KOHTI MANCHESTERIA – Voita matka Old Traffordille ManU–Arsenal-otteluun.Maajoukkuetauon kunniaksi Kuningaspelidebatti keskittyi Huuhkajiin. Tulevat harjoitusottelut Makedoniaa ja Maltaa vastaan jäivät kuitenkin vähemmälle huomiolle, kun Atte Ruuttilan ja Jaakko Tiiran keskustelu kääntyi maamme lajiväkeä puhuttaneesta Sergei Eremenkon maajoukkueen vaihdoksesta Huuhkajien tulevaisuuteen.
AR: Hei Hjalmarsson! Suomifutiksessa kuohuu ellei peräti kiehu, kun nuorin Eremenko päätti vaihtaa maajoukkue-edustuksen Venäjän paitaan. Yleisradio kirjoitti aiheesta kommentin, joka nosti todella monella lajiniilolla karvoituksen pystyyn koko kehun alueella. Alle 19-vuotiaat ovat tuloksellisessa limbossa ja Juha Malinen kasvattaa jälleen toimipestejään Palloliitossa. Onko ”aikoihin eletty” vai liekkö tämä kaikki vain yksi surullinen tapahtumaketju muiden joukossa?
JT: Jos avataan vyyhtiä tuosta mainitsemastasi Ylen kommentista, niin ihmettelen, miten noin isolla yhtiöllä voi pettää laadunvalvonta näin pahasti. Nuorin Eremenko on ehdottomasti hyvä lupaus, mutta ei hän mikään megatalentti ole, vaan yksi monista ulkomaille siirtyneistä lahjakkuuksista. Ylen toimittaja taas esitti 19-vuotiaan lupauksen suomalaisen jalkapallon kivireen vetäjänä. Toimittaja myös oletti maajoukkueenvaihdoksen johtuneen pelkästään suomifutiksen – hänen mielestään – toivottomista näkymistä. Todellisuudessahan suomalaislupausten virta ulkomaisiin huippuseuroihin on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia ja moni on tästä syystä ollut varovaisen toiveikas Huuhkajien tulevaisuuden suhteen.
Eremenkon leiri ei ole valottanut maan vaihdoksen syitä, mutta kenties se todellinen syy löytyy Venäjän liigan ulkomaalaiskiintiöstä. Venäjällä ei riitä, että pelaaja pelkästään omistaa Venäjän passin, vaan hän ei vie paikkaa ulkomaalaiskiintiöstä siinä tapauksessa, että pelaaja on edustuskelpoinen Venäjän maajoukkueessa. Kentällä saa olla yhtä aikaa kuusi ulkomaalaista, joten maajoukkueen vaihtaminen helpotti Eremenkon pääsyä Spartak Moskovan kokoonpanoon huomattavan paljon. Tätä skenaariota en pidä poissuljettuna myöskään siitä kyseisestä syystä, että Eremenko siirtyi hallitsevaan Venäjän mestariin juuri pahamaineisen Spartaks Jurmalan kautta. Moshtagh Yaghoubin varoittava esimerkki ei näemmä paljoa painanut, kun kasvattajarahoja piti kiertää. Tuskin siirron taustalla mitään muuta syytä löytyy.
Jos kyseinen Ylen toimittaja seuraisi kotimaista jalkapalloa tai olisi viitsinyt ottaa edes vähän selvää, olisi talo säästynyt nöyryytykseltä. Toivon mukaan yhtiö huolehtii jatkossa laadunvalvonnasta, jotta tämän kaltaiset aivopierut eivät näe päivänvaloa. Odotukseni eivät tosin ole kovin korkealle, ottaen huomioon, kuinka systemaattisesti Yle on hävittänyt jalkapalloa tarjonnastaan ja kuinka kovalla instensiteetillä he etenkin kotimaista futista polkevat. Kuten entinen KuPS-kapteeni Ilja Venäläinen twitterissä totesi: kriittinen saa olla, idiootti ei.
AR: Ja se, mitä olisin kommentilta odottanut, olisi ollut, että asioita argumentoitaisiin. Jonkin asian kritisoimisessa ei ole sinänsä mitään väärää, olenhan itsekin kritisoinut suomalaisen jalkapallon tasoa, varsinkin Huuhkajien tekemistä, kovinkin sanoin, mutta taustalla täytyy olla jotain, mihin kaiken kritiikin pohjaa. Kommentti tyytyi muun muassa vain toteamaan, että alle 19-vuotiaiden joukkueella on mennyt heikosti. Sen enempää syitä tähän tai Palloliiton sokeaa luottamista entiseen koutsiin, Kimmo Lipposeen, ei kyseenalaistettu. Ymmärrän, että aihepiiriä haluttiin rajata, mutta johonkin perusteelliseen pohjaan kommentitkin pitäisi rakentaa.
Mutta olet siis sitä mieltä, että tässä koko vyyhdissä on kyse siitä, että Yle ajaa tietoisesti jalkapalloa alaspäin? Osa hurjista on jopa henkilöinyt tämän jupakan Yle Urheilun päällikköön Panu Pokkiseen. On totta, että jalkapallotarjonta ja varsinkin kotimainen futis on vähissä kyseisen yhtiön kanavilla ja muissa julkaisualustoissa, mutta voisiko, ja ennen kaikkea pitäisikö, myös tutkia jotain muita vaihtoehtoja? Kenties hetkellinen rakenteellinen muutos, missä rahavirta ajetaan tiettyyn suuntaan hetkeksi ja rakennetaan taas toisaalle toisen hetken kuluttua? Se fakta on kuitenkin karua luettavaa, että Yle näyttää Mestistä perjantaisin siihen kuuluisaan ”parhaaseen katseluaikaan”, mutta Veikkausliigaa tai edes Ykköstä on hankala mahduttaa tarjontaan.
Jaro-kasvatti Sergei Eremenkon päätös vaihtaa maajoukkue-edustus Venäjän paitaan, on puhuttanut suomalaisia. (AOP)
JT: Vaikea sanoa, onko kyseessä tietoinen linja, mutta Pokkisen tulon jälkeen jalkapallon elintila yhtiössä käy entistä ahtaammaksi. Mestarien liiga meni Pöllölaaksoon, Huuhkajat Viasatille ja viimeisimpänä lähti Puheen Veikkausliigakierros. Suurin osa Ylen nettisivuilta löytyvistä futisjutuista on STT:n tuottamia räpsyjä, jotka on pääosin kopioitu ulkomaisista medioista. Taannoin hämmästelin, ettei tulevan Nations Leaguen arvonta mahtunut arki-illan kumpaankaan Urheiluruutuun, vaikka kyseessä oli nähdäkseni erittäin merkittävä tapahtuma. Mielestäni Yle Urheilussa pitäisi tehdä isompaakin remonttia. TV-produktiot toimivat, mutta kirjallinen viestintä on pääosin heikolla tasolla, sillä toimitus näyttää tyytyvän tutkivan ja analyyttisen journalismin sijaan suurimmalta osin nopeiden tietoiskujen tuottamiseen. Ymmärrän, että Yle haluaa palvella laajoja yleisöjä, mutta pintapuolinen härppiminen sinne tänne ei mielestäni täytä sen missioon kirjattua sivistävää tehtävää. Ainakaan urheilujournalismin edelläkävijä Yle ei ole, vaikka se niin väittää.
Jos tartutaan edellä puidun kommentin älyvapaaseen loppukaneettiin, jonka mukaan Huuhkajilla ei ole toivoa, niin kerropas tähän oma analyyttinen näkemyksesi. Onko futismaajoukkueemme tuomittu kurjuuteen vai onko meillä vielä toivoa?
AR: Voi Jaakko, Jaakko, pistit taas sellaista kysymystä, että oksat pois. Tämänhetkinen tilanne on tunkkainen, mutta pientä valoa usvaisen verhon takaa on tunkeutumassa. En ole Markku Kanervan suurin fani, koska hänen teesinsä tuntuu olevan vielä sangen epäselvä, ainakin näin television välityksellä katsottaessa, mutta onhan hän kuitenkin tuonut selkeää edistystä Hans Backeen verrattuna. Backe oli niin suuri farssi, että se ensinnäkin laski koko valtakunnan jalkapalloitsetuntoa roimasti alaspäin, eikä toisekseen hänen inhorealistinen höpöhöpö-jalkapallo toiminut alkuunkaan.
Nuorisomaajoukkueiden saldot eivät ole olleet ehkä sitä, mitä ne voisivat parhaimmillaan olla, mutta kuten todettua, Suomesta on lähtenyt viime aikoina isoja läjiä lupaavia pelaajia ulkomaille ja esimerkiksi Timo Stavitski on jo edustusmiehistön kauraa. Saku Ylätupa tekee kovaa duunia Ajaxissa, Mosa Yaghoubi tulee tuskin enään tulevan kauden jälkeen Veikkausliigassa palloilemaan ja Jensenin veljekset ovat molemmat debytoineet Hollannin pääsarjassa. Miettikää, Hollannin pääsarjassa! Nuorempi painos Fredrikhän tuuttaa likimain pelistä toiseen, samassa joukkueessa pelaa Thomas Lam ja löytyypä Brittien saarilta vielä muuan Mikael Soisalo.
Nämä nimet ovat vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea suomalainen futis voi vielä tarjota tulevaisuudessa. Kyllä, kyseessä on pelaajia, joilla on potentiaalia, mutta jotka eivät ole ottaneet vielä sitä ratkaisevaa askelta kansainväliselle huipputasolle. Mutta koska jollain pitää spekuleerata, niin spekuloidaan sillä valoisalla tulevaisuudella, joka meitä mahdollisesti odottaa.
JT: Veit sanat suustani. Nyt parhaassa iässä olevat Nuori Suomi -ikäluokat eivät ole pärjänneet oikein missään joukkuelajissa. Esimerkiksi jääkiekossa ikäluokat 1985-1991 ovat pääosin täyttä kuraa. Salibandyssa länsinaapuri Ruotsi pöllyytti vuosina 1987-1990 syntyneiden poikamaajoukkueita oikeen olan takaa. Tämän hetkinen tilanne on se, että Suomi on voittanut kahdet edelliset U19 MM-kisat. Lätkässä huippulupauksia taas tuntuu tulevan vuodesta toiseen ja lähes tulkoon jokainen ikäluokka vuonna 1992 syntyneiden jälkeen on kovempi kuin seitsemän edellistä yhteensä. Salibandy ja jääkiekko ovat tietysti marginaalilajeja verrattuna kuningaspeliin, jossa huipulle pyrkijöitä on järisyttävä määrä. Jos kuitenkin katsotaan, kuinka paljon potentiaalisia kv-tason pelureita Suomi on pystynyt viime vuosina koulimaan, näyttää tulevaisuus ainakin aiempaa valoisammalta. Teknologian kehitys ynnä muut ovat helpottaneet scouttausta, mutta kasvava pelaajavirta isojen futismaiden akatemioihin on mielestäni tulkittava niin, että pelaajakasvatus on Suomessa parantunut.
Lisäksi täytyy muistaa, että EM-kisoihin on niiden laajentumisen myötä aiempaa helpompi päästä. Huuhkajien seuraaminen on opettanut pessimistisyyttä, mutta toivoa en menetä. Jalkapallo on loppu viimein joukkuepeli ja joukkueet ovat enemmän kuin osiensa summia. Katsokaa nyt vaikka Islantia. Kisoihin on yhtä pitkä matka, kuin edellä mainituilla lupauksilla huippupelaajiksi, mutta jos vertaa vaikkapa viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, niin eteenpäin on menty.
Kansikuva: Jaakko Stenroos/All Over Press