Jalkapallojoukkuetta kutsutaan toisinaan sinfoniaorkesteriksi. Metafora ei missään nimessä ole katteeton, sillä orkesterin osat – olivat ne sitten pelaajia tai taustahenkilöitä – on saatava synkkaamaan keskenään. Mitä yhteinäisemmin orkesteri soittaa, sitä paremmalta musiikki kuulostaa – mitä yhtenäisemmin joukkue pelaa, sitä paremmalta peli näyttää. Mutta kuka onkaan jalkapallojoukkueen kapellimestari? Onko se manageri vai yksittäinen pelaaja? Tämä artikkeli pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen muutaman esimerkin avulla.
Manageri – Sir Alex Ferguson
Sir Alex Ferguson, tuo tarunhohtoinen skotlantilainen ”punanenä”, joka johti Manchester Unitedia aina marraskuusta 1986 kevääseen 2013 saakka. Tuona aikana Sir Alex voitti 13 kertaa liigamestaruuden, nosteli kahdesti Mestarien liigan voittopystiä ja viidesti FA Cupin vastaavaa. Kiistatta jalkapallohistorian paras manageri, jonka vertaista tuskin tullaan näkemään.
Saman on saanut huomata myös Manchester United skotin siirryttyä viettämään ansaittuja eläkepäiviä. 1980-luvun lopussa ManU sijoittui muutamaan otteeseen sarjataulukon jälkimmäiselle puolelle, mutta Valioliigan aikakaudella, eli kaudesta 1992-93 alkaen Fergusonin huonoin loppusijoitus oli kolmas, joka irtosi kolme kertaa. Nyt kolme vuotta Fergusonin lopettamisen jälkeen ManU:n loppusijoitukset ovat huimasta rahankäytöstä huolimatta olleet: seitsemäs (13-14), neljäs (14-15) ja viides (15-16). Toisin sanoen huonompia kuin kertaakaan Fergusonin Valioliiga-aikana. Eikä mikään viittaa siihen suuntaan, että United nousisi pelin kehityksestä jälkeen jääneen Jose Mourinhon alaisuudessa takaisin vallankahvaan.
Mikä sitten teki Fergusonista niin loistavan managerin? Ainakin skotilla tuntui olevan kyky saada jokaisesta pelaajasta maksimit irti ja joukkue voittamaan. ManU-vihaajille Park Ji-Sungin 90+3.minuutilla riparista iskemä 2–1-voittomaali tuli valitettavan tutuksi. Kaikista pelaajista Darren Fletcher valittiin Valioliigan tähdistöön kaudella 2009-10.
Fergusonin suuruutta kuvasi myös managerin kyky pysyä mukana lajin kehityksessä, eikä vetäytyä omaan norsunluutorniin. Osittain lajin suuntaviivojen mukana pysyminen johtui tehtävien delegoinnista, sillä Sir Alex tunnetusti jakoi vastuuta muulle valmennustiimille.
Se mikä Sir Alexista teki lopulta niin suvereenin managerin oli skotin tendenssi asettaa joukkue aina kaiken edelle. Jos joku United-tähdistä alkoi kukkoilemaan tai kuvitteli olevansa seuraa isompi seurasi ”Fergien” kuuluisa ”hiustenkuivaaja-käsittely”, jonka jälkeen edestä löytyi Exit-ovi, jos asenne ei muuttunut.
Manchester Unitedin ja Sir Alex Fergusonin tapauksessa voidaankin sanoa managerin olleen Unelmien Teatterin kapellimestari. Pelaajia tuli ja meni, mutta punanenä ja menestys säilyi aina Fergusonin lopettamiseen saakka, jonka jälkeen Punaisten paholaisten meno on ollut kaaottisen surkuhupaisaa.
Pelaaja – Luis Suarez
Kolmatta kauttaan Barcelonassa pelaava Luis Suarez on dominoivin hyökkääjä mitä Valioliigassa ollaan Thierry Henryn jälkeen nähty. Maalien lisäksi myös ajoittaisista sekoiluistaan, etunenässä vastustajan puremisista muistettava Suarez viihtyi Anfieldillä kolme ja puoli vuotta, tammikuusta 2011 kesään 2014. Noiden vuosien aikana reppu heilui peräti 82 kertaa.
Suarezin paras Pool-kausi oli miehen viimeiseksi jäänyt sesonki 2013-14. Itseasiassa uruguaylainen oli viisi ensimmäistä ottelua pelikiellossa, mutta vapauduttuaan puremispannasta, oli ”majava” lähes pitelemätön. Toiseksi tuolla kaudella tulleen Liverpoolin ykköstähti teki 33 otteluun 31 osumaa ja syötti 21 maalia. Suarezin arvo ei siis rajoittunut pelkkiin maaleihin, vaan mies siivitti kärkiparinsa Daniel Sturridgen 22 maalin kauteen. Kauden päätyttyä Liverpool oli paukuttanut peräti 101 maalia. Oli Suarezista mitä mieltä tahansa, on 29-vuotias kärki osoittanut olevansa viimeisen päälle joukkuepelaaja.
Luis Suarez on yksi Valioliigahistorian parhaista pelaajista. Kuva: Getty
Kesällä Suarez siirtyi isolla rahalla Kataloniaan ja juhli kauden päätteeksi triplaa. Liverpoolilla taas oli huomattavasti vaikeampaa. Ilman talismaaniaan Pool putosi Mestarien liigasta jo lohkovaiheessa ja oli Valioliigassa vasta kuudes. Punaisten maalimääräkin tippui lähes puoleen, sillä Brendan Rodgersin miehistö teki yhteensä 52 maalia, peräti 49 vähemmän kuin edelliskaudella.
Rodgers ei toipunut missään vaiheessa Suarezin lähdöstä, sillä pohjoisirlantilainen kokeili kärkeen lukuisia eri pelaajia ja sääti peliryhmitystäänkin tämän tästä. Lopulta Rodgersille näytettiin ovea viime syksynä ja Jürgen Klopp otti Anfieldin haltuunsa.
Vaikka Liverpoolin tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä, oli Suarez aikanaan täysin korvaamaton peluri punapaidoille. Nykyisen Barcelona-tähden lähtö paljasti karulla tavalla kuka oli Liverpoolin huippukauden tärkein palanen. Eikä Suarezin mukana poistunut pelkästään kärjen huima maalitehtailu, vaan kyky nostaa kanssapelaajat uudelle tasolle.
Pelaaja – Dimitri Payet
Komeasti seitsemänneksi viime kaudella sijoittuneen West Hamin tarina ei ole jatkunut aivan yhtä hohdokkaana Olympiastadionille muuton jälkeen. Pahasti kyntänyt Hammers on tällä hetkellä tukevasti putoamiskamppailussa. Siitäkin huolimatta, että joukkueen ykköstähti Dimitri Payet on tehnyt yhden ja syöttänyt kuusi osumaa. Ei siis ole mitenkään yliampuvaa väittää 29-vuotiaan taiturin olevan liian hyvä pelaaja West Hamiin.
Kesän EM-kisoissa säväyttäneen Payetin merkitys Hammersille näkyi viime kaudella. Marseillesta vajaalla 13 miljoonalla punnalla tullut keskikenttämies maalasi avauskaudellaan 9 kertaa ja tarjoili 12 syöttöä. Payetin pelaamissa otteluissa (30) Hammers teki 59 osumaa, eli hiukan alle kaksi per ottelu. Vastaavasti pelintekijän huilaamissa peleissä (8) itälontoolaiset maalisivat ainoastaan kuusi kertaa, keskimäärin 0,75 kertaa per ottelu. Ilman Payeta Hammers onnistui voittamaan vain yhden sarjamatsin.
West Hamia ja Payetia voisi jossain määrin verrata HJK:in ja puolet kaudesta pelanneeseen Atomu Tanakaan. Kumpikin joukkue on rakentanut hyökkäyspelaamisensa vuonna 1987 syntyneiden pelintekijöiden ympärille ja kumpainenkin on jopa selvästi muuta joukkuetta parempi pelaaja. Tanakan pelatessa Klubi saalisti pinnoja 2,12 keskiarvolla, mutta ilman japanilaista pistekeskiarvo vajosi 1,38:an. Klubin maalimääräkin tipahti 1,94:stä vain 1,13:sta per ottelu.
Aivan kuten HJK ilman Tanakaa näyttää West Ham ilman Payetia täysin erilaiselta joukkueelta. Vaikka Hammers on ollut kohmeassa koko alkukauden, oli joukkueen hyökkääminen todella ideaköyhää muutamassa alkukauden pelissä, joita Payet ei pelannut. Ainakin West Hamissa kapellimestari siis löytyy kentän puolelta, vaikkakin Slaven Bilic on tehnyt hyvää työtä penkin päässä.
Manageri – Eddie Howe
Olisi vähättelyä sanoa Eddie Howen nostaneen Bournemouthin parrasvaloihin. Lokakuussa 2012 Cherriesin penkin päähän hypännyt englantilainen todisti, että myös Englannin alemmilla sarjatasoilla voi pärjätä lyhytsyöttöpelillä.
Kirsikoita myös pelaajaurallaan edustanut Howe on kenties lupaavin englantilaismanageri koko 2000-luvulla. 38-vuotias Howe nosti Bournemouthin ykkösliigasta Valioliigaan, jonne eteläenglantilaiset näyttävät myös jäävän hieman pidemmäksi aikaa. Cherriesin nousu huipulle ei kulminoidu rahankäyttöön tai taikatemppuihin, vaan Howen loistokkuuteen managerina. Englantilainen on luonut Bournemouthille oman pelillisen identiteetin, jossa jokainen pelaaja tietää miten raitapaitojen peli rullaa.
Howen nousukiito on ollut jopa niin kovaa, että manageria on tiettävästi kyselty myös maajoukkueen peräsimeen. Toistaiseksi Howe on kuitenkin ilmaissut halunsa pysyä Bournemouthissa. Ääni kellossa voi kuitenkin muuttua, sillä monet brittilehdet ovat spekuloineet Howen olevan Arsenalin seuraava manageri. Ainakin ajatusmaailmaltaan Howe sopisi Emiratesille.
Viime kauteen lähdettäessä Bournemouthin tuntemattomalle miehistölle ei povattu ruusuista kautta ja moni uumoili seuran putoavan takaisin Championshipiin. Howe kuitenkin todisti epäilyt vääriksi, eikä 16. sijoittunut joukkue ollut missään vaiheessa vaarassa pudota. Vaikka Bournemouth kiinnitti tänä kesänä muutamia kovempia nimiä kuten Jack Wilsheren tai Jordon Iben ovat Kirsikat edelleen joukkue isolla J:llä. Vitality Stadiumilla toivotaan Eddie Howen viimeisen työpäivän olevan kaukana tulevaisuudessa, sillä manageri on ehdottomasti Bournemouthin tärkein palanen.
Kiistanalainen – Tottenham
Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että Tottenhamista puhutaan kauden alla varteenotettavana mestarikandidaattina. Eittämättä iso kiitos tästä kuuluu kolmatta kautta pohjoislontoolaisia manageroivalle Mauricio Pochettinolle. Argentiinalaisen alaisuudessa Spursista on tullut äärimmäisen ikävä vastustaja. Valkopaitojen kollektiivinen prässi yhdistettynä raudanlujaan puolustukseen tekee vastapuolen olosta tukalan.
Jos vertaa Tottenhamia ennen ja jälkeen Pochettinon tulon, on nyky-Spurs selkeästi linjakkaampi ryhmä. White Hart Lanella on selkeä pelillinen identiteetti ja ajatus pelistä, jota koko joukkue noudattaa. Vaikka Pochettino ansaitsee paljon kiitosta ei sovi unohtaa myöskään toista Spursin uuden tulemisen voimahahmoa, Harry Kanea.
”He scores when he wants” -chantit ovat tulleet White Hart Lanella tutuksi, Kanen paukutettua peräti 49 Valioliigaosumaa kahden edelliskauden aikana. Tottenhamin oman kasvatin lento on ollut hurjaa ja viime kauden maalikuninkuus osoitti, ettei Kane ole pelkkä tähden lento.
Kuten niin monen muunkin tähden kohdalla, on Kanen poissaolo huomattu todenteolla miehen ollessa loukkaantumisen takia sivussa. Tällä hetkellä Tottenham kahlaa kuuden ottelun voitottomassa putkessa. Eikä Kanen kontribuutio rajoitu pelkkään maalintekoon, vaan lujasti töitä tekevä kärki tekee liikkeillään tilaa muille. Etenkin Dele Alli on näyttänyt ajoittain jopa lohduttomalta ilman hyökkääjänsä läsnäoloa.
Spursin menestyksen pääarkkitehdit heittävät läpyjä. Kuva: Getty
Loppuviimein on kuitenkin makuasia kumman Spursin voimahahmoista arvottaa tärkeämmäksi. Kenties legitiimein tulkinta olisi kuvailla Pochettinoa kapellimestariksi ja Kanea orkesterin tärkeimmäksi soittajaksi. Ilman Kanea Spursin sinfonia on kääntynyt mollivoittoiseksi, mutta Pochettino on luonut nuotit, jossa muun muassa Kane pääsee loistamaan.
Yhteenveto
Jokainen joukkue on omanlaisensa sinfoniaorkesterinsa. Liiallisten yleistysten vetäminen muutaman esimerkin nojalla olisi liian hätäistä. Esimerkit antavat kuitenkin selkeää osviittaa joukkueiden rakenteista ja siitä kuka on lopulta se tärkein yksilö. Jos otetaan esimerkiksi Payetin tapaus. On poikkeuksellista, että West Hamin kaltainen joukkue ensinnäkin saa riveihinsä ranskalaisen tasoisen yksilön, tästä syystä Payetia on mahdoton korvata.
Jos siirrytään Itä-Lontoosta Real Madridiin, niin on sanomattakin selvää, että Cristiano Ronaldon loukkaantuminen on merkittävä takaisku Los Blancosille. Realin paletista löytyy kuitenkin niin paljon huippupelaajia, että portugalilaisen poissaolo on mahdollista paikata kollektiivisesti, ainakin jossain määrin. Tämä vaatii tietysti managerin reagointia ja pelitavallisia muutoksia. On Ronaldo avauksessa tai ei on Real todella hyvä joukkue siltikin.
Vastaavasti pienemmissä seuroissa yksilöt korostuvat. Pienemmillä budjeteilla operoivien seurojen materiaali on yleensä huippujoukkueita kapeampi, mikä johtuu luonnollisesti resursseista. Näin ollen pelitapaa sovitetaan enemmän yksilöiden ympärille, kun taas isommilla seuroilla on mahdollisuuksia hankkia omaan visioonsa sopivia pelaajia.
Karrikoidusti voisikin todeta, mitä isompi seura ja kovempi joukkue on kyseessä sitä isompi merkitys managerilla on. Vastaavasti mitä alemmas mennään sitä keskeisempään rooliin yksilöt nousevat. Teoria ei kuitenkaan ole vedenpitävä, vaan toimiakseen joukkue tarvitsee kaikkia osia, koska se on enemmän kuin osiensa summa. Aivan sama kuinka laadukkaat tai epälaadukkaat osat ovat käytössä, eivät ne takaa menestystä tai menestymättömyyttä, siitä elävinä esimerkkeinä toimivat Leicesterin mestaruus ja tai viime kausien Manchester United.
On kuitenkin managerin tehtävä määrittää joukkueen pelilliset aihiot, tapahtui se sitten itse visioimalla tai palkkaamalla osaava tiimi ympärille. Manageri on siis kapellimestari, muttei pätevinkään kapellimestari ole mitään ilman taitavia soittajia.
Kansikuva: Getty