La Masia VS La Fábrica – vertailussa FC Barcelonan ja Real Madridin juniorituotannot

2000-luvun menestynein jalkapalloseura, FC Barcelona on tullut tunnetuksi sen laadukkaasta juniorityöstä, joka on kantanut hedelmää seuran edustusjoukkueessa. Katalonialaisten pahin kilpakumppani, Real Madrid vastaavasti tunnetaan seuran maksamista tähtitieteellisistä siirtosummista ja sitä kautta maailman kalleimmasta joukkueesta, eikä seuran omat kasvatit ole juurikaan suuriin rooleihin päässeet. Faneille.com päättikin tutkia Espanjan jättiläisten juniorituotantoa ja selvittää ketkä pelaajat näistä akatemioista ovat uralleen ponnistaneet ja minkälaisia vaikutuksia akatemiatyöllä on ollut seuran edustusmiehistöihin.

Barcelona luottaa omaan tuotantoon

Blaugranan joukkue on koko 2000-luvun vilissyt seuran omia kasvatteja, näistä tietenkin kirkkaimpana tähtenä loistaa argentiinalainen Lionel Messi, joka saapui Barcelonaan jo vuonna 2000. Nykyisen joukkueen avainpelaajista myös Andres Iniesta, Gerard Pique ja Sergio Busquets ovat seuran omia kasvatteja, kaikki eittämättä maailman eliittiä omilla pelipaikoillaan. Myös maailman parhaisiin laitapuolustajiin lukeutuva Jordi Alba viihtyi Barcan junioreissa vuodet 1998-2005, ennen siirtymistään Cornelian kautta Valenciaan. La Liga –kauden avauksen kynnyksellä Barcelonan kokoonpanosta löytyy peräti 12 La Masian kasvattia, he ovat edellä mainittujen lisäksi – Pedro Rodriguez, Rafinha, Marc Bartra, Sandro Ramirez, Munir El Haddadi, Sergi Roberto sekä Jordi Masip. Tosin Espanjan maajoukkueen runkopelaajiin lukeutuva Pedro saattaa jättää seuran lähipäivinä, miehen uudeksi osoitteeksi on huhuiltu Chelseaa.

Arsenalin Hector Bellerin on La Masian kasvatti. Kuva: Getty

Arsenalin Hector Bellerin on La Masian kasvatti. Kuva: Getty

La Masiassa jalkapallo-oppinsa saaneita pelaajia löytyy runsaasti myös muista seuroista, kirkkaimpana tähtenä Chelsean Cesc Fabregas. Hallitsevan liigamestarin pelintekijän lisäksi Englannin kentillä palloilee runsaasti Barcelonan kasvatteja, kuten Sunderlandin Jordi Gomez, Evertonin Gerard Deulofeu, Southamptonin Oriol Romeu sekä Stokessa pelaava kaksikko Bojan Krkic ja Marc Muniesa. Myös Arsenalista löytyy La Masia –taustaisia pelaajia, kun viime kaudella läpimurtonsa tehneen Hector Bellerinin ohella myös Gunners-kippari Mikel Arteta pelasi junioriuransa viimeiset vuodet Barcelonassa, ennen siirtymistään 20-vuotiaana Glasgow Rangersin riveihin.

Italian Serie A:han on suunnannut joitakin La Masian kasvatteja, viimeisimpänä Interiin kahden vuoden lainalle mennyt Martin Montoya. Myös Napoliin täksi kaudeksi palannut, takavuosien Liverpool-veskari, Pepe Reina on saanut oppinsa Barcelonan akatemiassa. Interin viime kaudella 22 liigamaalia latonut argentiinalainen Mauro Icardi vietti vuodet 2008-2011 La Masiassa.

Muissa sarjoissa pelaavista Barcelona kasvateista kenties lahjakkain on Thiago Alcantara, jonka pikkuveli Rafinha pelaa Barcelonassa. Entisen Barca-luotsi Pep Guardiolan Bayerniin tuoma Thiago saattaa ilman loukkaantumisia nousta maailman parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon. Takavuosina paljon lupauksia herättänyt Christian Tello on myös Barcelonan kasvatti, mutta pelaa tätä nykyä FC Portossa. Tellon tapaan lupaavina nuorina pidetyt meksikolaiset Dos Santosin veljekset ovat Barcelonan kasvatteja. Jonathan pelaa nykyään Villarrealissa pelaava kun taas isoveli Giovani siirtyi tänä kesänä Los Angeles Galaxyyn.

Barca-legendoista moni on niin ikään seuran omia kasvatteja. Tänä kesänä seurasta lähtenyt Xavi pelasi koko uransa Barcelonan riveissä ennen siirtoaan Arabian niemimaalle. Xavin ohella ikitaistelija Carles Puyol on pelasi koko uransa Camp Noulla. Seuralegendoihin, jotka ovat omia kasvatteja voi edellä mainitun kaksikon ohella laskea Manchester Unitedista lähtöä tekevän Victor Valdesin sekä maailman parhaisiin valmentajiin lukeutuvan keskikentän maesto Guardiolan.

Real Madridkin tuottaa laatupelaajia

Jos Realin juniorituotantoa mitataan seuran edustusjoukkueessa pelaavilla omilla kasvateilla, ei akatemiaa voi pitää kovinkaan menestyneenä. Los Blancosin nykyjoukkueessa omia kasvatteja ovat Dani Carvajal, Alvaro Arbeloa, Jese Rodriguez, Lucas Vazquez, Nacho, Denis Cheryshev ja tänä kesänä ostettu Kiko Casilla. Realin tasokkaaseen avaukseen mahtunee ainoastaan Carvajal, jonka pelipaikka tosin on vaarassa brasilialaisen Danilon saavuttua Valkoisiin. Toki Arbeloa on menestynyt ja oli muutama vuosi sitten Espanjan kivenkovan maajoukkueen vakiokalustoa, mutta tällä hetkellä Arbeloa kuuluu Realin back up –osastoon. Valkoisissa tällä hetkellä palloilevat omat kasvatit kuten Jese ja Cheryshev ovat toki lupaavia, mutta kuten menneet vuodet ovat osoittaneet Realin avaukseen murtautuminen on todella vaikeaa, varsinkin kun Florentino Perez ei pelkkää polttaa rahaa uusiin vahvistuksiin.

Real-kasvatti Juan Mata ei ole pelannut Los Blancosin edustusjoukkueessa peliäkään. Kuva: Getty

Real-kasvatti Juan Mata ei ole pelannut Los Blancosin edustusjoukkueessa peliäkään. Kuva: Getty

Vaikka Realin juniorituotanto ei ole seuralle itselleen liiemmin tuottanut, ovat muut seurat päässeet nauttimaan La Fabrican helmistä. Muun muassa Valioliigassa pelaa Realin kasvatteja. Nimekkäin Englannissa viihtyvä Real-kasvatti on ehdottomasti Manchester Unitedin Juan Mata, joka ei ehtinyt pelata yhtään ottelua Valkoisten edustusmiehistössä ennen siirtoaan Valenciaa. Muita Englannissa pelaavia La Fabrican kasvatteja ovat Stoken Joselu sekä Watfordin Jose Manuel Jurado. Loistavan viime kauden Leicesterissä pelannut, komean uran Interissä tehnyt Esteban Cambiasso omaa myös Real-taustaa, vietettyään seurassa ikävuodet 16-18, jonka jälkeen argentiinalainen palasi seuraan vielä neljän vuoden päästä, vuonna 2002.

Barcelonasta poiketen lukuisia Realin kasvatteja palloilee muissa La Liga –seuroissa, esimerkiksi Real Sociedadissa pelaava Esteban Granero. Myös Valencian keskikenttämies Dani Parejo ja surkean Tottenham-pestin jälkeen Espanjaan ja Villarrealiin palannut Roberto Soldado ovat Real Madridin kasvatteja. Kuitenkin paras La Ligassa pelaava Real-kasvatti on paikalliskilpailuja Atleticoa edustava laitapakki Juanfran, jolla on vyöllään 13 Espanjan A-maaottelua. Muissa La Liga –seuroissa pelaavia La Fabrican kasvatteja ovat myös Getafen Pablo Sarabia ja Real Betisin Antonio Adan.

Real Madridissa oppinsa saaneita pelaajia löytyy La Ligan ja Valioliigan ohella myös Italian Serie A:sta. Napolissa loistavaa jälkeä tehnyt Jose Callejon sekä Fiorentinan Borja Valero ovat kummatkin Realin akatemiasta. Reilu vuosi sitten Iker Casillaksen kanssa Realin ykkösmaalivahdin paikasta taistellut, sittemmin AC Milaniin siirtynyt Diego Lopez on niin ikään Realin kasvatti. Kenties paras Italiassa pelaava La Fabrican kasvatti on kuitenkin Juventuksen riveissä kasvattajaseuransa Mestarien liigassa upottanut Alvaro Morata. Pienemmissä sarjoissa pelaavista Real-kasvateista nimekkäin on Pietarin Zenitin keskikenttämies Javi Garcia.

Barcan tavoin myös Realin lähihistoriasta löytyy seuralegendoja, jotka ovat Los Blancosin omaa tuotantoa. Koko 2000-luvun keskeisessä osassa olleet Iker Casillas sekä Guti ovat Realin omasta akatemiasta, samoin 15-vuotiaana paikalliskilpailija Atleticosta tullut Raul. Myös ennen Pyhää Ikeriä Espanjan maajoukkueen veräjää vartioinut Santiago Canizares on Realin kasvatti, vaikka mies tekikin uransa Valenciassa.

Vastakkaiset filosofiat

Puyol on kiistaton Bsrca-legenda. Kuva: Getty

Puyol on kiistaton Bsrca-legenda. Kuva: Getty

Siinä missä Real Madrid on käyttänyt suuria summia uusiin pelaajiin, on Barcelona luottanut omiin kasvatteihin. Barcelonan taktiikka on kantanut hedelmää, sillä La Masiassa jalkapallo-oppinsa saaneet pelaajat ovat sisäistäneet seuran filosofian ja pelisysteemit jo ennen nousuaan edustusmiehistöön. Barcelona on ollut kärsivällinen nuortensa kanssa, sillä esimerkiksi Iniesta nousi Blaugranan vakioavaukseen reilusti päälle parikymppisenä, kypsyttyään pikkuhiljaa joukkueen rotaatiopelaajana. Samankaltaisen kehityksen ovat läpikäyneet myös Xavi, Pedro ja Puyol, jotka ovat kaikki hiljalleen nousseet seuran avainpelaajiksi. Barcelonan voikin siis väittää katsoneen pelaajien kehitystä rauhassa ja sitä kautta seura on pystynyt kattavammin arvioimaan, kuuluuko pelaaja lopulta pidemmän tähtäimen suunnitelmiin.

Real Madrid vastaavasti on noudattanut etupäässä Florentino Perezin johdolla täysin toisenlaista lähestymistapaa. Los Blancos on tehnyt massiivisia siirtoja joukkueen vahvistamiseksi, eikä omille kasvateille ole juurikaan annettu mahdollisuuksia. Esimerkiksi Arbeloan ja Carvajalin piti käydä muualla näyttämässä kykyjään ennen kuin Real vakuuttui laitapakkien osaamisesta. Siinä missä Barcelonan nykyjoukkue on täynnä omia kasvatteja, on Realin miehistö täynnä kalliita pelimiehiä, sen nykyjoukkueesta löytyy peräti 11 pelaajaa, josta seura on tiettävästi maksanut yli 30 miljoonaa euroa, huippuna yli 75 miljoonaa euroa maksaneet Galactico-hankinnat, Cristiano Ronaldo, Gareth Bale ja James Rodriquez. Real Madridin voikin väittää ylenkatsoneen omaa juniorituotantoaan. Santiago Bernabeulla menestyspaineet ovat aina kovat, mistä kertoo seuran lukuisat valmentajavaihdokset 2000-luvulla. Samasta syystä seurajohto ja valmennus eivät ole malttaneet kehittää omia nuoria, vaan hankkineet valmiita huippumiehiä joukkueen täyteen. Esimerkiksi Alvaro Morata sopisi tällä hetkellä loistavasti Realin 9-paikalle, sillä mies on hyvä viimeistelemään rangaistusalueelta, eikä tarvitse juurikaan palloa, joten keskikenttämiehille jää enemmän tilaa ja aikaa pelivälineen kanssa. Myös Juan Matasta ja Esteban Cambiassosta olisi ollut vuosien saatossa runsaasti iloa Madridistoille, mutta kummatkin saivat väistyä nimimiesten tieltä.

Barcelonan akatemian tuotannon voi hyvällä omalla tunnolla väittää olevan Realia laadukkaampaa kun vertaa seurojen tuottamia pelaajia. Omien juniorien käytöstä löytyy kuitenkin vielä tuotannon tasoa suurempi ero. Barcelona on tuottanut huippufutaajia, joiden ympärille edustusjoukkue on rakennettu. Toki myös Barca on tehnyt kovia ja kalliita hankintoja, kuten Neymar tai Luis Suarez, mutta runsas omien kasvattien määrä on taannut sille oman selkeän identiteetin ja sitä kautta jatkuvuuden. Tämän jatkuvuuden varaan Blaugrana on menestyksensä rakentanut, vuodesta 2005 lähtien sen palkintokaapista löytyy peräti 4 Mestarien liiga –pokaalia, 7 La Liga –voittoa ja 3 Copa Del Rey –pystiä. Realin vastaava saldo on viimeisen 10 vuoden ajalta on: 1 Mestarien liiga, 3 La Liga –mestaruutta ja 2 Copa Del Reyn voittoa. Pokaalien määrästä voikin vetää johtopäätöksen, että Barcelonan maltillisempi ja pitkäjänteisempi työ on ollut huomattavasti Valkoisten toimintatapaa tehokkaampi.

Konkreettiseksi esimerkiksi jatkuvuudesta ja sen merkityksestä voi nostaa kausien 2008-09 ja 2014-15 vertailun, kun Barcelona nappasi triplan kumpanakin kautena. 2009 Blaugrana kaatoi Mestarien liigan finaalissa Manchester Unitedin. Rooman finaalissa avauksessa olleista pelaajista neljä oli avauksessa kun Barca päihitti Juventuksen Berliinissä tänä keväänä. Nuo neljä pelaajaa olivat: Iniesta, Busquets, Messi ja Pique. Avauksessa olleiden pelaajien lisäksi myös Xavi, Pedro ja Dani Alves olivat voittamassa kumpaakin Mestarien liiga pystiä. Vertailun vuoksi Realin viime kauden joukkueessa oli ainoastaan kolme pelaajaa, Casillas, Marcelo ja Sergio Ramos, jotka edustivat Valkoista Balettia kaudella 2008-09.

Yhteenvetona Espanjan jättiläisten juniorituotannosta voikin sanoa, että kumpainenkin seura on tuottanut laadukkaita pelaajia, mutta niiden loppuun jalostamisessa tulee suurimmat erot. Vaikka La Fabrican juniorituotanto kalpeneekin La Masialle, voisi Real ottaa paljon oppia Barcelonan toimintatavoista, jolloin seura voisi tuoda lupaavia nuoria edustusmiehistöön ja pikkuhiljaa kehittää heistä seuran avainpelaajia, mikä toisi samalla jatkuvuutta edustusmiehistöön. Los Blancosin johtoportaalla tuskin riittää kärsivällisyys sen pahimman kilpailijan kaltaiseen pelaajien kehittämiseen, joten asetelma pysynee samana myös jatkossa. Barcelonan identiteettiin kuuluu huippupelaajien kasvattaminen, kun taas Realin identiteetti lepää vahvasti Galactico-hankintojen ympärillä.