasta täydellisesti.
Mourinholla on Pogban kokoinen ongelma ratkottavanaan. Kuva: Getty
Parhaiten Pogbaa pystyttäisiin hyödyntämään Mourinhon aikanaan Chelseassa käyttämässä 4–3–3-ryhmityksessä, jossa keskikentältä löytyisi toinen pallollinen box-to-box-pelaaja ja yksi selvästi puolustavampi vaihtoehto. On sanomattakin selvää, ettei Pogbaa voi jättää penkille, mutta Mourinho on puun ja kuoren välissä, sillä ranskalaistähden potentiaalin ulosmittaaminen vaatisi koko ryhmityksen vaihtamista. Toistaiseksi Pogban lapikkaasta ei ole lähtenyt vielä yhtäkään maalisyöttöä.
Chelsea-tappio oli jälkeenjääneisyyden ilmentymä
Mourinhon viikon takainen paluu vanhalle työpaikalleen ei sujunut portugalilaisen toivomalla tavalla. Antonio Conten aikakauteen siirtynyt Chelsea teurasti Unitedin, eivätkä loppunumerot 4–0 valehtele pätkääkään.
Mourinho syytti murskatappiosta aikaista maalia, joka lyttäsi koko pelisuunnitelman. Mourinhon gameplan oli mitä ilmeisemmin sama kuin ennen Stamford Bridgen vierailua Anfieldilla: tyrehdyttää kotijoukkueen hyökkääminen ja estää kotivoitto. ManU:lla ei kuitenkaan näyttänyt olevan minkäänlaista varasuunnitelmaa Chelsean maalin varalle.
Tappioasemassa United ei saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi. Tämä johtui pitkälti siitä, ettei Mourinhon miehistön pelissä ollut minkäänlaisia hyökkäyspelaamisen malleja. Chelsean kaltaista työteliästä huippujoukkuetta vastaan tämä kostautui rumalla tavalla. Jalkapallo on siis yhä edelleen joukkuepeli, jossa täytyy myös hyökätä.
Surkea vire jatkui sarjanousija Burnleyn vieraillessa Old Traffordilla. Tällä kertaa United loi maalipaikkoja, mutta viimeistely oli katastrofaalisen heikolla tasolla. 37 laukausta, joista 11 suuntautui maalia kohti tuotti pyöreät nolla maalia. Kaiken kukkuraksi Mourinho poltti päreensä puoliajalla ja seurasi ottelun jälkimmäisen puolikkaan katsomosta.
ManU:n heikkoa hyökkäämistä ilmentävät myös hyökkäyspään statistiikat. United on luonut maalipaikkoja kohtalaisen hyvin, kaikkiaan 133 kappaletta, eli noin 13 maalipaikkaa per ottelu. Tärkeimpiä, eli maaleja United on iskenyt 13, mikä on peräti 11 osumaa vähemmän kuin paikalliskilpailija City. Jopa ManU:n ohi noussut Watfordkin on tehnyt enemmän maaleja.
Manchesterin läntisellä puolella tosin ehdittiin muutaman Louis Van Gaalin kauden aikana jo tottua tylsempää jalkapalloon, jota vastaan monet United-kannattajat osoittivat mieltään tämän tästä. Mourinhon valinta joukkueen peräsimeen ei kuitenkaan kielinyt seksikkään jalkapallon paluusta unelmien teatteriin, päinvastoin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä ettei portugalilainen kykene kääntämään Unitedin kurssia.
Uusi manageri ja sitä kautta uusi pelitapa vaativat aina aikansa, mutta Mourinhon Manchester United ei näytä tällä hetkellä edes itse tietävän miten sen pitäisi pelata. Vaikka Liigacupin derbyvoitto Pep Guardiolan luotsaamasta Manchester Citystä maistui makealle, ei heikkoa jaksoa pelaavan ja kakkosmiehistöllä esiintyneen Cityn kaataminen ole merkki paremmasta.
Unitedin pitäisi ensiksi päättää haluaako se myydä pelipaitoja vai voittaa pelejä. Todennäköistä kuitenkin on ettei se ole Mourinho, joka vie manchesterilaisiä takaisin huipulle. Nykyjalkapallossa ei vaan yksinkertaisesti voi voittaa ilman kollektiivista hyökkäyspelaamista. Ja siitä Mourinho on todistettavasti etääntynyt.
Kansikuva: Getty